Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1]

Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6

Siirry alas  Viesti [Sivu 6 / 6]

126 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty To Joulu 28, 2017 5:10 pm

Sumuvarjo huokaisi helpotuksesta. Nyt Mahla oli mennyt - vaikka kolli tiesikin, että joutuisi menemään myöhemmin sisarensa luokse selvittämään riidan ja kertomaan asiat rauhassa. Kuitenkin, tärkeämpää olisi nyt saada Hiutaltanssin kanssa se tunne takaisin, joka oli ollut heillä kahdella ennen Mahlan yllättävää saapumista paikalle. Kolli asteli naaraan luokse. ”Hiutaltanssi, voinko selittää kaiken? Saada sen tunteen takaisin, joka meillä oli ennen Kast- Mahlan saapumista” kolli naukui varovaisesti. Tuuliklaanilainen yritti aisteillaan tunnustella naaraan tunteita, muttei ollut ollenkaan varma mitä Hiutaltanssin mielessä laukkasi. Vihaa? Pettymystä? ”Olen pahoillani, että näin kävi. Minä …” hän nielaisi, ”Minä en ole puhunut Mahlasta kellekään ikinä - edes vanhempamme eivät tienneet minne sisareni lähti. Kuten he, minäkin uskoin hänen kuolleen” Sumuvarjo painoi varovaisesti kuononsa naaraan turkkia vasten ja sulki hetkeksi silmänsä.

Näytä käyttäjän tiedot

127 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty To Joulu 28, 2017 5:23 pm

HIUTALTANSSI katsoi Sumuvarjoa lähes ilmeettömästi. Hänen naamallaan väreili aavistuksia pettymyksestä, säälistä ja väsymyksestä. Naaraasta tuntui kuin aika olisi lopettanut kulkemisensa, tuuli tyyntynyt. Hän vain istui ja tarkkaili kollin eleitä, jokaista liikettä. Naarasta vihastutti, mutta hän tiesi, että tunne menisi hetken päästä pois, eikä hän enää voisi hallita puhettaan. Sumuvarjo avasi suunsa ensimmäisenä. "Voit selittää kaiken", Hiutaltanssi tokaisi, "mutta et nyt. Minä marssin aurinkotähden puheille. Nähdään, Sumuvarjo". Valkoturkkinen naaras nousi hitaasti ylös, nyökkäsi Sumuvarjolle ja pohti, oliko Aurinkotähden valinta ollut ollut sittenkään niin hyvä, kun hän oli aluksi luulluut. Olisihan vaikka Mahlahäntä pystyny hoitamaan varapäällikön tehtäviä hetken aikaa. Tosin kolli oli tainnut itse kieltäytyä varta avsten, ettei häntä, vanhaa soturia, enää moisiin ytehtäviin laitettaisi.

Hiutaltanssi tassutti kohti leiriä varmoin askelin. Naaras toivoi, ettei Sumuvarjo kiitäisi hänen peräänsä...ei, toivoi hän sittenkin niin, että asian voisi sopia puhumalla, eipäs... Asian kertominen päällikölle tuntuisi kavaltamiselta. Mutta se oli hänen tehtävänsä. Hiutaltanssi halusi kieltää asian, että Sumuvarjo olisi rikkonut niin pitkään soturilakia. Hän ei halunnut ymmärtää syitä sihen, mutta kyllä hän silti ymmärsi. Naaras puisteli päätään ja kiri vauhtinsa juoksuun.

Näytä käyttäjän tiedot

128 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty To Joulu 28, 2017 7:37 pm

LUMITASSU käänsi sinertävät silmänsä mustaturkkiseen kuningattareen, kun tämä rupesi puhumaan. "Lumitassu, voisimmeko odottaa? Olen hieman huolissani Rytmipennusta, sillä hän ei reagoi puheeseeni eikä ole vieläkään avannut silmiään. Vaikka luotankin sinun olevan mahtava parantaja aikoinasi, haluan, että Nuppulehti tarkastaa tämän pennun, okei?" Peiponkujerrus maukui pahoittelevasti, jolloin valkea oppilas heilautti korviaan vähättelevästi.
”Tietenkin voimme, eikä sinun tarvitse pahoitella mitään, Peiponkujerrus. En ole ollut Nuppulehden oppilaana kauhean kauaa, luotan siihen, että minusta tulee jonain kauniina päivänä hyvä parantaja, mutta toistaiseksi tyydyn imemään tietoa ja taitoa kuin maassa kasvava sieni vettä ja ravinteita”, Lumitassu naurahti ja perääntyi muutaman askeleen yrittivarastolle. Hän nappasi puhtaita sammalia ja asetti ne sitten Nuppulehden pesälle, jotta tällä olisi sitten kaikki valmiina tarkastusta varten, kun tämä palaisi Kotkatähden luota.
”Minä vien nämä ulos”, valkea naaras maukui hymyillen ystävällisesti samalla kuin huitaisi hännällään käytettyjä sammalpalloja ja muita työkaluja kohti. Nuori kissa nappasi ne suuhunsa ja pujahti sitten uloskäynnistä ulos raittiiseen ulkoilmaan. Hän tepasteli tarpeidentekopaikkaa kohti ja reksteröi matkansa varrella hiirenkorvan ja viherlehden merkkejä. Ilma oli muuttunut lämpimäksi, vaikka tuulenvireet olivatkin vielä melko kylmiä ja saivat paksuturkkisen Lumitassunkin tutisemaan. Aurinko paistoi jotenkin aikaisempaa iloisemmin taivaalta ja puiden lehdet näyttivät extravihreiltä.
Lumitassu ei ollut koskaan saanut osakseen emon rakkautta, mutta hän oli silti varma, että oli rakastunut korviaan myöten viherlehteen, vaikkei sellaista ollut vielä koskaan kokenut nuoren ikänsä takia. Lämmin ilma tuntui vain niin mukavalta, ja tuoresaaliskasakin oli paljon suurempi kuin se oli muutama kuu sitten. Kaikki klaanilaisetkin vaikuttivat keskivertoa iloisemmilta, joten se oli pakko olla viherlehti, joka teki temppujaan. Lumitassu hymyili, muttei leveästi, sillä ei olisi muuten saanut pidettyä sammalpalloja suussaan. Naaras pudotti ne pian tarpeidentekopaikalle ja kirmasi nopeasti pois sen löyhkästä takaisin parantajan pesää kohti. Oppilas vilkaisi pikaisesti päällikön pesälle ja antoi ajatustensa ja mielikuvituksensa juosta. Mitäköhän Kotkatähti ja Nuppulehti oikein tekivät siellä, pimesässä, kaikkien näköetäisyyden ulkopuolella? Siniset silmät välähtivät ilkikurisesti, kun Lumitassu keksi aivan hullun teorian kysymykseensä, mutta pian parantajaoppilas jo totesi, ettei parantajilla saanut olla pentuja, jonka takia Nuppulehti oli varmasti tekemässä jotain järkevää siellä. Ja sitäpaitsi, Kotkatähti taisi olla aivan liian vanha Lumitassun mestarille...
Työnnyttyään takaisin sisälle parantajan pesän varjoihin Lumitassun kuuli Melodiapennun kysyvän emoltaan Peiponkujerrukselta kysymyksen, jonka vastausta valkeaturkkinen oppilas ei tiennyt itsekään. Hän ei ollut edes varma, halusiko kuningatar ”vieraan” kuulevan vastausta, jonka takia nuori naaras vetäytyi takavasemmalle yrttivarastoon, niin että oli poissa näkö- ja osittain kuuloetäisyydeltäkin.
”Missä meidän isämme on, emo? Milloin saan tavata hänet? Kaikilla muillakin täällä on isä, missä on meidän isämme?” Melodiapentu oli kysynyt ja räpäyttänyt uteliaasti sinisiä silmiään, joiden katse oli porautunut tummaturkkiseen kuningattareen.

Näytä käyttäjän tiedot

129 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty To Joulu 28, 2017 8:03 pm

Peiponkujerrus nyökkäsi ystävällisesti nuorelle parantajaoppilaalle. Tokihan pennut olivat nyt vahvistuneet paljon parin päivän kuluessa, mutta naaras oli edelleen hyvin huolissaan pentueen pienimmästä, Rytmipennusta. Pieni naaras oli kyllä avannut pentuetovereidensa tapaan silmänsä, mutta oli edelleen heikko ja söi maitoa heikosti. Kaikkensa kyllä Rytmipentu teki, jotta pysyisi mustan kollin ja kermanvärisen naaraan perässä. Peiponkujerrus ei viitsinyt suuremmille pennuille sanoa oikein mitään, hän ei halunnut lannistaa pentujen iloa tai niin sanotusti nolata nuorimmaistaan.
”Onko teillä nälkä?” tuore emo kysäisi pennuiltaan, jotka seurasivat mielenkiinnolla Lumitassun poistumista paikalta. Melodiapentu eikä Harmoniapentu reagoineet mitenkään, mutta Rytmipentu käänsi päänsä ja hoiperteli emänsä nisille. Peiponkujerrus laskeutui makuulle ja Rytmipentu aloitti - huolestuttavan huono tehoisen - imemisen. Samassa naaraan keskimmäinen, Melodiapentu käännähti emoonsa ja kysyi kysymyksen, johon naaras ei ollut todellakaan valmis vastaamaan.
”Melodiapentu, rakas. Olen hyvin väsynyt, haluaisin nyt mielummin nukkua kuin vastata kysymyksiisi” kuningatar huokaisi raskaasti, ”Tulkaa nyt veljesi kanssa syömään Rytmipennun tavoin, jonka jälkeen voitte mennä tutkimaan leiriä, mutta pysykää näköetäisyydellä” Sanojensa perään hän tarrasi Rytmipentua niskanahasta kiinni ja siirsi naaraan etutassujensa väliin. ”Eii saa!” pentu naukaisi pienellä, hennolla äänellään ja yritti pyristellä kottaraisen tavoin pois emonsa luota. Peiponkujerrus kuitenkin esti nuorimmaisensa paon ja nuolaisi tämän niskaa. ”Äläs nyt, ethän sinä voi mennä tutkimaan leiriä aivan unisen näköisenä” hän naukui tyttärelleen lempeästi.
”Voinpas! Eiväthän Melodiapentu tai Harmoniapentukaan ole puhdistautuneet!” naaraspentu vastasi emolleen ja yritti kääntyä vatsalleen, saadakseen huitaistua emoaan tassulla kuonolla. Peiponkujerrus onneksi osasi väistää pentunsa yritystä, sillä vaikka Rytmipentu oli pieni ja voimaa ei ollut paljoa, ei naaras siltikään halunnut saada kynsistä kuonoonsa. ”Kyllä minä heidätkin puhdistan, kunhan he saisivat nyt syötyä” hän naukaisi ja siirsi katseensa kahteen pentuunsa. Hän nousi hieman ja otti Harmoniapentua niskanahasta kiinni, joka tuijotteli edelleen suuntaan, jonne nuori parantajaoppilas oli kadonnut. Naaras siirsi pentunsa lähemmäs nisiään. Hän vilkaisi ja viittoi Melodiapentua myös lähemmäksi. ”Nyt syökää” kuningatar naukui. Hän todella tarvitsisi edes hetken unet.


SUMUVARJO säpsähti kun Hiutaltanssi lähti niin kiireesti. Kolli kuunteli naaraan puheet, tuon jo lähtiessä takaisin leiriin, ja saattoi aistia pettymyksen sekä vihan soturittaren äänensävyssä. Kolli ei edes harkinnut seuraavansa naarasta - ainakaan vielä, sillä tiesi olevansa syyllinen ja Hiutaltanssilla olisi täysi oikeus - ei, velvoitus kertoa klaanipäällikölle hänen tekosistaan soturilain nojalla. ”Anna anteeksi” hän naukui tuulen vireeseen vaikka tiesi, ettei Hiutaltanssi häntä kuulisi.

Sumuvarjo nousi ylös, sukaisi toista korvaansa ja päätti metsästää ennen kuin palaisi leiriin. Hän antaisi ystävälleen aikaa kertoa Aurinkotähdelle - muutenkin kolli tarvitsi itsekin aikaa hetken, jotta tietäisi mitä sanoa Aurinkotähdelle. Kolli haisteli hetken ilmaa ja sai kiinni tuoksusta, joka oli peräisin lähellä liikkuvasta kanista. Sumuvarjo lähti juoksemaan tuoksun suuntaan vauhdilla, joka oli Tuuliklaanilaisille ominainen. Kanin näköpiiriinsä saadessaan hänen ajatuksensa hairahtuivat. Hän jäi seisomaan paikalleen täysin jäätyneenä. Kollin päässä laukkasivat vain ajatukset Hiutaltanssista. Hänen olisi pakko saada sittenkin estää naaraan aikomuksen kertoa klaanipäällikölle. Sumuvarjo kääntyi takaisin tulosuuntaansa ja lähti etsimään Hiutaltanssia, toivoen ettei naaras ollut vielä ehtinyt leiriin.

Jonkin aikaa juostuaa tumma soturi saikin Hiutaltanssin näköpiiriinsä. ”Hiutaltanssi! Odota!” kolli huudahti. Hän juoksi naaraan kiinni ja kaatoi tämän tahallaan takaapäin maahan, työntämällä hieman kyljen puolelta, mutta enemmän Hiutaltanssin takaosasta. Sumuvarjo kaatui Hiutaltanssin mukana, tämän päälle, mutta nousi nopeasti takaisin ylös istumaan. ”Hiutaltanssi, annan minun selittää kaikki nyt” varapäällikkö naukaisi ja porasi katseensa naaraan silmiin, ”Haluan että tiedät kaiken sekä totuuden … Ja toisaalta toivoisin sen muuttavan aikeitasi. Tiedät kuinka paljon tämä varapäällikön asema minulle merkitsee - ainakin toivottavasti - enkä luovu siitä”.

Näytä käyttäjän tiedot

130 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty To Joulu 28, 2017 10:47 pm

HIUTALTANSSI oli käynyt oiman matkan, kun hän kuuli tassujen töminän aropohjaa vasten ja tunsi käpälien painon kyljessään. Tulijan kynnet olivat piilossa, sen naaras heti tunnisti, ennekuin humahti maahan lapa edellä. Viherlehden ruoho antoi periksi kissojen painon alla. Se kahisi kuin itkisi kuivaa säätä, valittaisi tähtiklaanille veden vähyydestä. Hiutaltanssi pyristeli itsensä pystyyn ja hieman vauhkoontuneena sysäsi tummakarvaista kollia kuonollaan rintakehään. Sumuvarjo. Kollin ominaishaju täytti naaraan kitalaen tutulla tuoksulla täyttäen kaikki solut. "Sumuvarjo sinä-" tuulkiklaanilainen keskeytti puheensa kollin avatessa suunsa. Hän kuunteli hiljaa, pitkittäen hiljaisuutensa puheen jälkeenkin melkein sietämättömän pitkäksi. Valkoturkkinen kävi istumaan ja kietoi häntänsä huolellisesti tassujensa ympärille. Muutama maasta irronnut roska hänen turkissaan kutitti nahkaa, mutta Hiutaltanssi ei aikonut nuolla niitä pois. "Luuletko tosiaan, että minä uhkaisin sinun varapäällikön paikkaa?" Naaras puisteli päätään sarkastisena. "Luuletko tosiaan? Menen kertomaan Aurinkotähdelle tunkeilijasta reviirillämme, en aio vaarantaa asemaasi", soturitar naukui toista korvaansa heilauttaen. "On oma asiasi jos päällikkömme haistaa valheen katkun". Hiutaltanssi oikaisi ryhtinsä suoraakin suoremmaksi. Hän tiesi, että tämä varma tunnetila menisi pian ohi, ajatuskset leviäisivät laajalle kuin aallot, jotka pienen kiven veteen pudottessa syntyivät. Ailahdus saapuisi ja päällikölle puhumisesta tulisi vaikeampaa. "Voit selittää samalla kun kävelemme leiriin, mutta en aio odottaa. Tulehan", Hiutaltanssi naukui, kiepahti kannoillaan ja jatkoi matkaansa.

Näytä käyttäjän tiedot

131 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Pe Joulu 29, 2017 11:06 am

SUMUVARJO huokaisi syvään helpotuksesta. Hiutaltanssi ei ollut sittenkään menossa kertomaan Aurinkotähdelle hänen teoistaan …. tai niin naaras ainakin väitti. Ei, kolli pudisti päätään. Jos hän todella välitti Hiutaltanssista, hän ei epäilisi naaraan tekevän mitään sellaista. Ja Sumuvarjohan välitti naaraasta. Hiutaltanssi oli hänen oma energiapiikkinsä päivittäin eikä kolli haluaisi menettää klaanitoveriaan - tai varapäällikön asemaansa.

Kuullessaan Hiutaltanssin ehdot, hän nosti päätään ja lähti ystävänsä perään. Hän veti syvään henkeä ja aloitti kertomaan Mahlasta:
”Kuten kaikki, minäkin uskoin, että Mahla olisi tapettu kun hän katosi. Tai siis, että hän olisi jäänyt kaksijalkojen ansaan tai hirviön alle. Meni monta kuuta - ehdin jo päästä soturiksi, kuten tiedät - ennen kuin kuulin hänestä seuraavan kerran” Sumuvarjo kertoi. Kuinka rauhoittavalta tuntuikaan saada kertoa tämä kaikki kokonaan jollekulle, jottei tarvitsisi pitää kaikkea itsellään ja salailla aivan jokaiselta klaanitoverilta. ”Olin metsällä, kun saavuin liian lähelle kaksijalkalaa. En tiedä miksi, mutta menin sinne kuitenkin - älä säikähdä, kaksijalat eivät nähneet minua” kolli lisäsi nopeasti, ”Saavuttuani erään kaksijalan pesälle jouduin räpyttelemään monen monta kertaa silmiäni. Pihalla nimittäin oli aivan Mah… siis Kastetassun näköinen nuori naaras. Huusin tietenkin silloin vaistomaisesti siskoni nimen ja tuo kääntyi hämmentyneenä minuun päin. Siskoni säpsähti minut nähdessään, yritti perääntyä kun loikkasin sen kaksijalkalan aidatulle reviirille. Muistan kun hän totesi minulle vain ”Kuka sinä olet?” kuin esittääkseen ettei tunnistanut minua. Tietenkin kerroin hänelle kuka olin. Kysyin häneltä miksi hän täällä oli, eikö hän ollutkaan kuollut? Sisareni oli nauranut ja pudistanut päätään” Sumuvarjon ilme hieman synkkeni hänen muistaessaan tuon tilanteen. Kollin ajatukset olivat olleet silloin täynnä hämmennystä ja iloa, mutta myös pettymystä. Kuinka sisar olikaan saattanut valehdella hänelle niin? He olivat olleet niin läheisiä, ja Sumuvarjo oli luottanut siskoonsa enemmän kuin kehenkään muuhun. ”Silloin hän sitten kertoi minulle syyn poislähdölleen, sekä uuden nimensä. Mahla. En tahtonut uskoa hänen olevan tosissaan. Kuka vaihtaisi klaaninimensä moiseen kotikisun nimeen? Mahla oli naurahtanut ja sanonut etteivät kaksijalat ymmärtäneet häntä suoraan, joten hän oli sitten vain tyytynyt uuteen nimeensä ja oppinut pitämään siitä” kolli puhisi yrittäesään pysyä Hiutaltanssin vauhdissa samalla puhuessaan.
”Kaikesta huolimatta Mahla oli onnellinen nähdessään minut ja kyseli klaanin kuulumisia. Tästä sitten lähti puolivahingossa tapa, että tapasimme klaanin ja kaksijalkalan reviiriin rajalla aina kun satuin sinne päin. Vaihdamme kuulumisia, vaikka pääosin se olin minä joka kertoi klaanistamme kaikkea - draamat ja suunitelmat. Tiedän sen olevan tietenkin väärin, mutta toisaalta, mitä Mahla voisikaan meille tehdä? Muut klaanit eivät hänestä tiedä - muille hän on vain kotikisu” Sumuvarjo lopetti tarinansa ja jäi odottamaan naaraan vastausta.

Näytä käyttäjän tiedot

132 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Ti Tammi 02, 2018 9:55 pm

NUPPULEHTI heilautti korviaan turhautuneesti poistuessaan tassut tömähdellen Kotkatähden seurasta, heidän ruskeanraidallinen päällikkönsä käyttäytyi kuin höyhenaivoinen oppilas- hänen päättelykykynsä oli hämärtynyt ja välillä hän muistutti parantajaa happamia marjoja syöneistä humaltuneista talitinteistä! ''Kerro lisätietoja kun olet tarkistanut pentuni'', päällikkö naukui, kullankeltaiset silmät siristyen. Se saattoi olla merkki turhautuneisuudesta jonka hän jakoi Nuppulehden kanssa, tai kainosta huolestuneisuudesta. Vaikka hän oli kömpelö tunteidensa käsittelyssä, hänkin välitti omasta jälkikasvustaan kuin kuka tahansa klaanikissa. Hän toivoi voivansa viettää heidän kanssaan enemmän aikaa, mutta Tähtiklaanin epämääräiset unet ja Kultaviiman paluu polttivat hänen turkissaan kuin auringon punaiset liekit.
Nuppulehti nyökkäsi terävästi, muttei pystynyt jättämään mieltään painavaa asiaa sikseen. Kotkatähden tulisi olla heidän johtajansa, määrätietoinen ja vähintään tarpeeksi viisas jakaakseen käskyjä jotka edistäisivät Myrskyklaanin hyvinvointia. Sen sijaan Tuskasydän tuntui ottavan yhä enemmän ja enemmän vastuuta muiden soturien kanssa, ja se jos mikä kismitti siniharmaata parantajaa!
Myrskyklaanilla oli jo aivan tarpeeksi huolenaiheita, hänen varpaidensa alla maa tuntui kostealta ja kylmältä- ja vaikka monelle se tuntui mitättömältä sivuseikalta, hän tiesi viileän viiman turkillaan enteilevän pahaa. Silmänräpäyksen ajan hän oli näkevinään ympärillä hämärää, oliivinvihreät kuusenoksat kuvartuivat maata kohden kuin näkymätön lumi olisi painanut niitä alas ja hopeinen kuunsirppi hädintuskin erottui tiheän metsistön läpi. Nuppulehti pudisti päätään, ja Varjoklaanin pihkanhaju oli kadonnut hänen kuononsa ympäriltä kuin savu.


Häntä huiskien hän kipitti takaisin parantajanpesälle, katonrajasta roikkuvat sammalet kutittivat hänen nenäänsä ja vetäessään henkeä hän haistoi tunkkaisen, märän aluskasvillisuuden hajun kirveltävien yrtintuoksujen lomasta. Hän oli tullut juuri oikeaan aikaan kuullakseen Melodiapennun kiusallisen haastavan mutta ymmärrettävän kysymyksen, Nuppulehti tiesi miten vaikeaa oli kasvaa tietämättä koko totuutta perheestään. Hänellä ei ollut koskaan ollut valvovaa silmäparia jota kutsua vanhemmikseen, sen sijaan koko klaani oli aina opastanut häntä ja kohdellut häntä hellin tassuin. Kenties se on osasyy siihen, miksi parantajana olo on minun kohtaloni...jokainen Myrskyklaanin jäsen on osa perhettäni, eikä kenenenkään turvallisuus saa olla toisen etusijalla.
''Kiitos Lumitassu, anteeksi että minulla kesti näin pitkään'', naaras nyökkäsi pahoittelevasti nuorelle oppilaalleen saapuessaan pesänsä sisäänkäynnille, melusta päätellen valkeaturkkisella nuorukaisella oli ollut käpälät täynnä hänen poissaollessaan mikä toi hänen mieleensä jälleen epämukavan ajatuksen...Nuppulehdellä oli muitakin huolia kuin olla pennunvahtina jääräpäiselle Kotkatähdelle, hänellä oli oppilas koulutettavanaan ja koko klaanin terveys harteillaan! Onneksi Lumitassusta oli toistaiseksi enemmän hyötyä kuin haittaa ja hän tiesi voivansa aina luottaa Hopeaturkin apuun jos työ kävisi liian raskaaksi, eikä hän saanut laiminlyödä oppilastaan hylkäämällä häntä tällä tavoin. Lumitassu oli tuleva Myrskyklaanin parantaja, hänen tulisi myös tietää mestarinsa mieltä painavasta näystä ja heidän päällikönsä pentumaisuudesta.
Hän on liian nuori, Nuppulehti sulki silmänsä kuin vakuuttaakseen itseään asian todenmukaisuudesta, kerron hänelle kun on hänen aikansa. Kun olemme jälleen käyneet kuukivellä.
''Peiponkujerrus, tervehdys jälleen'', Nuppulehden viikset värähtivät, kuin vesipisarat olisivat painaneet valkeita karvoja, ''-huomaan että täällä on paljon kiirettä, pentusi näyttävät kovin virkeiltä, ah...mihin jäimmekään''. Parantajan ääni oli lempeä ja hyväntuulinen, jos ei lievittääkseen uusimman Myrskyklaanilaisen ahdinkoa, niin lievittääkseen omaansa. ''Suurimmat pahoitteluni, ei ole tapaistani olla näin hajamielinen...mutta parantajana minun on välillä hoidettava kiireisimmät asiat pois käpälistäni saman tien'', naaras kehräsi pahoittelevasti ja istuutui maahan, pitkä häntä hennosti heilahtaen. ''Kas näin, mihin jäimmekään?''.


PILVIKYNSI siristi keltaisia silmiään, kiusallisuus leimuten hänen turkissaan kuin haisunäädän käry. Hän tiesi turkkinsa olevan valkoinen, ja kaiken järjen mukaan sen tulisi pysyä valkoisena...mutta silti hän pelkäsi tämän poltteen muuttavan hänen turkkinsa vaaleanpunaiseksi kuin kedon hempeän kukkasen! Se hän ei tosiaankaan ollut, kedon hempeä kukkanen...sen sijaan hän taisi lähennellä enemmän sitä haisunäädän käryä. Tietysti se oli jotain mitä ylpeä nuori soturi tuskin kehtaisi ääneen myöntää, jo niiden surkeiden sanojen sylkeminen suustaan tuntui hänen mielestään aivan tarpeeksi nöyryyttävältä!
Kolli luimisti korviaan nolostuneena Ulpukkakuonon toistaessaan hänen sanansa kuin rikkinäinen kaiku. Kuulit ihan hyvin mitä minä sanoin höyhenaivo! Sen kolli sanoi mielessään, sillä asian myöntäminen tuntui juuri siinä hetkessä hurjan hämmentävältä, ja nolostuttavalta, ja aivan liian...suloiselta hänen makuunsa!

''Mi-iiiii-tä?'', kolli älähti kömpelösti, hänkin oli kuullut aivan hyvin mitä naaras sanoi. Vai toistaa sanansa? Yrittikö Ulpukkakuono tukehduttaa hänet tähän ällöttävän makeaan rakkauden siirappiin, ennen kuin hän sai myöntävän tai kieltävän vastakaiun tunteisiinsa? Halusiko naaras nauraa hänet Tähtiklaaniin saakka?!
Mutta pyyntö oli ollut selkeä, ja nuoren soturittaren kärsimättömästi tuikkivat silmät tuntuivat polttavan reikiä hänen paksuun turkkiinsa. Hänen äänensävynsä oli kirkas ja päättäväinen, ja se sai kollin painamaan päätään alas silkasta kiusaantuneisuudesta. Hän ei ollut hyvä tässä, tässä, rakkausjutussa. Eikä hän oikeastaan edes tiennyt mitä hän rakasti Ulpukkakuonossa, joten vaikka hän toistaisi sanansa mikä saisi laikukkaan soturin uskomaan häntä?
Pilvikynsi ei ollut koskaan kohdellut naarasta erityisen lämpimästi, tai mukavasti...tai edes tarpeeksi tavallisesti ajatellakseen häntä tavallisena klaanitoverina. Entä jos Ulpukkakuono olikin katkera hänelle kaikista niistä kerroista kun Pilvikynsi oli kutsunut häntä pentumaiseksi, aivottomaksi kalanaamaksi? Tai kaikista niistä kerroista kun kolli oli kiusallaan sanonut hänen haisevan pahalle, tai valehdellut kalansuomujen jääneen kiinni naaraan hampaiden väliin...
Pilvikynsi yritti nielaista pala kurkussaan, kenties se pala oli hänen ylpeytensä josta hänen oli nyt päästettävä irti. Hän huokaisi raskaasti ja syvään, kuin aikoisi sanoa jotakin musertavaa. Hän antoi turkkinsa tasoittua, nosti päänsä vaikka ei kyennytkään kohtaamaan Ulpukkakuonon katsetta ja avasi suunsa. ''Minä rakastan sinua''. Tällä kertaa hänen äänensävynsä oli selkeä, ei tarpeeksi selkeä peittämään kurkussaan painavaa hermostuneisuutta.
''En edes tiedä mitä rakastan sinussa, totta puhuen...'', kolli jupisi, valkea häntä hermostuneesti heilahdellen, ''-tiedän vain, että kun heräsin parantajan pesällä ennen soturinimeni saamista...ennen kuin huomasin sinun olevan vierelläni- en voinut kuvitella millaista elämäni olisi ilman sinua''.
Hän pystyi yhä muistamaan sen yön yhtä kirkkaana kuin matkalla olevan hopeisen täysikuun. Se kaipuu jonka hän tunsi Ulpukkakuonoa kohtaan painoi yhä raskaana hänen rinnassaan, ja kipu joka säteili kollin lonkassa muistutti miten lähellä he molemmat olivat olleet kuolemaa...ja ensimmäistä kertaa hänen elämässään ajatus kuolemasta pelotti häntä, koska se olisi voinut erottaa hänet edessään olevasta naaraasta.

''En olisi voinut kuvitella ketään toista taistelemaan rinnallani sitä kirottua otusta vastaan-'', kolli naukui, kiusaantuneisuus yhä kipristellen hänen viiksiään, ''-jos jotain samankaltaista tapahtuu, kuten varmasti tulee tapahtumaankin...klaanielämä on hullua- en halua kuolla ilman että tiedät, miltä minusta tuntuu''.
Kolli luimisti korviaan ja hengitti keuhkoihinsa joen raikasta tuoksua, se rauhoitti häntä. ''Joten naura jos haluat, mutta minä rakastan sinua tykkäsit siitä tai et'', Pilvikynsi viimeisteli pienimuotoisen puheensa ja uskalsi viimein kohottaa terävän, mahlankeltaisen katseensa kohtaamaan Ulpukkakuonon oman.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

133 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Ti Tammi 02, 2018 10:39 pm

KIRSIKKATASSU istuutui paksun kivimuurin päälle, vaikka sen leveyden ja tukevuuden luulisi antavan turvallisuuden tunnetta hänen tassunsa tuntuivat kömpelöiltä ja hän pelkäsi horjahtavansa maahan minä hetkenä hyvänsä ellei hän olisi varovainen. Hänen koko vartalonsa helmeili tuskan painaessa jokaista hänen lihastaan, naaraan kylkeä koski ja vanha naarmu hänen takajalassaan oli vasta parantumassa. Kermakuiskauksen koulutus pimeässä metsässä oli rankkaa, rankempaa kuin yksikään hänen soturikoulutuksensa tuomista haasteista...Kirsikkatassu olisi pian soturi, ja hän oli huomannut jääneensä kermanvärisen naaraan ilkeiden kynsien loukkuun eikä uskonut voivansa paeta. Hän tiesi asettavansa klaaninsa vaaraan, tiesi asettavansa koko metsän vaaraan- mutta jos mustavalkea naaras yrittäisi paljastaa pimeän metsän ja Kiviturkin salaisuudet hän epäili kuolevansa.
''Kirsikkatassu-'', maantienruskea naaras naukaisi, pellon kullankeltaiset, nyityt putket raapien hänen polkuanturoitaan, ''-tule alas, olet liian näkyvillä''. Meeran kullankeltaiset silmät välähtivät myötätuntoisesti Kirsikkatassun pelokkaalle säpsähdykselle, ja suuri mustaturkkinen Noki vaihtoi hänen kanssaan katseita. He olivat myös kerran olleet uusia maailman pahuuksille, ja epävarmoja siitä minne tämä tie heidät veisi.
''Anteeksi'', Kirsikkatassu pahoitteli, loikkasi alas ja asettui heidän vierelleen näyttäen niin rauhalliselta kuin suinkin pystyi. Meera nuolaisi tassuaan nopeasti, ja käänteli niskaansa koettaen saada vihreän kaulapantansa mukavempaan asentoon. Noki istui naaraskaksikon vierelle ja heilautti häntäänaä, tervehtien Kirsikkatassua mitäänsanomattomalla nyökkäisyllä. ''Ymmärrän pelkosi Kirsikkatassu, mutta olet jo liian syvällä-'', entinen kotikisu tuhahti, korvat värähtäen, ''-sinun täytyy tottua tähän, tai herätät epäilyksiä''.

''Kotikisu puhuu asiaa'', tuttu, kujeileva ääni kajahti kiviaidan yläpuolelta, ja ketterä Kultaviima laskeutui sulokkaasti maahan. Hänen turkissaan haisi Myrskyklaani, josta Meera päätteli heidän suunitelmansa onnistuneen. ''Olet näemmä viettänyt aikaa Myrskyklaanissa'', musta kolli naukui korvat tyytyväisesti heilahtaen, ''-oletko onnistunut sulautumaan hyvin?''. Kultaviima virnisti hyväntuulisesti ja heilautti pitkää, silkkistä häntäänsä. ''Tietysti, olen entinen Myrskyklaanin jäsen eikä kukaan ajatellut kahdesti kertoessani nyyhkytarinaa siitä miten minä jouduin eroon muista klaanilaisistani matkalla kuukivelle koiran hyökätessä kimppuumme-'', kollin ääni oli sarkastinen, vaikka hänen sanansa olivatkin totuudenmukaisia, ''-Kotkatähti ei tule olemaan ongelma...hän ei halua muiden Myrskyklaanilaisten kuulevan miten hänet valittiin varapäälliköksi koska murhasimme ensimmäisen ehdokkaan''.
Meera pyöräytti silmiään, Kultaviima ajatteli itsestään hieman liikoja. ''Niin kauan kuin Kotkatähti pysyy hallinnassasi kaikki on hyvin, tiedät mitä tapahtuu jos-''. Kultaviima keskeytti Meeran lauseen keveällä hännänheilautuksella, ''Sinuna huolehtisin enemmän mustavalkeasta ystävästämme, hän tuli muutama päivä sitten Myrskyklaanin rajalle etsimään minua kertoakseen Kiviturkin viestin, ah, ainoa ongelma on ettei hän piilottanut hajuaan lähtiessään''.

Kirsikkatassu murahti, ''Kotkatähti olisi antanut asian olla, Aurinkokasvo on hänen veljensä- ei hän hyökkäisi ellei Tuuliklaani olisi tehnyt vakavampaa rikettä''. ''Ehkä niin-'', Noki naukui vakavalla äänensävyllä, ''-mutta meidän on silti oltava äärimmäisen varovaisia, joten hoidetaan tämä alta nopeasti. Ette saa olla poissa liian pitkään, herätätte epäilyksiä''. Meera nyökkäsi ystävänsä sanoille, ''Olet oikeassa- kertokaa raporttinne, me kerromme omamme ja jatkamme suunitelmaa''. Kultaviima nyökkäsi, ''Miksi emme antaisi Kirsikkatassun aloittaa?''.
Mustavalkea naaras nyökkäsi epävarmasti, niskakarvat kohoten kohti avointa taivasta. ''Meillä on uusi varapäällikkö, Sumuvarjo-'', oppilas aloitti täsmällisesti, ''-hän ei tule tuottamaan ongelmaa, kukaan klaanissamme ei epäile mitään. Kermakuiskauksen suunitelma etenee odotetusti, Varjoklaanin vakoojamme on kertonut Varjoklaanin hyökkäävän Jokiklaaniin tänään auringon laskiessa''. Meera ja Kultaviima nyökkäsivät hyväksyvästi. ''Kaikki menee suunitelmien mukaan-'', Meera jupisi, korvat heilahtaen, ''-mikäli huomenna on kuiva päivä, me aloitamme suunitelmalle...Kirsikkatassu, tiedäthän mitä tehdä?''. Kirsikkatassu painoi päätään alas, kasvoillaan tuskallinen ilme, ''Tiedän...kaikki on jo valmiina''.

KAISLA heilautti häntäänsä, muta jossa hän oli aiemmin kierinyt peitti hänen hajunsa eikä kissakolmikko aavistanut hänen olevan aivan heidän lähellään. Pusikon ruskeat, kuivat oksat piilottivat hänen laihan kehonsa. Rastasturkki painautui naarasta vasten, entinen Myrskyklaanin parantaja oli yrittänyt löytää polun takaisin Tähtiklaaniin tuloksetta.
''Kaislaruusu, ole varovainen'', punaturkkinen parantaja naukui, ''-et ole syönyt, et voi taistella jos jäät kiinni''. ''Älä aliarvioi minua, Rastasturkki-'', Kaisla jupisi korvat tarkkaavaisesti ylhäällä, ''-olen odottanut kostoani Kultaviimalle, olen enemmän kuin valmis...jos tämä onnistuu, toivon Kotkatähden tuntevan katuvan päätöstään päiviensä loppuun saakka''.
Rastasturkki huokaisi, painaen kuononsa kiinni naaraan ohueen turkkiin. ''Kotkatähti on veljesi, hän katuu päätöstään joka päivä minä tunnen sen...hänen on ikävä sinua, ja hän uskoo sinua yhä mutta tiedät että karkoituksesi oli loogisin vaihtoehto sillä-''. Kaisla huitaisi häntäänsä hiljentääkseen naaraan,nyt ei ollut oikea aika rupattelulle.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

134 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Ke Tammi 03, 2018 4:10 pm

HIUTALTANSSI KUUNTELI SUMUVARJON tarinaa samalla reippaasti eteenpäin jolkottaen. Hän kuunteli hiljaa, välillä nyökkäillen ja hymähdellen. Naaras kuvitteli tuon seputuksen aika tavalliseksi selitykseksi vastaavalle tilanteelle. Se oli vain kömmähdys, erehdys ja rakkaudenosoitus. Veli oli rakastanut sisartaan niin paljon, ja sisar rakastanut veljeään tai klaanin salaisuuksia niin paljon, että he olivat haluneet tapailla. Ajatus sai valkokarvaisen soturin melkein heltymään ja katsomaan Sumuvarjoa myötätuntoisesti, mutta Hiutaltanssi puisteli päästään ne ajatukset pois. Teko oli silti anteeksiantamatonta ja soturilain vastaista.
Niityn läpi kävi tukahduttava viherlehden tuuli. Se huokaili Hiutaltanssin karvan läpi kutittaen polttavalla liekillä naaraan nahkaa kuin Mahlan katse aikaisemmin tänään. Soturitar siristi silmiään. Tiedät sen olevan väärin, mutta...? Tuo selitys ei oikeastaan tyydyttänyt Hiutaltanssin syyhynnyttä tiedonjanoa. "Vai on hän pelkästään kotikisu?" Hiutaltanssi naurahti kepeästi, turhaa pilkkaa äänessään. "Kerroppa, kerropa siinä tapauksessa minulle, missä vaiheessa hänestä tuli noin ilkeä ja, ja nautinnonhaluinen ja julma?" Valkoturkkinen räpäytti Sumuvarjolle silmiään varoittavasti. Kaksikko oli lipunut lähelle leiriä. Hiutaltanssi alitti kenällään olevan puun pitkät karvat heilahtaen kehot liikkeistä. "Sanon vain sen"-, naaras piti pinen tauon kuin miettiäkseen, -"että hän ei ole vain kotikisu, vaan klaanissa koulutuksensa saanut kotikisu. Sillä on merkitystä".
Hiutaltanssi pysähtyi leirin suuaukolle ja avasi suunsa kitalaelle tulvivien tuoksujen toivossa. Hän halusi vielä sanoa jotakin, ennekuin he kohtaisivat klaanin taas. "Kyllä minä sinulle anteeksi annan", soturitar naukui ja kurottui nuolaisemaan Sumuvarjon korvantaustaa. "Mutta lupaa, ettet tapaa häntä enää".

ULPUKKAKUONO KATSELI PILVIKYNTTÄ hieman alta kulmien, korviaan heilautellen kärsimättömän oloisesti. Mutta ei naaras ollut kärsimätön, vaan utelias kuulemaan. Hän näki klaanitoverinsa kiemurtelun asian eteen ja tottesi itselleen tämän todella täytyy olla tärkeää. Todella, todella tärkeää. Naaras käänteli päätään puolelta toiselle, kun Pilvikynsi puhui ja käyttäytyi muutenkin eleiltään niin, kuin ei jaksaisi kuunnella enempää. Hän oli kuin mestarinsa kunnialla leikittelevä nuori oppilas tai emonsa hännällä leikittelevä iloinen pentu. Aurinko tuntui kuumalta, varjossakin, mutta joen huurut viilensivät ilmaa juuri sopivasti, toivat toivottua kosteutta turkille ja korvannipukoihin.
"En minä naura, lupasinhan", Ulpukkakuono sanahti irvistäen Pilvikynnelle tämän lopetettua. Vai tällaista asiaa sinulla oli. Naaras ei kestänyt katsoa sellaisen virneen kanssa kollin vakavuutta, vaan päätyi toljottamaan omaa kuvaansa joen vesipinnasta. Nuori soturi kumartui lähemmäs vettä juomaan, litki virkistäviä pisaroita kurkkuunsa ja silmähti sitten Pilvikynnen kärsivään olemukseen. "Siinä tapauksessa...", Ulpukkakuono naukui edelleenkin kumartuneena, jätti lauseensa kesken ja huitaisi käpälällään vettä Pilvikynttä päin niin yllättävästi kuin ikinä osasi. "...Minäkin taidan rakastaa sinua", hän kehräsi.

Näytä käyttäjän tiedot

Sponsored content


Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 6 / 6]

Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa