Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1]

Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 4 / 4]

76 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Su Tammi 08, 2017 8:34 am

Valtatassu käänsi päänsä siihen suuntaan, josta hiiri oli tullut, ja josta Oravatassu pian tulisi. Naaras saisi kertoa salaisuuden itsestään ja vieläpä uida Ulpukkakoskessa! Mikä onnenpäivä! Valtatassu oli luottanut siihen, että Oravatassu osaisi käyttää edes jotain astiaan, ja havaita hänet ajoissa, mutta niin ei kuitenkaan näköjään ollut asian laita. Yhtäkkiä laventelipusikosta syöksyi punertava karvapallo voitonriemuisena huutaen, ja törmäsi suoraan Valtatassuun. Mustavalkoinen kolli lensi iskun voimasta kauemmaksi laventeleihin kyljelleen, hämmentyneen äännähdyksen kera. Hiiret Valtatassu piti tiukasti suussaan, muuten ne olisivat varmasti lentäneet jonnekkin pusikkoon. Silloin Oravatassuhan pystyisi vaikka väittämään, että yksi niistä olisi hänen nappaamansa! Valkoiset villapallerot pöllähtivät ilmaan ja laskeutuivat hitaasti mutta varmasti kiinni kissojen turkkiin. Valtatassu laski hiiret ensin maahan, ennen kuin nousi hitaasti ylös istuma-asentoon. Hän kuuli oppilastoverinsa syyttävän huudon ja kääntyi katsomaan tätä silmissä huvittunut pilke.
"En väistänyt, koska luulin, että silmäsi, nenäsi ja korvasi ovat muutakin kuin päässäsi koristeena!" Valtatassu maukaisi kylmänrauhallisesti takaisin ja rupesi nyppimään itsestään villapalloja ja takiaisia irti. Selkään takertuneet hän huitaisi häntäänsä kiinni, nyt ne olisi paljon helpompi nyppiä hännästä. Muuten hän joutuisi vääntyilemään ja kiermurtelemaan kuin mikäkin mato saadakseen ne irti selästään. Valtatassu vilkaisi nopeasti Oravatassuun, ja hänen huulilleen levisi leveä virnistys.
"Näytät naurettavalta!" Mustavalkoinen oppilas maukaisi vahingoniloisena. Hän ei itsekään ollut mitenkään erityisen edustava, mutta kyllä hän paremmalta näytti kuin Oravatassu! Vai näyttikö sittenkään?
Valtatassu kumartui nostamaan toisen hiiren leukoihinsa ja kävi laskemassa sen Oravatassun eteen, ennen kuin palasi takaisin omalle paikalle istumaan.
"Siinä on hiiresi. Pelkäsin, että se pääsisi pakoon kömpelöitä ja hitaita tassujasi, ja siksi viimeistelin sen puolestasi", Valtatassu totesi hymyillen mukamas viattomasti, ennen kuin tassullaan huitaisi yhden valkoisen palluran pois korvastaan. Se nousi kevyesti ilmaan, jonka jälkeen laskeutui mustavalkoisen kollin käpälien juureen.
"Tarvitseko apua niiden kanssa?" Valtatassu kysyi hymyillen Oravatassulta, muodolliseen sävyyn. Auttamiseen liittyvät termit eivät todellakaan kuuluneet hänen sanavarastoonsa, pelkkää muodollisuuttahan kyseinenkin kysymys oli. Mustavalkoinen kolli ei uskonut, että Oravatassu myöntyisi hänen avuntajoukseensa, ja sen varaanhan Valtatassu laskikin kysymyksensä. Jos punertavanruskea naaras myöntäisi tarvitsevansa apua, -jota ei toivottavasti tapahdu-, Valtatassu olisi kyllä erittäin hämmentynyt. Ei hän halua mitään takiaisia Oravatassun turkista nyppiä!
Valtatassu oli miettinyt valmiiksi, miten voisi mahtailla voitollaan, mutta Oravatassu näytti aivan kuin pieneltä pennulta, jota emo oli juuri torunut, ja jonka kanssa kukaan ei halunnut leikkiä. Siksipä Valtatassu nieli voitonriemuiset huudahduksensa myöhempää varten. Sen sijaan hän tyytyi tarkastelemaan punertavaa, pörröhäntäistä oppilastoveriaan värittömällä, läpitunkevalla katseellaan.

Näytä käyttäjän tiedot

77 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Ma Tammi 09, 2017 2:08 pm

ORAVATASSU pörhisti turkkiaan hurjistuneena Valtatassun kasvoilla välähtäneestä huvittuneisuuden pilkahduksesta. Oliko tämä hänestä jotenkin hauskaa? Sen lisäksi että hän oli varastanut naaraalta tämän saaliin, hän kehtasikin nauraa hänelle? Tai no, eihän hän nauranut mutta...ei sillä sen väliä-! Hän olisi voinut nauraa, ja ajatuksissaan varmasti tirskui kuin pikkupentu! ''Mitä…?’’, naaras henkäisi turhautuneena, kuunnellen Valtatassun sanat vastenmielisen irvistyksen kera. Äh miten ärsyttävää! Hän luulee olevansa niin paljon parempi! Toisaalta…, oppilas luimisti korviaan ja mulkaisi häntäänsä kuin olisi kuvitellut sen muuttuvan hetkenä minä hyvänsä Valtatassuksi. Ehkä Valtatassu oli harjoitellut metsästämistä vähän enemmän kuin hän, mutta ei se ollut mikään syy pilkata häntä! Kuinka naurettavaa, alkaa jo tuntumaan siltä että olen jäämässä jälkeen muista oppilaista. Oravatassu räpäytti silmiään turhautuneen mietteliäänä, eihän se niin voisi olla? Toki muut olivat harjoitelleet hieman enemmän, mutta hänellähän oli hyvä hajuaisti? Eikös se ollut metsästämisen avain? Varmasti hän pärjäisi sillä, eikä hän tietenkään ikuisesti aikonut laiminlyödä soturikoulutustaan…
Oravatassu luimisti korviaan Valtatassun vahingoniloiselle hörähdykselle, jos tuo kolli sanoisi enää sanaakaan hänestä hän oli varma, että hänen korvansa leimahtaisivat liekkeihin! ''Minä näytän naurettavalta? K-katso omaa turkkiasi!’’, naaras parahti kömpelösti, muttei uskonut pystyvänsä sanomaan mitään änkyttämättä ja sulki suunsa maata vihaisena kynsien. Kylmä multa tuntui virkistävältä helteen tiukoissa kynsissä, hän olisi halunnut piehtaroida nurmella kuin hevosniityn hevoset vilvoitellakseen….mutta siitäpä Valtatassu olisikin vasta pilkan keksinyt! Oravatassu mutristi huuliaan ja jatkoi turkkinsa raivokasta sukimista, hän kurkotti kohti alaselkäänsä ja nuoli karvojaan kuin olisi yrittänyt repiä niitä kielellään irti. Hänen nahkaansa kuumotti raivokkaat kielenlipaisut ja hän oli tukehtua untuvaan hengittäessään palan pumpulipallosta. Naaras yskäisi vedet silmissä ja käänsi katseensa Valtatassuun, vieläkö kollilla oli jotain sanottavaa?
Oravatassu luimisti korviaan ja raapaisi nurmea kömpelöllä huitaisulla, niinpä tietysti. Ehkä oppilastoverilla oli pointti, mutta hän ei olisi juuri sillä samaisella hetkellä jaksanut kuunnella leikkimielistä pilkkaa- ärsytys helmeili hänen poskillaan. Eikös Koirahampaalla ole aina tapana sanoa, että jokainen vitsi sisältää myös totuutta? Ei ihme ettei Helmihäntä halunnut puhua minulle Tähtiklaanissa! Olen varmasti häpeäksi hänelle! Siis...sen lisäksi että koskin luvatta kuukiveen ja sillä tavalla…
''Niin kai…’’, naaras naukui maarittelevasti ja lipaisi tassuaan kielellään, ''-ehkä olet oikeassa, en olisi varmaankaan saanut sitä kiinni’’. Oravatassu nyrpisti kuonoaan ja heilautti takkuisen häntänsä tassujensa päälle, jos Koirahammas näkisi hänet tämän näköisenä hän nauraisi varmaan kuin hepulin saanut kettu! Hän räpäytti silmiään yllättyneenä siitä, miten oli antanut itsensä tuntea niin alakuloiselta. Tai siis ainahan minusta siltä tuntuu, mutta yleensä tyhmistä jutuista! Tai no, onhan tämäkin ihan tyhmä! ''En halua mitään apua!’’, naaras sihahti ja näytti Valtatassulle pentumaisesti kieltään, ennen kuin kiepahti ja kääntyi selin oppilastoveriin. ''No joku salaisuus...öö..-’’, hän jupisi mietteliäästi, sivuuttaen kaikki aiemmat surumieliset tunteensa. Höpsöistä asioista hänkin pahastui! ''-no öh...no et sitten kerro kenellekään tai revin sinulta viikset kuonosta’’!’’. Oravatassu yskäisi ja kurkotteli takaraivoonsa takertunutta takiaista tassullaan. ''No…’’, naaras aloitti ja kääntyi takaisin Valtatassuun päin, kasvoillaan vakava ilme, ''-lupaatko ettet kerro kenellekään?’’

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

78 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Ma Tammi 16, 2017 11:19 pm

Kirkkaana porottava aurinko säteili kevyessä tuulessa kahisevien nuorten lehtien läpi, lämmittäen puun varjossa loikoilevan punaharmaan kissan turkkia. Sen katse tuijotti tiiviisti ensimmäisiä mullasta puskeneita vehreitä heinänruohoja, vaikka pelto nyt näytti pehmeältä ja virkistävältä hän tiesi ettei lämmin vihertuuli kestäisi ikuisesti. Pian suuret hirviöt repisivät kullankeltaiset viljat, ja jättäisivät jälkeensä vain polkuanturat verille repivän katastrofin. Hän huokaisi, pohtien miten elättäisi itsensä ja liittolaisensa kun lämpimät päivät olisivat ohi.
Kaupungin likaiset kadut olivat saastuttaneet rotat, ja hänen kissojaan oli kuollut tauteihin joita yököttävä rotanturkki oli heihin tartuttanut. He olivat varastaneet maata jo tarpeeksi, jos he ryöväisivät enempää paikalliset kotikissat ja villikissat kiinnittäisivät huomionsa heihin- miten naurettavalta se kuulostikin suuresta ja mahtavasta kollista, hän tiesi ettei vihollista kannattanut tuomita ulkonäkönsä tai syntyperänsä perusteella. Täkäläiset kotikissat eivät olleet kuten hänen kotipuolessaan, nämä kotikissat olivat tottuneet taistelemaan ja suojelemaan reviiriään kulkukissoilta.
Hänen heinänkeltaiset silmänsä siirtyivät hitaasti kohti pusikossa rapistelevaa, vaaleanharmaata kissaa. Nuoren naaraan kasvot oli syövyttänyt happo jolla kaksijalat olivat myrkyttäneet hänet, hänen hajuaistinsa oli kyvytön eikä hänellä ollut toisessa silmässään näköä. Monet kollin alaisista epäilivät miksi hän piti tätä naarasta mukanaan, mutta vammoistaan huolimatta hän oli kokenut ja hurja taistelija- sen lisäksi hän oli älykäs ja ovela, juuri sellainen kissa jonka hän tarvitsi kulkemaan rinnallaan. Sitä paitsi tämän kissan hän oli ryövännyt reviiriään uhkaavalta vihollisesta, valkealta albiinokissalta Kiralta.
’’Emma, oletko löytänyt jotain uutta?’’, kolli naukaisi ja nuolaisi rintaansa välinpitämättömän oloisena. Hän ei pitänyt siitä että häntä häirittiin turhanpäiten. Naaras nyökkäsi terävästi ja istuutui kohteliaasti maahan, selkä ryhdikkäästi suorassa. ’’Kyllä, olemme vanginneet kissan nuuskimassa reviirillämme- hajun perusteella se on sama kissa, jonka olemme havainneet aiemminkin’’, hän vastasi rohkeasti ja epäröimättä. Kollin korva värähti ja uutinen sai hänen ilmeensä mietteliääksi, hetken aikaa ilmassa kuului vain lehtien kahinaa ja pehmeää heinien sointua. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän nousi istumaan, nyökäten tyytyväisenä. ’’Vie minut sen kissan luokse, haluan tehdä tästä lopun- kukaan ei tapa jäseniämme ja jaa ilmaamme omalla reviirillämme’’, hän naukui vihaisesti, kurkussaan matala värinä.
Emma nyökkäsi valppaasti, murheen häivä arpisilla kasvoillaan välähtäen. ’’Valitettavasti…napatessamme häntä menetimme kaksi kissaa’’, hän naukui pahoittelevasti, laskien päätään pahoittelevana, ’’Toinen heistä oli nuori kolli joka johti tehtävää varjoklaanin oppilaan sieppauksessa’’. Suuremman kissan silmissä tuikahti viha, mutta vain hetken ja jälleen hän vaati naarasta johdattamaan hänet tunkeilijan luokse. Yhdessä he lähtivät tarpomaan kohti reviirinsä keskipistettä. Kaikkien kulkukissojen ja erakkojen kotia, vanhaa latoa jonka ympärillä kasvoi sanaton metsä ja yrttimaa. Heidän päämajansa oli tämän surkean kaupungin hohtoisin ja antoisin alue, mutta se ei riittänyt hänelle. Mikään ei riittänyt.
Emma johdatti johtajaansa perässään rosoisten lautojen läpi, ladon lämmin sisäilma haisi homeiselta ja ällöttävältä vaikka naaras ei sitä tiennytkään. Sen sisällä oli joukko kissoja, sukimassa toistensa turkkeja ja vaihtamassa kieliä kuin klaanikissat konsanaan. Naurun rämeä helske ja puheensorina olisi ulkopuolisen korviin kuulostanut varsin hauskalta ja ystävälliseltä mutta todellisuudessa kissat onnittelivat toisiaan taistoista ja tapetuista uhreista. Huomatessaan sisälle astelevan harmaan kollin puhe hiljeni, ja hetkessä lato oli aivan hiljainen. Lukuun ottamatta lautojen väliin ahdistettua, nuorta kissaa jota vartioi kolme voimakasta soturia.
’’Kiviturkki!’’, naaras sylkäisi kollin nimen kuin se olisi ollut kirosana. Hänen mullanruskea turkkinsa pörhistyi kuin itseään piikein suojaavan siilin. Hänen vihreät silmänsä roihusivat kuin tuli, ja hänen hampaansa nousivat uhkaavasti irveen. Kiviturkki luimisti korviaan ja räpäytti äimistyneenä silmiään, ’’Kaislatassu?’’, hänen äänensä kuulosti yllättyneeltä, sitä hän olikin mutta vain sydämen sykkeessä hänen ihmetyksensä muuttui kasvoja vääristäväksi vihaksi. ’’En ole Kaislatassu, vaan Kaisla! Sinä veit sen nimen minulta, ja sinun takiasi minun koko elämäni on pilalla!’’, naaras kiljui kuin kettuansaan altistettu eläin.
Kiviturkki naurahti, mrrau, ja istuutui maahan uhkaava virne kasvoillaan. ’’Minä en pilannut sinun elämääsi, sinä pilasit sen itse- sinä päivänä kun sinä tyhmä pieni oppilas päätit seurata minua ja nähdä miten myrkytin Pörrötähden sinä sinetöit kohtalosi!’’. ’’Kuinka alas voit vajota, veli kulta? Sinä lähetit surkean toverisi häätämään minut klaanista, tämä kaikki kuului sinun onnettomaan kostojuoneesi!’’, naaras naukui häntä viuhkoen, ’’Mutta kun minut häädettiin klaanista, en jäänyt suremaan kuten luulit! Minun koko klaanini petti minut, Kotkatähti, minun oma veljeni petti minut! Teit minulle palveluksen, en palaa sinne koskaan- mutta sinä, sinut minä aion surmata sillä sinä yrität satuttaa minun klaaniani, minun kumppaniani, minun…kaikkeani!’’.
Kiviturkki heilautti häntäänsä, ja naarasta vartioineet kissat loikkasivat sivuun sukkelasti kuin märät saukonpoikaset. ’’Yritä vain, tapa minut- mutta nuo arvet turkissasi ovat todiste siitä, ettei sinusta ole minulle vastusta’’. Kaislaruusu luimisti korviaan ja nousi seisomaan, nuolaisten tuoretta haavaa tassussaan, ’’En ole enää se heikko pentu jonka sinä ajoit ahdinkoon, minä tapan sinut kuten kaikki muutkin sinulle työskentelevät kissat jotka olen surmannut! Ja kun kynteni viiltävät kurkkuasi, tanssin veresi päällä ja pyydän Tähtiklaania kiroamaan  minut!’’.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

79 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Pe Tammi 27, 2017 5:47 pm

// Veeran ~


MINTTUPENTU painoi läpikuultavat korvansa luimuun loukkaantuneena. Hämähäkkitassu oli sanonut todella ikävästi. Hän haluaisi minun hukkuvan, pikkukolli ajatteli ja nyrpisti kuonoaan. Kaljurotaksi haukkuminen ei ollut ollut niin paha, mutta nyt vanhempi kissa sanoi hänelle suoraan päin naamaa, että Minttupennun tulisi heittäytyä jokeen ja...kuolla. Eihän pentu voinut ymmärtää täysin, mitä kuolema tarkoitti. Sitten siirtyi tähtiklaaniin, mutta ei kolli sinne halunnut. Hän halusi olla täällä tuuliklaanissa emonsa ja sisaruksiensa kanssa. Minttupennusta alkoi että hän todellakin oli pieni kaljurotta, jonka Hämähäkkitassu ja Luumutassu voisivat napata, pitää kiinni hännästä ja syödä suihinsa. Pieni kolli sähähti pienesti ja paineli tassujaan maata vasten. Hän ei keksinyt mitään takaisinsanottavaa... Kiurupennun ääni kuitenkin sai pikkukollin suuren helpotuksen valtaan, sisarukset kävivät puolustamaan häntä!
Karvaton pentu nosti taas reippaasti päätään, kun Tuulipentukin liittyi keskusteluun. Minttupentu vilkaisi Hämähäkkitassun turkkia ja kehräsi pienesti veljelleen, totta, noissa turkeissa oli varmasti kuuma. Vanhemmat oppilaat eivät kuitenkaan näyttäneet hätkähtävän lainkaan kolmikon vastalauseita. Luumutassu näytti häijyltä ja samanlaisella häijyydellä iskivät häneen myös seuraavat sanat. Kylläpä ne osasivat loukata! Kuin joku olisi selkää kynsillä raapinut. "Ei emo mi-", kollin vastalause jäi kesken, kun Maitojuovan hahmo loikkasi pennukon ylitse suoraan Hämähäkkitassun kimppuun. "Emo!" Minttupentu kiljahti kauhuissaan. Eikai emo sentään tappaisi Hämähäkkitassua?
Karpalokuono äkkäsi tilanteen kuitenkin salamannopeana ja koko tappelu loppui niin nopeasti kuin se oli alkanutkin. Kumpikaan ei ollut vahingoittunut. Minttupentu huokaisi. Hän tunsi itsensä syylliseksi. Tälläistä ei olisi ikinä tapahtunut, jos hänellä oli turkki! Kolli olisi halunut vielä kerran halunnut vilkaista kiusantekijöitä, mutta Maitojuovan häntä opasti häntä jo toiseen suuntaan. Minttupentu heilautti korviaan iloisena sisaruksilleen ja pörisi pienesti. "Joo! Leikitään vain. Minä ensin vain kysyn emolta yhen jutun, tulen sitten", kolli hymyili, heilautti häntänsä kepeästi irti Tuulipennun hännästä ja kipitti emonsa rinnalle. Pentu painoi naamansa heikentyneeseen ruttuun. "Emo! Emo, ethän sinä oikeasti häpeä minua?"

Oman pesänsä edessä kokoajan tapahtumia seurannut Savukielo katsoi Luumutassua ja Hämäkkitassua arvioivasti. Harmaa pieni kolli virnisti kaksikolle hullunkurisesti ja heilautti huvittuneena häntäänsä. "Kyllä minulle on teille mainio homma", Hän naukui tyynesti. "Lepopesässä on melkoinen sotku. Se pitäisi siivota". Savukielo hymyili hetken mukamas kultaisesti ja sanahti sitten vakavampana: "No, mitä te kuhnitte vielä, käpälät töihin. Tulkaapa niin näytän mitä teidän pitää tehdä!"

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

80 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Pe Tammi 27, 2017 6:07 pm

KIURUPENTU ja TUULIPENTU vaihtoivat katseita, ja nyökkäsivät sitten yhdessä Minttupennulle. ''Okei, mutta tule pian takaisin- sillä aikaa minä ja Tuulipentu rakennamme pesäsammalista Tuuliklaanin leirin!’’, Kiurupentu nyökkäsi tomerasti, ja työnsi sitten kilpikonnakuvioista veljeään pentutarhaa kohti. Maitojuova naurahti lempeästi, hänen olisi luultavasti pitänyt käskyttää pentuja rakentamaan pesä käyttämättömistä sammalista muttei tohtinut- he tarvitsivat kunnon leikit unohtaakseen mokomat oppilaanrähjät… Naaras siristi silmiään mietteliäästi, oliko oikea päätös lähteä Varjoklaanista?
Maitojuova höristi korviaan ja siirsi katseensa lempeästi Minttupentuun, ja räpäytti silmiään pikkukollin huolestuneelle kurttuiselle ilmeelle. Hän pudisti päätään rauhallisesti, ja kietaisi häntänsä pikkukollin ympärille. ''Kuule Minttupentu…’’, naaras huokaisi ja laskeutui pennun tasolle, voidakseen katsoa häntä suoraan silmiin, ''-olet erikoinen kissa, ainoa neljästä klaanista jolla ei ole turkkia’’. ''Tiedän että tämä saattaa kuulostaa epäreilulta, ja usko minua niin se onkin- mutta erikoisia kissoja tullaan kutsumaan heidän elämänsä aikana monilla nimillä, ja jotkut kissat tuomitsevat sinua vaikka eivät tiedä kuinka ihana kissa sinä olet’’. Kuningatar laski pehmeän kuononsa vasten Minttupennun kylkeä, ja nuolaisi pennun nahkaa lempeästi. ''Mutta älä koskaan unohda, millä on oikeasti merkitystä- minä rakastan sinua, enkä ikimaailmassa häpeäisi sinua! Puhumattakaan Tuulipennusta ja Kiurupennusta, he rakastavat sinua todella paljon ja tulevat pitämään puoliasi sillä rakastavat sinua!’’, Maitojuova naukui lempeästi, ja suoristi selkänsä, ''-mutta älä unohda, että sinun on tärkeää rakastaa myös itseäsi. Sinä olet erikoinen, mutta siinä ei ole mitään väärää- kuka tahansa kissa ei voi sanoa olevansa ainoa laatuaan, ja usko kun sanon sinulle-’’. Kuningatar huitaisi Minttupennun korvia pehmeällä hännällään, ja hymyili tavanomaista hymyään, ''-elämäsi tulee olemaan myrskyisää, mutta älä odota sen myrskyn laantuvan...sen sijaan opettele nauttimaan sateesta, onko selvä?’’.
Maitojuova käänsi päänsä toiseen suuntaan, ja peitti yskäisynsä hännäpäällään. ''Menehän nyt leikkimään Tuulipennun ja Kiurupennun kanssa, niin minä käyn parantajanpesällä- sopisiko se kultaseni?’’, naaras naukui väsyneen oloisena, ja laski kermanruskean häntänsä vielä hetkeksi poikansa selän päälle.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

81 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Su Tammi 29, 2017 5:01 pm

Valtatassu oli keskittynyt metsästämään valkoisia pumpulipalloja turkistaan, eikä siksi niinkään kiinnittänyt huomiota Oravatassun eleisiin ja ilmeisiin. Pumpulipallojen löytäminen ja turkista niiden irti vetäminen oli jokseenkin koukuttavaa. Kauhean voitonriemuinen tunne tuli, kun sellaisen seivästi hampaidensa väliin ja viskasi muualle.
Hahhah, haluankin kuulla mitä salaisuuksia Oravatassulla on! Varmasti parempi saalis kuin kymmenen hiirtä yhteensä!
Oravatassun yskähdys sai Valtatassun kiinnittämään huomionsa enemmän oppilastoveriinsa. Kolli käänsi korvansa tämän suuntaan, mutta nappasi vielä viimeiset pumpulipallot pois turkistaan. Mustavalkoinen oppilas tarkisti vielä, että oli varmasti puhdas, ennen kuin nosti katseensa.
"No hyvä, että myönnät heikkoutesi!" Valtatassu naurahti ennen kuin istahti alas ja kietoi mustan häntänsä siististi käpäliensä ympärille. Kauempana puussa eräs rastas sirkutti, ja oppilaan eriväriset korvat kääntyivät automaattisesti siihen suuntaan. Rastaasta tuli mieleen Oravatassun mainiosti napattu saalis.
Tulenkohan koskaan elämässäni enää miettimään mitään muuta kuin Oravatassua ja Oravatassun hyppyä rastaan nähdessäni?
Valtatassu nuolaisi hiukan kärsimättömästi rintaansa, vaikkei siinä mitään töyhtöä ollutkaan. Turkki oli siisti ja sileä. Kolli odotti kovasti kuullakseen oppilastoverinsa salaisuuden. Mikäköhän se mahtoi olla? Olisiko se jotain luvantonta? Tai hmm... ehkä jotain noloa? Olisiko punaruskeaturkkinen kenties saalistanut toisen klaanin reviirillä? Olisiko se hiukan laimea salaisuus?
Haluan jotain mehevää käpäliini. Jotain sellaista, jolla voin kiusata ja joskus ehkä jopa mahdollisesti kiristää Oravatassua! En halua kuulla mistään saalisvarkauksista toisen klaanin reviirillä! Kuka minua uskoisi, jos sen kertoisin? Eihän minulla edes ole todisteita!
Valtatassu nyökkäsi hyväksyvästi kuullessan Oravatassun vastauksen hänen avuntarjoukseensa. Niinhän sitä pitikin vastata. Olisi torkeää, jos joku sanoisi 'kyllä kiitos' tuohon kysymykseen. Eikai se joku nyt oikeasti luulisi, että Valtatassu vapaaehtoisesti häntä auttaisi?! Eihän kukaan nyt vapaaehtoisesti ketään auttaisi, jossei saisi siitä mitään hyötyä itselleen, eihän? Mustavalkoinen oppilas laski katseensa hiireen, joka lepäsi kuolleena hänen käpäliensä juuressa. Se näytti niin herkulliselta, että Valtatassun vatsa oli vähällä murista. Kolli kun ei ollut syönyt mitään ennen lähtöään tänne, ja nyt hänen vatsansa vaati ruokaa.
Klaanivanhimmat ja pennut pitää kuitenkin ensin ruokkia... Jos olisin pysynyt erakkona, ei minun tarvitsisi kärsiä nyt tästä, että minulla on saalista, mutten kuitenkaan voi koskea siihen! Erakkona saisin syödä milloin huvittaa ilman ruokaa odottavia klaanivanhimpia pentuja!
Valtatassu käänsi katseensa Oravatassun punaruskeaan turkkiin hiirestään, ettei nälkä hänen vatsassaan vain yltyisi. Pörröhäntäinen oppilastoveri pohdiskeli juuri itsekseen, minkä salaisuuden kehtaisi kertoa. Naaras kääntyi ympäri ja kysyi Valtatassulta, lupasiko tämä varmasti olla kertomatta. Odottava ja utelias ilme mustavalkoisen kollin kasvoilla muuttui vakavaksi.
"Lupaan kautta kiven ja kannon, etten kerro siitä kenelkään muulle", Valtatassu maukui vakavana ja nyökytteli pienesti päätään. Hän ei ollut luvannut, etteikö mahdollisesti kiristäisi sillä Oravatassua tai mitään muutakaan. Hän ei vain kertoisi sitä eteenpäin.
"Kerro jo!" Valtatassu maukui kärsimättömästi ja heilautti kiivaasti häntäänsä. Mehevä salaisuus tänne nyt heti!

Näytä käyttäjän tiedot

82 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Su Tammi 29, 2017 5:03 pm

KUUSIJALKA kuunteli Ohdaketähteä pää pienesti kallellaan, vihreät silmät aavistuksen verran sirrillään. Naaraan ajatukset olivat loistavia kerrassaan, niin loistavia, että kolli tunsi olevansa paljon vähäpätöisempi kuin kirjava päällikkö. Miksen itse keksinyt tuota? ruskeaturkkinen varapäällikkö pohti, mutta sysäsi pian ajatuksen syrjään. "Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä", Kuusijalka mourusi lopulta, kun Ohdaketähti oli kaiketi lopettanut. "Ainut vain, ettei tuuliklaani välttämättä suostu ehdotukseen. Mutta sen varaanhan ei kannata laskea? Tuuliklanin kanssa yhteistyön tekeminen on se äärimmäisin vaihtoehto". Vaikka Kuusijalka oli hyvin ystävällinen kissa, joka kannatti yleisesti ottaen klaanien välistä yhteistyötä, kolli tiesi, että klaanien yhteistyö saattoi lipsua tassuista ja ennenpitkään jompikumpi klaani tekisi virheen. Ennemmin tai myöhemmin, eikä varapäälikkö oikein mieltänyt taistelemista.
Myrskyklaanin hyökkäyksen uhka sai kollin kulmat taipumaan kohta maata. Myrskyklaanilla ja Varjoklaanilla oli niin pitkään, kun Kuusijalka vain saattoi muistaa, ollut kiistaa keskenään. Myrskyklaanilaiset tulivat vakoilemaan varjoklaanilaisia huvittaakseen itseään ja kouluttaakseen oppilaitaan. Varjoklaanin kissat taasen kävivät kuin kävivätkin, aina vuodenajasta riippuen, riistavarkaissa Myrskyklaanin puolella ja varsinkin oppilaiden keskuudessa se taisi olla yleinenki ajanviettotapa. Kuusijalka kuitenkin ymmärsi Ohdaketähden huolen. Myrskyklaanin nykyinen päälikkö, Kotkatähti, oli huhujen mukaan alkanut käydä jopa hieman mielipuoliseksi, eikä Varjoklanin varapäälikköä olisi ihmetyttänyt, jos Kotkatähti suunnittelisi hyökkäystä Varjoklaanin leiriin. "Minä pidän siitä huolen", Kuusijalka mau'ahti ja nyökkäsi pienesti. "Kerron mitä pikimmiten kaikille mestareille, että heidän tulisi harjoitella oppilaittensa kanssa taistelua". Ohdaketähden viimeiset sanat kuitenkin jäivät kajahtelemaan hänen mieleensä. ''Olen varma että kaikki muistavat jälleen miten uskoutunut olet heille, kun pääset ottamaan enemmän vastuuta klaanin hankaluuksista.’’ Niin, uskoutunut. Klaanitovereiden epäilyt kalvoivat Kuusijalkaa entisestään kaikkien perhehuolienkin takia. Varapäälikkö hymähti korviaan heilauttaen. "Kiitos", hän naukui lyhyesti ja heitti katseensa hetkeksi pesän seinälle. "Onko sinulla vielä jotakin muuta asiaa, vai lähdenkö järjestämään taistelutuokiota ja rajapartioita?"Kuusijalka käänsi katseensa takaisin Ohdaketähteen pieni virne kasvoillaan.

Näytä käyttäjän tiedot

83 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Ke Helmi 01, 2017 11:23 am

ORAVATASSU riuhtaisi pumpulipallon irti tuuhea karvaisesta hännästään, ja sylkäisi sen maahan. Naaraan silmät vaelsivat laventeliruohon herkullisen tuoksuisen maaston ruohonjuuritasolla, hän nuuhkaisi ilmaa mutta laventelin huumaava tuoksu peitti alleen kaiken mikä ei ollut kolmen hännänmitan päässä. Tuskin kukaan tulisi laventeliruoholle näin kuumana päivänä, hän vakuutti itselleen ja vastahakoisesti siirsi tuikkivan katseensa Valtatassuun. Voisiko naaras todella luottaa häneen? Toisaalta hän vaikutti olevan sanojensa mittainen kolli, mutta… Oravatassu räpäytti silmiään kiitollisena Valtatassun tekemästä lupauksesta, hän olisi varmaan liian ylpeä rikkoakseen lupaustaan joka tapauksessa!
Oppilas hengitti syvään, maistoi laventelin ja Valtatassun metsästämien hiirien veren suussaan, ja hengitti ulos. Häntä kihelmöi viiksikarvoista hännänpäähän, mutta itsepähän oli tätä ehdottanut! ''Hyvä on, minä kerron!’’, Oravatassu naukui viimein, ja luimisti korviaan. ''Kaikki tapahtui noin kuu sitten, kun lumi oli juuri satanut maahan…’’.


Oravatassu piehtaroi lumessa kuin hevonen kesälaitumella, puuterilumi oli pehmeää ja viileä eikä paakkuuntunut hänen pitkään turkkiinsa! Naaras kierähti selälleen, ja katseli lumoutuneena iskun voimasta maahan leijailevia lumihiutaleita. Oliko mitään niin ihanaa kuin ensilumi, toivottavasti hän pääsisi näkemään sen vielä monta kertaa! Oravatassu nousi seisomaan tassut viileästä heikosti vapisten, kun yhtäkkiä jokin osui hänen kylkeensä ja heitti oppilaan kumoon lumihankeen.
Lumen runsaus peitti hetkeksi toisen kissan hajun alleen, mutta Oravatassu arveli sen olevan joku hänen sisaruksistaan- kuka muukaan olisi niin hiirenaivoinen! ''Joutsentassu minä en nyt yhtään jaksa-!’’, naaras aloitti, kun yhtäkkiä kissa kampesi hänet maahan ja peitti hänen suunsa karkealla hännällään. ''Hiljaa! Liikutko partion kanssa?’’, naaraan karkea turkki oli maantienruskea, ja hänen leveässä naamassaan pilkehtivät pienet vihreät silmät. Oravatassu henkäisi peloissaan, tämä ei ollut Varjoklaanin kissa! Hän pyristeli korvat luimussa, mutta naaraan ote oli vahva eikä nuorella oppilaalla ollut mahdollisuutta paeta. ''Lopeta- hys! Ole paikoillasi…!’’, naaras ärisi turhautuneena, ja heitti etutassullaan lunta Oravatassun naamaan, ''-hiljaa, minä tarkoitan vain hyvää!’’. Oravatassu seisahtui paikalleen, silmäillen tunkeilijaa epäluuloisesti. ''Olen Meera, jos päästän irti lupaatko ettet huuda?’’, erakko naukui silmiään siristäen. Oravatassu murahti, ja nyökkäsi haluttomasti. Meera nosti häntänsä pois oppilaan suulta, ja hän sylki karvoja kuin olisi syönyt mäyrän nahkaa! ''Et ehkä ymmärrä tätä vielä, mutta metsä on suuressa vaarassa- minä työskentelen vaaralliselle kissalle, joka aikoo hajoittaa kaikki klaanit!’’, Meera sihisi, vilkuillen ympärilleen varautuneena.
Oravatassu haukkoi henkeä, ''Oletko tosissasi? Luuletko minua ihan hiirenaivoiseksi, enhän minä tuollaista soopaa usko kun sinä-’’. Meera keskeytti oppilaan lauseen sähähdyksellä, ''Minä en valehtele! Kuule...en tiedä miten hän tekee sen, mutta hän puhuu Tähtiklaanin kanssa ja kun hän pyytää Tähtiklaania lähettämään vääriä enteitä- he tekevät sen!’’, erakko naukui silmät pyöreinä, ''-äh tämä on ihan hiirenaivoista, mutta...kuka teistä minua kuuntelisi…’’. Oravatassu luimisti korviaan epäluuloisena, yrittikö erakko pilailla hänen kanssaan? ''Kuule, välitä viesti johtajallesi- sano etteivät he voi luottaa siihen mitä Tähtiklaani sanoo! Uskokaa minua, minä puhun-!’’, Meeran lause keskeytyi, kun lumisen saniaispusikon varjoista sukelsi tummanpuhuva kissa Lintutassu selässään. ''Leiki mukana…’’, Meera sihahti ja kaatoi Oravatassun maahan.
Suurikokoinen, harmaavalkea kolli jölkötti seuralaisensa viereen viiksikarvat värähtäen. ''Kuka tuo on?’’, Noki murisi matalalla äänellään. ''Ei sillä sen väliä, minä läksytin hänet jo- jatketaan matkaa’’, Meera naukui pikaisesti ja vipelsi Noen rinnalle. Vieretysten he matkasivat kohti Nelipuuta ja Tuuliklaanin reviiriä. Oravatassu nousi seisomaan, turkki säikähdyksestä pörhössä. Meera vilkaisi oppilaaseen toiveikkailla silmillään, ennen kuin kaksikko katosi kuusimetsän hämärään.



Oravatassu räpäytti Valtatassulle silmiään, ja luimisti korviaan. ''En uskonut että se luopio puhui totta, mutta viimeyönä...kuulin Ohdaketähden ja Kameleonttitassun puhumassa jotain outoa’’, naaras naukui silmät kiiluen, ''-Ohdaketähti sanoi, että esi-isät olivat tulleet hänen uneensa ja pyytäneet häntä hyökkäämään Jokiklaaniin!’’.



Ohdaketähti hymyili Kuusijalalle, hänen keltaiset silmänsä kiiluivat mietteliäinä pesän pimeydessä. ''Kuusijalka-’’, päällikkö naukui vakavalla äänellä, ja nosti katseensa käpälistään, ''-me hyökkäämme Jokiklaaniin, tänä yönä’’.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

84 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Ke Helmi 01, 2017 4:22 pm

KUUSIJALKA katsoi Ohdaketähteä pieni epäuskoinen hymy naamallaan. Tyrmistys varmasti paistoi hänen silmistään läpi päällikölle, vaikka kolli ei itse sitä tajunnutkaan. "Mitä? Minkä ihmeen takia?" Varapäällikkö möläytti. Ohdaketähti oli juuri puhunut yhteistyöstä tuuliklaanin kanssa, ottanut kantaa klaaninsisäisiin ongelmiin ja vaikuttanut aivan rauhalliselta. Miksi naaras nyt niin kiilusilmäisenä halusi hyökätä jokiklaaniin? Jokiklaanin kissat eivät olleet käyneet heillä riistavarkaissa, he eivät olleet rikkoneet rajoja tai haastaneet riitaa varjoklaanin kanssa. Jokiklaanin päällikkö oli rauhallinen kissa, tosin hyvin epävarma - ainakin hän oli tärissyt kuin haavanlehti viimeisimmässä kokoontumisessa - mutta tuskin kokematon Kuohutähti klaaneineen olisi uhkaksi varjoklaanille. Mitä Ohdaketähti oikein ajatteli? Kuusijalka alkoi miettiä, kuinka monta kissaa taisteluun pitäisi lähettää. Pitäisikö lähettää oppilaitakin? Tottakai. Ketkä olisivat valmiita? Entä jos joku haavoittuisi? Varmasti jokin kissa loukkaantuisi, ehkä jopa siirtyisi tähtiklaanin maille metsästämään. Olisiko Kameleonttitassu valmis hoitamaan vakaviakin vammoja? Eihän kuuro kolli ollut edes yhdeksää kuuta vielä! Kuusijalka tuijotti Ohdaketähteä hämillään, epäuskoinen ilme kasvoillaan ja odotti tämän vastausta.

Näytä käyttäjän tiedot

85 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty To Helmi 02, 2017 1:36 pm

OHDAKETÄHTI erotti Kuusijalan kasvoilla tanssivan tyrmistyksen ja epäuskon, pesään tulvivasta sokaisevasta auringonvalosta huolimatta. Hän on viisas kolli, tietenkään hän ei syöksy päätä pahkaa taisteluun, naaras ajatteli ja oli jälleen kerran vakuuttunut siitä että oli valinnut itselleen oikean varapäällikön. Hän nousi seisomaan, venytteli jäykkiä niveliään ja käveli sitten Kuusijalan vierelle. Pesän suuaukolta säteilevät valonsäteet lämmittivät hänen turkkiaan enemmän kuin tarpeeksi, jo pesän oma tunkkainen ilma olisi riittänyt antamaan heikommalle kissalle lämpöhalvauksen- mikä muistutti häntä jälleen siitä, ettei heidän parantajansa ollut koskaan hoitanut lämpöhalvauksen saanutta kissaa…
''Puhuin Kameleonttitassun kanssa viimeyönä’’, naaras naukui rauhallisesti, pyyhkäisten sivuun hänen mielessään pilkahtavan epävarmuuden, ''-ensimmäinen asia jonka Sulkakukka opetti oli miten haavoja hoidetaan, Myrskyklaanin uhan vuoksi Kameleonttitassun oli oltava valmiina jo ensimmäisistä oppilaspäivistään’’. Ohdaketähden vakava ilme suli keveän myötätuntoiseksi, ja hän laski häntänsä Kuusijälän oman päälle tuttavallisin elkein. ''En halua saattaa pentuasi tukalaan tilanteeseen-’’, hän aloitti ja vilkaisi leiriaukiolle lämmöstä väsähtäneisiin kissoihin, ''-mutta Tähtiklaani ilmestyi uniini viimeyönä’’. ''He kertoivat minulle Jokiklaanin yrittävän varastaa meidän riistamme, kun heidän soinen reviirinsä kuivuu- ainoa keino on hyökätä ensin, ja tehdä selväksi ettei Varjoklaania voi alistaa’’. Vaikka hänen olisi pitänyt olla päällikkö ja kuullostaa yhtä varmalta suunitelmastaan kuin saaliillaan kehuskeleva oppilas, hänen silmistään paistoi epävarmuus. Hän ei ollut koskaan odottanut joutuvansa kahakkaan muiden klaanien kuin Myrskyklaanin kanssa tänä viherlehtenä, mutta tietenkään Tähtiklaani ei varoittanut kissoja siksi ettei heillä ollut muutakaan tekemistä…
''Kameleonttitassu pärjää hyvin, hän on sinnikäs kolli- aivan kuten sinäkin’’, naaras naukui hieman reippaammin ja nuolaisi huuliaan janoisena, ''-Jokiklaani on virkeä, he ovat vahvoja ja saavat joestaan kalaa kunnes kuumuus vie nekin- meidän on katsottava tulevaisuuteen...luotan Tähtiklaaniin, ja olen tehnyt päätökseni’’. ''Kokoa sotureiden johdattamia taisteluharjoituksia, ja varmista henkilökohtaisesti ketkä oppilaistamme ovat valmiita osallistumaan taisteluun’’, Ohdaketähti naukui ja päästi pienen huokauksen, ''-Jokiklaani ei osaa odottaa hyökkäystä, meillä on etulyöntiasema...lähdemme heti kun aurinko on laskenut mailleen- uskon että tästä yöstä tulee valoisa mutta meidän klaanimme osaa liikkua varjoissa’’. Naaras hymyili reippaasti, kuin kannustaen itseään piristymään. ''Odotan raporttiasi iltaan mennessä, pitäkää taukoja ja käykää ulpukkakoskella juomassa- jos sinulle tulee liikaa työtä, pyydä joku avuksesi’’, hän naukui ja tassutteli ulos kirkkaaseen päivänpaisteeseen.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

86 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty La Helmi 04, 2017 12:54 pm

Valtatassu nojautui aavistuksen verran eteenpäin, kun Oravatassu pyyhkäisi katseensa liilojen kasvien ylitse. Pian saataisiin kuulla salaisuus! Kollin häntä vääntyili uteliaana ja kärsimättömänä puolelta toiselle, kun hän vilkaisi pikaisesti ympärilleen. Ei kukaan toivottavasti ollut heitä salakuuntelemassa, mutta heidän kylläkin pitäisi varmaan pian palata jo Ulpukkakoskelle päin, josko Koirahammas olisi jo heitä siellä odottelemassa. Aikaa oli kyllä kulunut mukavasti, ja Valtatassu toivoi ettei hänen mestarinsa ollut hänelle vihainen siitä, ettei hän ollut noudattanut käskyjä. Kyllähän he olivat silti saalistaneet, eivät he sentään tehtäviään olleet laiminlyöneet.
Oravatassun huokauksentapaisen kuullessaan Valtatassu käänsi automaattisesti värittömät silmänsä oppilastoveriinsa, joka luimisti korviaan valmiina kertomaan salaisuutensa Valtatassun kuultavaksi. Kolli antoi jännittyneiden lihastensa rentoutua ja kynsi samalla rennosti maassa lojuvia pumpulipalloja. Oppilas oli kuitenkin keskittynyt punaruskeaturkkisen oppilastoverinsa tarinointiin.
Valtatassu antoi Oravatassun äänen johdattaa ajatuksiaan ja mielikuviaan. Hän pystyi kuvittelemaan naaraan kertoman tapahtuman silmiensä edessä; kuinka joku vieras erakko oli loikannut Oravatassun kimppuun, kuinka tämä oli esittäytynyt Meeraksi ja kuinka tämä oli kertonut pörröhänttäiselle klaanikissalle, että heidän uskomansa Tähtiklaani lähettikin vääriä enteitä.
Miten voi olla? Klaanikissathan uskovat aina niin vahvasti Tähtiklaaniin ja kunnioittavat sitä niin suuresti. Miksi Tähtiklaani jättäisi tai pettäisi metsän klaanit?
Valtatassun kulmat olivat menneet kutrulle Oravatassun lopettaessaan tarinansa kertomisen. Hän oli ollut niin innoissaan ja utelias saadakseen tietää Oravatassun salaisuuden, mutta nyt hänen intonsa oli valunut kuin vesi hiekkaan. Kollin lavoille tuntui laskeutuvan suuri vastuu. Puhuiko Meera totta? Miksi hän halusi auttaa klaaneja? Vai huijasiko Meera vain Oravatassua? Saattaisiko Tähtiklaani todella lähettää heille vääriä enteitä? Rattaat pyörivät vimmatusti mustavalkoisen kollin päässä, mutta mikään palapelin palanen ei tuntunut sopivan toisiinsa.
"En osaa sanoa... miten se Meera hyötyisi meidän huijaamisesta, mutta sitten taas... miksi se kertoisi hyväntahtoisena meille erään toisen kissan suunnitelmat?" Valtatassu itse ei ollut koskaan erityisemmin uskonut Tähtiklaaniin, mutta ei hän muiden kissojen uskomisia ollut tuominut. Oppilas oli uskonut siihen, että taivaissa oli joku suurempi neljää klaania johdattelemassa, eikä nyt voinut hyväksyä sitä, että Tähtiklaani pettäisi heidät kaikki. Mistä syystä muka? Ja kuka oli edes se kissa, jolle Meera työskenteli. Miten se kissa muka pystyi vaikuttamaan Tähtiklaanin tekemisiin niin paljon?
"Tämä on järjetöntä!" Mustavalkoinen kolli murahti ja heilautti ärtyneenä häntäänsä. Muiden todellisia ajatuksia oli loppujen lopuksi harvinaisen vaikeaa päätellä. Mistä he olisivat voineet tietää, puhuiko se meera totta vai eikö puhunut. Ehkä Oravatassukin vain huijasi häntä? Valtatassu silmäili klaanitoveriaan hetken, kun tämä mainitsi kuullessaan päällikön ja parantajan jutelleen toisilleen Jokiklaaniin hyökkäämisestä.
Jokiklaani? Eihän Jokiklaanilla ja Varjoklaanilla edes ole yhteisiä rajoja! Miksi hyökätä Jokiklaaniin? Miksei vaikka Myrskyklaaniin, se sentään tekisi jotain järkeä!
"Hmm... minusta se Meera, -vai mikä nyt olikaan-, saattoi hyvinkin puhua totta", Valtatassu maukui ja tuijotteli pohdiskelevana silpottuja pumpulipalloja. Hyökkäys jokiklaaniin? Järjetöntä todellakin.
"Jos Ohdaketähti hyökkää Jokiklaaniin, minä taidan uskoa sen erakon puheita. Jos taas mitään ei tapahdu ja kaikki sujuu aivan kuten ennenkin on sujunut, väitän, että se Meera puhuu potaskaa", kolli jatkoi ja nosti katseensa Oravatassun silmiin. On sellaisia asioita, joita ei välttämättä olisi halunnut kuulla säästyäkseen päänsäryltä ja unettomilta öiltä. Tämä oli yksi niistä asioista. Se vaivaisi Valtatassua varmasti vielä pitkään, ellei jopa siihen saakka, kunnes se saataisiin ratkaistua.
"Jos palataan takaisin Ulpukkakoskelle? Minä olen saanut tarpeeksi salaisuuksia moneen moneen auringonkiertoon!" Valtatassu maukaisi totisena ja kumartui nostamaan kuolleen hiirensä leukoihinsa. Mitä he voisivat nyt tehdä? Kertoa jollekin soturille? Nauraisiko tämä sitten vain heille ja kehuisi heidän mielikuvitustaan, joka jälkeen hätistäisi heidät etsimään kirppuja jostain klaanivanhimmasta? Kolli kynsi neuvotttomana maata ja katseli kynnenjälkiään hiekassa. Mitä seuraavaksi?

Näytä käyttäjän tiedot

87 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty La Helmi 04, 2017 11:09 pm

HÄMYKUKKA luimisti korviaan. Hän ei jaksanut millään kuunnella hiiren aivoisen Jäävirran puheita. Soturi oli naaraan milestä niin turha Varjoklaanin jäsen, sillä ei hirveästi tehnyt asioita klaanin eteen. "Jaahas, sillä lailla" naaras naukui, tuhahti ja kääntyi selin kolliin. Hän lähti astelemaan syvemmälle Varjoklaanin leiriä. "No, kerran kun olet täällä, niin seuraa minua ja saalista kanssani?" Hämykukka naukui kovaan äneen, jotta Jäävirta kuulisi. Odottamatta pidempään, naaras otti pari juoksuaskelta. Hän tunsi auringon lämmön turkillaan ja aivan pienoisen tuulen vireen kasvoillaan. Saalista hän ei haistanut ollenkaan - oliko Jäävirta karkottanut kaiken pölinällään? Toivottavasti ei, sillä muuten saalistusreissusta tulisi suuniteltua pidmpi ja soturitar saattaisi pahimmassa tapauksessa joutua palaamaan lieriin ilman yhtään saaliseläintä. Ei, sitä Hämykukka ei haluaisi tapahtuvan, ei missään nimessä. Nniinpä naaras poikkesi metsään tallautuneelta polulta viileämmälle sammaleelle, jatkaen sitten juoksuaan. Jos täältä päin löytyisi saaliseläimiä, joita Jäävirta ei olisi karkottanut pois. Edes yksi sammakko tai Myrskyklaanin reviiltä lennähtänyt mustarastas. Niin, Myrskyklaanin. Naaras saattoi haistaa naapuriklaanin iljettävän ominaishajun. Raja oli tullut yllättävän nopeasti vastaan - tai sitten he olivat olleet Jäävirran kanssa lähempänä Varjoklaanin reviirin reunaa kuin naaras olisi luullut. Noh, eipä se kauheasti vaikuttaisi hänen saalistukseensa. Pitäisi vain varoa, ettei hänen saaliinsa juuri juoksis Myrskyklaanin reviiriltä sillä hetkellä kun toisen klaanin raja- tai metsästyspartio ilmestyisi paikalle, sillä muuten nuo iljettävältä haisevat Myrskyklaanin kissat saattaisivat syyttää häntä riistavarkaudesta - ei olisi ensimmäinen kerta, ja heille olisi turha yrittää selittää tavan omaista "se juoksi meidän reviirille, nappasin sen täällä". Myrskyklaanilaiset eivät uskoisi kuitenkaan, väittäisivät häntä, Hämykukkaa vain epäluotettavaksi Varjoklaanilaiseksi. Noh, tuskin näin kävisi - naaraalla oli yleensä hyvä tuuri tälläisten asioiden kanssa. Nyt pitäisi keskittyä saaliin havaitsemiseen ja haistamiseen.

Tuhkan harmaa USVASIIPI hymyili ystävällisesti Syyslehden onnitellessa häntä juuri nappamaastaan oravasta. Hän ei kuitenkaan vastannut klaanitoverilleen, vaan hautasi rauhassa saaliinsa. Hän nyökkäsi Syyslehden ehdotukselle lähteä pikimiten Usvasiiven sisaren, Hämykukan perään. "En yhtään osaa sanoa mihin suuntaan hän meni" naaras naukui ja vilkuili sivuilleen. Naaraasta tuntui, että jotain tapahtuisi tänään. Hänellekkö? Hämykukallekko? Klaanillekko? Äsh, sitä hän ei osannut sanoa. Jotain oli kuitenkin ilmassa - Usvasipi saattoi hyvin tuntean sen, ihan kuin haistaakin. "Syyslehti?" naaras naukui rauhallisesti, heidän kävellessään (?) eteenpäin. Oodttamatta klaanitoverinsa erityistä reagointia, hän jatkoi: "Tuntuuko sinusta, että ilmassa olisi jotain, joka viestisi jostain tänään tapahtuvasta?"



// WOO TOSI PITKIÄ ROOLEJA :--)))))

Näytä käyttäjän tiedot

88 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Su Helmi 12, 2017 12:51 pm

NUPPULEHTI istuutui Kotkatähden pesän reunalle, ja nyökkäsi kunnioittavasti pesänsä hämärässä kuumaa pakenevalle päällikölle. ''Suo anteeksi että häiritsen, mutta minun täytyy saada puhua sinulle- ja toivon, että parantajanasi otat sanani vakavasti’’, naaras naukui rauhallisella äänensävyllä, toivoen ettei päällikkö huomaisi hänen hermostuneesti nykivää hännänpäätään. Nuppulehden ja Kotkatähden välit eivät olleet järin lämpimät, Kotkatähti ei ollut mielissään edesmenneen parantajan Rastasturkin viime hetken oppilasvalinnasta ja Nuppulehti taas ei ollut lainkaan tyytyväinen päällikkönsä erikoisiin mielialan vaihteluihin! Nuppulehti toivoi voivansa löytää yrtin joka parantaisi tiikeriraitaisen kollin hiirenaivoisuudestaan!
Pesän hämärässä, sammalverhon peitossa mietteliäänä kyhjöttänyt Kotkatähti kohotti kuonoaan ja vilkaisi olkansa yli siniharmaaseen kissaan. Kollin viiksikarvat värähtivät, hän saattoi miltei haistaa naaraan päässä sylkenä virtaavat pilkansanat. Kotkatähti toivoi voivansa vaihtaa parantajaa, hän toivoi saavansa Hopeaturkin takaisin yrttivarastolle. Hän toivoi voivansa puhua hopeanharmaan naaraan kanssa klaaninsa asioista, hän olisi halunnut vaihtaa varapäällikköä ja pitää Hopeaturkin vierellään. Se oli mahdotonta, hänen varapäällikkönsä teki loistotyötä! Hän oli kärsivällinen, ja rauhallinen...aikuismainen, toisin kuin hänen säälittävän pienikokoinen parantajansa.
Nuppulehti hätkähti, Kotkatähti näytti siltä kuin olisi aikonut hetkenä minä hyvänsä upottaa kyntensä hänen kurkkuunsa, mutta vain hetkeksi. Päällikkö pyyhkäisi ilmeen kasvoiltaan ja kääntyi kohti parantajaansa, hän varmasti aisti Nuppulehden hermostuneisuuden sillä avasi suunsa ja puhui hänelle harvinaisella lempeällä äänensävyllä. ''Niin, Nuppulehti?’’, kolli kysyi kohteliaasti, ja kutsui hänet pesäänsä hitaalla nyökkäyksellä.
Nuppulehti kiitti nopealla kumarruksella ja kipitti istumaan Myrskyklaanin päällikön seuraan. Kiusaantuneisuus helmeili hänen turkissaan kuin makeaa etsivät muurahaiset, eikä hän ollut varma kuinka olisi aloittanut lauseensa hermostuttamatta viimepäivinä äkkipikaista Kotkatähteä ja äreää Kotkatähteä. Parantaja nielaisi, hänen olisi sanottava sanansa pian ja palattava parantajanpesälle. Hänen pitäisi varmistaa että kaikki sujuisi suunitellusti, hän oli parantaja! Rastasturkki oli valinnut hänet parantajaksi, Kotkatähden oli pakko kunnioittaa punaturkkisen naaraan valintaa! Hänen oli kuunneltava Nuppulehteä, ei vain sen vuoksi että kukaan muu ei voinut puhua häneen järkeä...vaan myös sen vuoksi ettei kukaan ollut edes yrittänyt!
Nuppulehti veti syvään henkeä, nousi seisomaan ja sai Kotkatähden höristämään korviaan valppaina. ''Mitä sinä oikein luulet tekeväsi?’’, parantaja sylkäisi itselleen epäominaisen voimakkaalla äänensävyllä, ''-käyttäydyt niin hiirenaivoisesti, että jopa Tähtiklaani lähettää minulle varoituksen tulevasta!’’. Päällikkö räpäytti silmiään turhautuneena, hän avasi suunsa puhuakseen muttei saanut tilaisuutta. ''Sinä käyttäydyt kuin kaikki tässä metsässä olisivat vihollisiasi, mutta sinä olet ainut vihollinen josta Myrskyklaani kantaa huolta!’’, parantaja naukui viiksikarvat väpättäen, ja käveli lähemmäs päällikköään turkki pystyssä kuin siilinpoikasella.
''Olet niin keskittynyt haastamaan riitaa muiden klaanien kanssa, että unohdat miten paljon tuhoa saat aikaan omassa klaanissasi! Et sinä voi vain istua pesässäsi kaiket päivät ja antaa vainoharhaisuutesi kasvaa- olisiko Haavatähti halunnut sinusta sellaista päällikköä?’’, Nuppulehden häntä heilahti hermostuneesti, ''-minä en ole soturi, minä- minä olin surkea soturioppilas! Siksi Rastasturkki valitsi minut parantajaksi! Ei minun tehtäväni ollut taistella ja uhkailla kynsilläni- sinun tehtäväsi ei ole käyttäytyä kuin...kuin uhmaikänsä saavuttanut oppilas!’’. Kotkatähti räpäytti silmiään rauhallisesti, ja seurasi meripihkanvärisellä katseellaan nuoren kissan nykiviä lihaksia. ''Sinä olet päällikkö! Haavatähti teki Kotkakynnestä varapäällikkönsä, hän teki varapäällikön siitä- siitä...siitä fiksusta ja rauhallisesta kollista joka sinä olit! Siitä kollista joka käytti aivojaan, siitä kissasta josta hänen klaaninsa piti...siitä-!’’, Kotkatähti heilautti häntänsä Nuppulehden kuonon yli vaientaakseen sättivän naaraan. Parantaja luimisti korviaan, hänen kasvoillaan välähti pelonsekainen kauhistus ja hänen kuononsa suoristautui heinänkortta vakavammaksi viivaksi. Naaras istuutui alas leuka rinnassa ja viileän pesän valtasi hiljaisuus. ''Kuule…’’, Nuppulehti jupisi hiljaa, ''-en, en..en minä ole mikään soturi joten minun ei varmaankaan olisi pitänyt-...’’.
Kotkatähden kurkkua kutitti käheä kehräys, ja parantajansa yllätykseksi päällikkö puhkesi heikkoon nauruun. Nuppulehti nosti katseensa korvat luimussa, kasvoillaan hämmentynyt ilme. ''Ehkä sinusta ei olisi tullut hullumpi soturi, pelottavalta sinä näytät niskavillat pystyssä..’’, Kotkatähti murahti huvittuneesti, ''-Tähtiklaanin varoitus, mikä se oli?’’.
''Öö…’’, nuori parantaja räpäytti silmiään ja sotki kielensä omiin sanoihinsa, ''-en lyö viiksistäni vetoa että se tarkoitti sinua, mutta..uh, näin kotkan joka syöksyi kiveä vasten ja- niin’’.
Kotkatähti hiljeni, katsoi mietteliäänä pesän suuaukolta helmeileviä valonsäteitä ja nyökkäsi sitten napakasti. ''Hyvä on, pidän sen mielessäni- kiitos Nuppulehti’’, kolli naukui nopeasti ja nousi seisomaan. Nuppulehti seurasi päällikkönsä liikkeitä ja suoristi jalkansa, hän heilautti korviaan varovasti ja yritti etsiä Kotkatähden kasvoilta merkkejä vihasta tai...ärsytyksestä? Tai...jostain muusta kuin, tyhjästä ja ilmeettömästä. ''Menemmekö?’’, Kotkatähti kysyi hiljaisuuden päätteksi, ja vilkaisi uteliaasti Nuppulehteä. ‘’Menemmekö..menemmekö minne?’’, naaras toisti hämmentyneenä. ''Tapaamaan Peiponkujerrusta ja hänen pentujaan, en ole ennättänyt toivottaa heitä klaaniin henkilökohtaisesti’’, päällikkö naukui rauhallisesti, silmissään huvittunut pilke.
Nuppulehti heilautti korviaan, virnisti innostuneesti ja nyökkäsi. ''Tuota- juu..! Menemme, menemme...ei jätetä Lumitassua odottamaan’’, hän naukui nolostuneena ja kipitti Kotkatähden perässä leirin paahtavaan lämpöön. Nuppulehti loikki päällikkönsä edelle ja syöksyi pesäänsä vikkelänä kuin märkä saukko. ‘’Lumitassu, hienoa työtä- mitä sait selville?’’, Nuppulehti naukui reippaasti ja teki tilaa parantajanpesälle tassuttavalle Kotkatähdelle. Päällikkö silmäili uteliaana pesälle istuutuneita kissoja, ja nyökkäsi pentujaan vahtivalle Peiponkujerrukselle tervehdykseksi. ''Pennut, tässä on Kotkatähti- hän on tullut tänään katsomaan…’’, Nuppulehti aloitti, muttei kerennyt saattamaan lausettaan loppuun.
''On varmasti hyvä tulla katsomaan miltä Myrskyklaanin tuoreimmat jäsenet näyttävät’’, päällikkö naukui rauhallisesti ja istuutui Nuppulehden vierelle, ''-Nuppulehti, onko tarjouksesi niistä unikonsiemenistä yhä avoinna?’’.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

89 Vs: Hiirenkorvanajan ja Viherlehden tuulia [1] lähetetty Su Helmi 19, 2017 10:25 am

KUUSIJALKA tassutteli Ohdaketähden perässä ulos pesästä. Tuohan on aivan järjetöntä!, kolli manasi mielessään, muttei viitsinyt sanoa sitä Ohdaketähdelle. Olihan tähtiklaani kuitenkin lähettänyt päällikölle enteen. Ja tähtiklaanin, jos minkä, sanat olivat painavia. Kuusijalka kiiruhti Ohdaketähden rinnalle. "Eikö partiointimme muka riittäisi jokiklaanilaisten häätämiseen? Taistelulta voitaisiin välttyä", kolli järkeili, mutta Ohdaketähden käytös kieli hänen olevan tässä päätöksessä järkkymätön. Kuusijalka siristi silmiään, miksi naaraasta silti paistoi läpi hienoinen epäröinti? "Muttaa...", ruskea kolli yritti vielä, mutta päälikkö vain tassutteli pois. Vai sillä tavalla, Kuusijalka ajatteli ja huo'ahti mietteliäänä.
Varapäälikön ajatukset siirtyivät toisaalle. Oli siis valmistauduttava taistoon. Ohdaketähden sanat kuitenkin leijailivat kissan päässä. 'Hän on yhtä hieno kissa kuin sinä'. 'Pentujasi...'. Kuusijalka ravisteli itseään. Yrittikö Ohdaketähti lahjoa häntä kauniine sanoineen? Kolli vilkaisi päällikön perään, laski katseensa sitten maahan ja nosti sen taas. Hän näki Joutsentassun makaavan kallion syvänteessä kyljellään, yrittäen kerätä itseensä kaiken sen viileyden, jota pieni varjo tarjosi. Varapäälikkö katsahti oppilaaseen hieman myötätuntoisesti, olihan Kuusijalallakin paksu turkki, eikä tälläiset helteet tehneet paksuturkkisille hyvää sitten lainkaan. Joutsentassu oli sentään onnekas; hänellä oli valkea turkki. Ruskean varapäälikön turkki imi lämpöä itseensä kuin kuiva sammal sateella tehden kollin olon helteellä erittäin tukalaksi.
Kuusijalka heilautti häntäänsä pienesti. Joutsentassu varmasti haluaisi päästä mukaan taisteluun. Mutta olisikohan hän tarpeeksi taitava? Entä jos karski oppilas luikkisikin pakoon tosipaikan tullen? Kuusijalkaa huvitti. Tai sitten, jos oppilas ei antaisi millään periksi? Jos hän haavoittuisi pahasti? Kuolisi? Kolli ärähti hiljaa itselleen. Nyt olisi muutakin ajateltavaa Joutsentassun valkoinen turkki, varapäälikkö muistutti itseään.
Leirissä ei näkynyt juuri ketään. Helle oli houkutellut kissat lähtemään metsään, varjoihin, joissa olisi viileämpää. Koirahammas oli vienyt Valtatassun sekä Oravatassun metsästämään Ulpukkakoskelle, Hämykukka ja Jäävirta olivat lähteneet metsälle myös. Käärmehäntä oli lähdössä jokiklaaniin viemään Araa...niin muuten, jokiklaaniin. Olisikohan se järkevää juuri nyt? Olisi, Kuusijalka vakuutti itselleen, hyökkäyksen jälkeen Kuohutähti tuskin olisi suopeana ottamassa Araa vastaan.
Kuusijalka selasi katseellaan leirin läpi. Varpukynsi! Vaikka kolli olikin alkujaan myrskyklaanilainen, hän oli saavuttanut monen varjoklaanin jäsenen kunnioituksen. Varapäälikkö tassutteli klaanitoverinsa luokse. "Hei, Varpukynsi", Kuusijalka naukui. "Minulla olisi sinulle tekemistä. Ohdaketähti suunnittelee täksi illaksi hyökkäystä jokiklaaniin. Varjoklaanilaisten pitäisi vähän lämmitellä lihaksiaan sitä varten ", varapäälikkö vilkaisi nopeasti olkansa yli. Hänestä tuntui, kuin jokin olisi tarkkaillut häntä. "...voisitko ottaa oppilaasi ja viedä hänet harjoittelemaan vähän. Jos näette muita kissoja metsässä niin välitä viesti heillekin. Ohdaketähti sanoi, että hyökkäämme illansuussa".


SÄVYTASSUN anturoihin sattui. Helakanpunaiset käpälät olivat sotkeutuneen multaan ja tomuun. Kaikki on niin vääristynyttä! Hirviö jylisti ohi ukkospolkua pitkin vähän kauempana. Se ei pelottanut oppilasta enää niin paljon kuin nuorempana. Nuorena ja tietämättömänä, naaras nurisi mielessään. Häneltä oli salattu paljon. Liikaa, Sävytassu muistutti itseään. Millä oikeudella Kuusijalka oli laittanut heidät kutsumaan itseään isäksi? Toivottavasti kolli oli nauttinut niistä hetkistä, sillä niitä ei enää tulisi! Sävytassu vannoi, ettei enää ikinä antaisi Kuusijalalle sitä riemua, että kolli saisi kuulla hänen kuulevan sen inhottavan sanan hänen suustaan. Entäs emo sitten? Oliko Koirahammas kuvitellut, että hän voisi unohtaa sekoilunsa uskottelemalla pennuillensa, että Kuusijalka olisi heidän isänsä?
Kuusijalka ja Koirahammas - he olivat epäonnistuneet peittelyssään. Eikö se ollutkin arvattavaa? Typeryksien juonet eivät toimi. He olivat valehdelleet ja sitten päässeet kuin koirat veräjästä. Miksi Kameleonttitassu antoi heille niin helposti anteeksi? Kolli luuli olevansa niin viisas, mutta ei hän ollut. Veli oli otettu parantajaksi vain, koska hän oli kuuro, kuuro kuin kivi. Kukaan ei ollut nähnyt Sävytassun yrittämistä, innostunutta hymyä hänen käydessään parantajanpesällä. Ei, kaikki vain paasasivat Kameleonttitassun viisaudesta ja nokkeluudesta. Sävytassu nelisti yhä eteenpäin, seuraten vähän matkan päässä mustana juovana kulkevaa ukkosposlkua. Taas yksi hirviö jylisti naaraan ohi kiiluvat keltaiset silmät ammollaan. Se katsoi eteenpäin määrätietoisesti. Sävytassu siristi sille silmiään ja kiisi eteenpäin.
Silmiin sattui. Ne olivat kuivat kuin tämä kirottu varjoklaanin auringonpolttama reviiri. Sävytassu oli itkenyt jo tarpeeksi, hän ei enää aikonut itkeä, ei yhtään pisaraa. Naaras aikoi vahvistua ja tulla yhtä upeaksi soturiksi kuin...hän halusi olla koko tähtiklaaninkin paras soturi. Tarkaksi kuin kuun kiertorata ja vahvaksi kuin kallio. Eikä hän todellakana aikonut aikonut antaa periksi ja anta anteeksi. Ei todellakaan. Sävytassu aikoi antaa samalla mitalla takaisin. Kärsikööt mokomat koinsyömät Kuusijalka ja Koirahammas ja Kameleonttitassu.

Sävytassun pitäisi löytää Heinä.

Näytä käyttäjän tiedot

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 4 / 4]

Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa