Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Lehtikadon pakkaspurema 1#

Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6 ... 10 ... 16  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 5 / 16]

101 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 7:20 pm

Punarinta luimisti apeana korviaan ja salaisesti häpesi itseään, sillä oliko tämä monesko kerta kun hän avautui rakkausongelmistaan Sinertassulle. ''Olenhan minä yrittänyt jo kaikkea...mutta hän näkee minut vain hupsuna pikkusiskona tai mikä huonompaa, pelkkänä klaanitoverina!'', naaras parkaisi ja riiputti päätään kuin apea pentu. Hän oli yrittänyt jo vaikka mitä! Hän oli koettanut olla hiljainen, hän oli koettanut olla ujo, hän oli koettanut josko lempeämpi tyyppi herättäisi Vapaudensiivessä mielenkiintoa, ja kerran se mokoma hiirenaivo oli jopa kertonut kuinka Punarinta oli hänelle kuin sisar! Naaras hätkähti Sinertassun tuuppausta ja virnisti tuskaisesti, kuin voisi aloittaa uikuttamisen hetkenä minä hyvänsä. ''Voi Sinertassu, sinä se olet sitten ihana oppilas!'', Punarinta virnisti ja ponkaisi kiinni hänen turkkiinsa kuin emossaan roikkuva pikkupentu. ''En kyllä ymmärrä mitä teen väärin...ehkä en vain ole hänen tyyppiään'', naaras jupisi viikset värähtäen. Ehkäpä hänen täytyisi mennä ja pyytää Silkkivirralta vinkkejä miten olla yhtä sievä kuin hän. Aina kun se mokoma naaras astui sotureidenpesään, tuntui siltä kuin koko ilma olisi muuttunut keveämmäksi ja linnut laulaisivat rakkauslauluja konsanaan! Punarinta nyrpisti nenäänsä, Silkkivirta jopa tuoksui niin hyvältä, ja hän oli niin elegantti! Punarinta luimisti korviaan, hän oli pikkuruinen kuin varpunen ja lihava kuin liikaa marjoja nauttinut karhunpoikanen! Kenties se oli hiukan liioiteltua, mutta siltä hänestä tosiaan tuntui! ''Hyvä on, hyvä on!'', naaras luovutti ja nousi takaisin seisomaan turkki pörhössä, ''-minä vain jatkan yrittämistä!''. Ja yhtäkkiä Punarinta oli taas kuin liekeissä, jos hän saisi Silkkivirralta avustusta Vapaudensiiven olisi pakko huomata hänet ennemmin tai myöhemmin! ''Okei, mennäänpä nyt sinne metsästämään ja katsotaan mitä saadaan!'', Punarinta nauroi äänekkäästi ja pirteästi, kuulostaen taas omalta hiukan liian reippaalta itseltään!

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

102 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 7:24 pm

MULTAKUORIAINEN katseli tyytyväisenä, kun Pandakynsi jolkotteli paikalle. "Tästä riittää hyvin ruokaa pentutarhaan vietäväksi", naaras naukui hymyillen. Maitojuova ja pennut saisivat kunnolla syödäkseen ja ehkä saaliista jäisi muutama suupala Multakuoriaiselle ja Pandakynnellekin. Yhtäkkinen pamaus sai soturin matalaksi. Hänen jokainen karva sojotti taivaaseen kuin sähköiskun saaneena. "Kaksijalkoja..." naaras sihisi pahoinvoiden. Peura lysähti kuolleena peltoon, mutta kaksi muuta jatkoivat vielä matkaa. Kuului toinen ilmaa särkevä pamaus ja toinenkin peura meni menojaan. Valkeankirjaviin turkkeihin pukeutuneet kaksijalat kävelivät auringossa välkkyvien keppejen kanssa näkyviin ja tallustivat peurojen luokse. "Ihankuin ne metsästäisivät... Meidän reviirillä!!" Multakuoriainen sylkäisi. Muistikuvat oppilasajoista vyöryvät soturin mieleen. "Olen joskus kuullut tuollaisista. Jos tuommoisella kepillä voi tappaa peuran, se voi räjäyttää kissan!" Naaras sihisi vavisten. "Mennään leiriin Pandakynsi, en tunne oloani lainkaan turvalliseksi.

Näytä käyttäjän tiedot

103 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 7:40 pm

Pandakynsi tassutti Multakuoriaisen vierelle ja vilkaisi pikaisesti jänistä, ''Hyvin napattu'', kolli pihisi hampaidensa välistä ja kääntyi katsomaan valkeankirjavien kaksijalkojen suuntaan. Odottamaton voitonriemu valtasi kollin turkin kun kolmas peura loikki vapauteen päätä huimaavin hypyin, mitä kaikkia tuhoa tuottavia kapistuksia kaksijalat oikein omistivatkaan? Tuntui yhtäkkiä kovin vaaralliselta asua niin lähellä maatilaa ja peltoa, jolla kaksijalat ramppasivat vuodenajasta toiseen. ''Oletko hullu? Jos menisimme leiriin he näkisivät meidät, ja kuka ties mitä he voisivat tehdä meille noilla rautakepeillä jos he kaatoivat kokonaisia peuroja!'', soturi henkäisi ja nuolaisi nopeasti Multakuoriaisen poskea. ''Odoteltaisiinkos ihan rauhassa kunnes ne on lähtenyt ja sitten mennään? En halua että sinulle tai kummalekaan meistä sattuisi mitään'', kolli naukui vakavana ja katsoi Multakuoriaisen sädehtiviä silmä. Huono hetki jäädä haaveilemaan, Pandakynsi, kolli sätti itseään ja nuuhkaisi ilmaa korvat kääntyillen kuin jänöjussilla. ''Voi mikä Tähtiklaanin aivopieru oli lähettää heidän mukanaan vielä koirakin!'', Pandakynsi sihahti, mutta rauhoittui pian kun ymmärsi ettei koira ollut kummoisenkaan kokoinen. Hitusen päästään isompi kuin kissa, pomppi ympäriinsä ja räksytti tuntemattomia sanoja kauheaa vauhtia. Pandakynsi huokaisi helpotuksesta ja kietaisi häntänsä Multakuoriaisen tassujen ympärille, ''Eiköhän odotella tässä ihan rauhassa, toivottavasti Karpalokuono osaa pysyä Hiutaltanssin ja Rellitassun kanssa rotkon tuntumassa'', kolli jupisi turhautuneena ja katsoi alas Multakuoriaisen käpäliin. ''Olisi kyllä kiva nähdä kun Rellitassu juoksee pakoon kissankokoista koiraa'', Pandakynsi hörähti leikkisästi kun kaksijalat lähtivät poistumaan heidän reviiriltään. Toinen kaksijalka oli nostanut pienen peuranvasan olkapäilleen ja toinen raahasi isompaa takakintusta, olipa kauhean näköistä. Kaksijalat osasivat sitten olla julmia. ''Auta armias, tuo veri haiskahtaa tänne asti! Montako kulkukoiraa se houkuttelee tänne, tai vaikkapa karhun...tai susiahan ei olla nähty hetkeen!'', Pandakynsi kirosi kiukkuisena ja pörhisti turkkiaan, että osasivat olla hiirenaivoisia otuksia! Eivätkö ajatelleet muita eläimiä yhtään, kun omaa napaansa vaan!

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

104 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 7:42 pm

SINERTASSU katseli mestariaan, mutta myös kuunteli. Kolli oli vihoissaan Vapaudensiivelle, mutta se oli varmaan turhaa. Siitä tyhmästä karvapallosta ei edes hänen oma emo osannut ottaa selvää. Oppilas oli hieman hyvillään, kun Punarinta sanoi hänen olevan ihana oppilas vaikkei ollut varma mistä se edes tuli. ''Tai sitten se on vain typerä.'' kolli naukui jatkaen mestrinsa katsomista kuin toivoisi, että se jopa piristäisi. Oli hän hiukan iloinen, että Punarinta avautui hänelle. Oli sentän joku joka tuntui jopa ystävältä. Jos Sinertassu oli hyvä oppilas oli sitten Punarinta mahtava mestari. Kissa nosti innostuksen kasvoilleen, kun näytti, että mestari piristyi edes pienesti. ''Eikö se ole niin, että mitä enemmän sitä paremmin on klaanille avuksi?'' kolli kysyi antaen viiksiensä vapista innostuksesta.

Näytä käyttäjän tiedot

105 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 7:43 pm

KUOHUTÄHTI käänsi kasvonsa Pajulinnun puoleen. Kolli oli nuori, vastanimitetty parantaja, mutta silti päällikkö tunsi itsensä yhtä pieneksi kuin Pajulintukin. Parantajaksi sai koulutusta, mutta kukaan ei opastanut Kuohutähteä nyt kun hän opastusta kaipasi. "Punataivaan kuolema järkyttää varmasti kaikkia", kissa aloitti. "Niin myös minua. Hän oli hyvä ystävä ja loistava varapäällikkö". Harmaakirjavaa kollia mietitytti, pääsisiköhän koskaan eroon tavasta kertoa ensin itsestäänselvyydet ja sitten vasta todelliset asiat. "Tulin kysymään, oletko nähnyt enteitä tulevasta? Kuka minun kannattaisi valita varapäälliköksi?" Kuohutähti kysyi. Oppilaana hän oli tukeutunut isäänsä - Järkälekasvoon, mutta hän oli hukkunut kevättulvassa ja niin kolli oli oppinut turvautumaan parantajaa. Parantajan tehtävä oli kantaa klaanin kaikki huolet, vaikka se tuntuikin epäreilulta.

Näytä käyttäjän tiedot

106 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 7:45 pm

Lumipentu päästi niskakarvansa tasoittumaan ja seurasi vanhempia kissoja. "Uskon. Toivottavasti saan joskus mahdollisuuden tutustua häneen paremmin." Lumipentu vastasi iloiseti. "Erakkopentuja?" Lumipentu toisti hieman hämmentyneenä. Tottakai hän tiesi mikä oli erakko, mutta erakkopentuja klaanissa? "Vau, kuulostaa hienolta. Missä heidän emo on? Olisi ilo tutustua heihin." Lumipentu sanoi silmät kiiltäen. Hän yritti kävellä vähän nopeampaa tahtia kuin äsken, etteivät Nuppulehti ja Sirokoipi joutuisi hidastelemaan niin paljon hänen vuoksi. "Minne me muten ollaan menossa nyt?" hän kysyi nostaessaan katseensa Nuppulehteen. Aurinko olisi pian laskemassa horisontin taakse, ja Lumitassun vatsa alkoi kurnia. Hän ei ollut syönyt sitten mitään aamusta lähtien. Heidän pitäisi vain löytää jostain hämähäkinseittiä, ja sitten he pääsisivät takaisin leiriin ja Lumipentu saisi ehkä tavata tämän erakkopentukolmikon, jos se edes oli sana. Hän katseli keskittyneesti ympärilleen ja koitti etsiä hämähäkinseittiä puista.

Näytä käyttäjän tiedot

107 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 7:56 pm

LAVENTELIRUUSUN katse tanssahteli ympäri valkeaa maisemaa. Lehdettömät puut kurottelivat oksiaan kohti ruiskaunokin sävyistä taivasta ja lumi narisi naaraan käpälien alla. Hän tunsi olonsa vapautuneemmaksi saadessaan liikkua yksinään metsässä, mutta väsymys oli jo iskenyt hänen raajoihinsa, joten naaras oli päättänyt suunnata askeleensa kohti leiriä pitkän metsästysreissun jälkeen.
Laventeliruusun liikkeet muuttuvat huomattavasti rennommiksi hänen huomatessaan, että leiriä rajaavat kaislat puskivat esiin puiden takaa -pian hän pääsisi levähtämään. Naaras otti muutaman juoksuaskeleen, kuiva lumi pöllyten hänen lapoihinsa asti ja puikahti sitten kasvustojen välistä leiriaukiolle. Väsynyt, hyväntuulinen hymy katosi kuitenkin soturittaren kasvoilta hänen katseensa osuessa kissoihin, jotka olivat kerääntyneet aukiolle. Jäniksenraato putosi hangelle ja yhä lämmin veri täplitti punaisena lunta. "Mitä on tapahtunut?", Laventeliruusu rääkäisi ja hänestä tuntui kuin kaikki happi olisi paennut hänen keuhkoistaan. "Onko- onko joku kuollut?", hän jatkoi sävyttömällä äänellä tutkaillessaan muiden klaanilaisten surullisia kasvoja. Lopulta naaraan vähäinenkin itsehillintä katosi ja hän puikkelehti muiden kissojen välistä röyhkeästi nähdäkseen, kenen ympärille he olivat kokoontuneet.

// en köh lukenut kaikkia aikasempia rooleja, joten toivon, että Punataivas tosiaankin oli leiriaukiolla

Näytä käyttäjän tiedot

108 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:05 pm

MULTAKUORIAINEN luimisteli korviaan. "Voisimme kiertää leiriin takakautta...." naaras jupisi, mutta luovutti sitten. Pandakynsi oli oikeassa. Heidän kannattaisi odottaa. Kaksijalat veivät peurat ukkospolkun laitaan ja soturi erotti koivikossa kyyhöttävän suuren hirviön. Hirviön turkki kiilsi mustaa, sen silmät olivat sammuneet. Ukkospolkun laidoille kiisi lisää hirviöitä. Ne murisivat pelottavasti, kun niiden sisuksista nousi esiin lisää kaksijalkoja, osalla oli kirkas, heijastava turkki ja samanlainen mölykeppi kuin edelliselläkin. Koira haukkui kilpaa hirviöiden kanssa. "Rellitassu kuolisi, jos se uskaltautuisi lähellekään noita", Multakuoriainen urahti. Häntä pelotti, vaikka Kaksijalat olivat kaukana ja Pandakynsi hänen vierellään. Peurat nostettiin ikäänkuin hirviön hännän päälle. Naaras ei koskaan ollut nähnyt moista häntää. Se kiilsi harmaana ja oli leveä kuin majavalla. Kaksijalat sitoivat eläimet kiinni häntään sinisillä liaaneilla, ennenkuin astuivat takaisin hirviöiden sisään. Viimeiset Kaksijalat näyttivät juttelevan kiivaasti, ikäänkuin nauraen ja luikahtivat sitten hirviöiden sisään raivokkaan koiran kanssa. 
Kun viimeisenkin hirviön karjunta oli kadonnut, naaras rentoutui. Hänen käpäliään poltteli. "Joko mentäisiin?"

Näytä käyttäjän tiedot

109 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:11 pm

Punarinta hymyili veikeästi, ''Aivan, aivan! Voi kun olet ihana, arvostaisin jos Vapaudensiipikin olisi tuollainen kuin sinä, niin reipas ja ymmärtäväinen!'', naaras kehui ja antoi Sinertassulle aimo pusun poskelle! ''Mennääs sitten ei tässä koko iltaa ole aikaa, kunhan saadaan paljon riistaa ja ruokitaan Mansikkajalka ja pennut niin sitten mekin voimme illastaa kaikessa rauhassa!'', soturitar sanahti ja loikkasi ilmaan kuin pupu turkki pörhössä. Hänestä tuntui jo paljon paremmalta, osasi se Sinertassu aina sitten piristää häntä! Oli se kumma juttu, aina kun hän oli maassa Sinertassu oli se kissa joka tavalla tai toisella sai hänet jälleen voimaan paremmin! Punarinnan korvat heilahtivat, oli se kyllä merkillinen kolli tuo Sinertassu, kuka ties mitä hänestäkin vielä tulisi...klaaninpäällikkö vähintäänkin, kunhan Punarinta saisi koulittua tuon unikeon pois oppilaansa turkkista, ''Ylös ulos ja lenkille, nyt on loistava päivä metsäsää pari kaniinia!'', Punarinta kiekaisi kasvoillaan leveä virne ja syöksyi ihanasti syleilevään auringonvaloon, pian tulisi taas punainen ilta ja kylmä ja myöhäiset saalit nousivat ylös koloistaan juomaan ja napostelemaan ennen yön hyökkääviä kynsiä! Punarinta köyristi selkäänsä ja venytteli jokaisen jäseniä kolottavan unenkiekuraisen pois lihaksistaan, nyt oli aika harjoitella niin että lihakset paukkuivat! ''Oletko valmis? Voin sitten hieroa sinua myöhemmin, koska tämän päivän harjoituksesta et selviä ilman lihassärkyjä!'', soturi kikatti leikkisästi ja heilautteli punaisenlaikukasta häntäänsä. Tälle päivälle oli luvassa hyvin erikoinen harjoitustuokio, Sinertassu saisi harjoitella miten menetellään riistan kanssa! Rotkon toiselta puolelta kuuluva pamaus kutitti korvia, mutta naaras ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.

Pajulinnun korvat heilahtivat kun metsässä kävi kova pamaus, ja jo lyhyen hetken ajan hän pelkäsi että Tähtiklaani olisi päättänyt häiritä häntä uusilla ja kivuliailla näyillä! Kun mitään ei tapahtunutkaan ja nuori parantaja sai huokaista helpotuksesta hän kääntyi takaisin päällikköään kohden. ''Aivan niin, moni kissa tulee ikävöimään Punataivasta, Laventeliruusu varmasti eniten'', parantajakissa naukui ja erotti varapäällikön kumppanin tietämättömän äänen aukiolta. ''Enteitä tulevasta?'', Pajulintu toisti kaikuna ja yritti peitellä äänensä huvittunutta pilkettä, noin hassusti muotoiltuna se kuulosti pienen pennun sepitykseltä. ''E-en olen pahoillani..'', kolli naukui ja vilkaisi aamuauringon oransseihin tassuihinsa, Tähtiklaani ei ollut koskaan suonut hänelle suotuisaa suhdetta edesmenneihin esi-isiinsä. ''Olen minä nähnyt näkyjä, mutta ne ovat kaikki kovin sekavia enkä osaa liittää niitä mitenkään uuden varapäällikön valintaan...olen pahoillani'', hän pahoitteli ja istuutui alas, kuopaisten parantajanpesän hiekkamattoa käpälällään. Hopealehti olisi varmasti osannut auttaa paremmin kuin hän, mutta entinen parantaja ei ollut nähnyt näkyjä tai saanut enteitä kuihin...hänellä taisi jo olla toinen tassu Tähtiklaanin mailla ja ajatus kylmäsi nuoren kollin turkkia.

Nuppulehti nuuhki ympäristöä tarkkaavaisena, pamahdus ei tuntunut järkyttävän metsän elämää- vähintäänkin työnsi riistan säikähtäneenä takaisin koloihinsa, mikä oli tietysti huono asia. ''Erakkopentujapa hyvinkin, heidän emonsa on näemmä kuollut ja he ovat kokeneet paljon tuskaa jota sinun ikäistesi pentujen ei pitäisi kokea-'', parantaja naukui ja hymyili Lumipennulle, ''-olehan heille erityisen kiltti sitten kun tiestä tulee oppilastovereita, parantajaoppilaana he voivat avautua sinulle murheistaan jos haluavat''. ''Tai sitten he voivat olla ruikuttamatta kuin pikkupennut ja jatkaa elämää'', Sirokoipi tuhahti ja vilkaisi Lumipentua, ''-putouksille, siellä olevista koloista löytyy hämähäkinseittiä''. ''Älä kiukuttele hänelle, sitä paitsi Kettu sisaruksineen ovat pikkupentuja'', Nuppulehti sihahti ja töytäisi röyhkeästi Sirokoipea kylkeen. Yksi parantajan etuoikeuksista, kukaan ei kohdellut häntä kuin variksenruokaa ja Nuppulehti sai osoittaa mielipiteensä avoimesti jopa Kotkatähdelle jos siltä tuntui, piti kuitenkin aina muistaa muistaa kunniallisuus, mutta Sirokoipi ei hänen kunniallisuuttaan ansainnut! Vesiputouksen humina soi korvissa jo kauan ennen kuin kissat olivat lähelläkään ja korvia kutkutti sen mystinen solina. ''Tässä ollaan, hakekaa seittinne'', Sirokoipi alistui jälleen olemaan ystävällinen ja istuutui maahan pitkä häntä heilahdellen.


// Leiriaukiollapa hyvinkin, Tuulia

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

110 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:13 pm

SÄIEJUOVA loikki LAVENTELIRUUSUN luokse. Hänen kasvoillaan oli osaanottava hymy. "Voi...Punataivas on kuollut", naaras naukui suru kajastaen äänestään. "Myrskyklanilainen tappoi hänet, mutta se paholainen on kartoitettu", sinertävä naaras loikki Laventeliruusun perään. "Pilvitassu-raukka näki kaiken...Hän on varmasti meistä se järkyttynein", Säiejuova naukui emolliseen tapaansa kiiruhtien klaanitoverinsa rinnalle. Säiejuova ei varmasti ollut paras kissa kertomaan suru-uutisia, sillä moni soturi kiivastui hänen säälivästä ja emottelevasta puhetyylistään. Kun naaraalla ei itse ollut pentuja, hän teki jokiklaanin kissoista niitä itselleen. Mutta ymmärrettäväähän se oli. Kuka kolli haluaisi pentujensa kasvavan pumpulissa?

Näytä käyttäjän tiedot

111 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:23 pm

"Todellakin olen kiltti heille! Tiedän millaista on, kun ei ole emoa lähellä, jolle voi valittaa omista asioistaan. Saa vain katsella muita pentuja, kun he leikkivät pentutarhan edustalla, ja heidän emonsa on valvomassa heitä. He eivät edes tiedä kuinka onnekkaita ovat!" Lumipentu naukui hartioitaan kohauttaen. Aina kun hän ikävöi vanhempiaan, hän vain odotteli iltaan ja katseli kirkkaalle tähtitaivaalle. Hän uskoi vanhempiensa olevan tähtiklaanissa. Tähtien tuiketta oli aina ihana katsella, ne jotenkin toivat rauhan Lumipennun sydämeen. Hän auttaisi erakkopentuja parhaansa mukaan. "Uskon, että meistä tulee hyviä ystäviä. Autan heitä todellakin parhaani mukaan!" Lumipentu naukaisi hymyillen. Kaukaa kuuluikin jo vesiputousen jylinä ja Lumipentu luimisti korvansa pelastaaksen ne sen korviahuumavalta jylinältä. Lumipentu asteli varovasti lähelle vesiputouksen reunaa, ja työnsi kyntensä esiin, että saisi hieman paremman otteen kalliosta. Vesiputous vyörysi suurella paineella alas jokeen. Kauheaa, jos joku kissa tippuisi tuonne! Paine varmaankin repisi hänet kappaleiksi. Lumipentu kääntyi pois vesiputouksen reunalta, ja lähti keräämään hämähäkinseittiä.

Näytä käyttäjän tiedot

112 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:32 pm

Pandakynsi tarkkaili kaksijalkojen touhuja silmät viiruina, ja kun viimeinenkin hirviö huristi tiehensä helpotuksen tunne valtasi hänen turkkinsa kuin viherlehden päivän aurinko. Kollia kismitti että he olivat tulleet Tuuliklaanin reviirille mölyämään, nyt kaikki riista oli säikäytetty takaisin pesiinsä eikä kukaan saisi saalista koko päivänä! He olivat pilanneet tämän metsästyspäivän, ja nyt houkuttelivat kissoja saalistavia hirviöitä heidän reviirilleen! Pandakynnen korvia poltteli tuttu raivo ja hän hillitsi käpäliään hautaamasta kynsiään pehmeään lumeen, kolli säpsähti Multakuoriaisen ääntä. ''Anteeksi'', kolli naukui pahoittelevasti ja kosketti kuonollaan naaraan korvia, hän oli ollut niin keskittynyt omaan raivoonsa ettei ollut kiinnittänyt häneen huomiota, Multakuoriaista varmasti säikyttivät hurjasti mölyävät kaksijalat ja omiaan kiroileva koiraa. ''Mennään tietenkin, mennään heti'', soturi hymyili lämpimästi ja nousi seisomaan tassuja ravistellen, hänen häntänsä tuntui kylmältä kun hän joutui nostamaan sen kumppaninsa tassujen päältä. ''Hyvä että sait tuon jäniksen, ja hyvä että partiot eivät jättäneet metsästystä myöhemmälle- sillä tänään ei enää riistaa tule'', Pandakynsi tuhahti ja ravisti turkkiaan. ''Haetaan pellonnokkaan haudattu myyrä, en kauhean mielelläni menisi sinne äskeisen jälkeen muttei riistaa voi heittää hukkaan'', kolli jupisi ja ravisti pitkää turkkiaan joka oli kostunut kaiken lumessa tarpomisen jälkeen kuin vettä imevä sammal.

Nuppulehti nyökkäsi lempeästi ja tassutti kohti rosopintaista kalliota, ''Pysyhän kaukana reunasta pikkuinen, jos sinne putoat ei kukaan hyppää sinua pelastamaan'', naaras naukui synkästi ja lähti kiipeämään kallionreunaa kohti pientä koloa. ''Sirokoipi, voisitko opastaa Lumipentua keräämään seittiä sieltä alhaalta? En halua että hän tippuu täältä kun minullakin meinaa tassu luistaa!'', parantaja huikkasi harppoessaan tassut liukuien ylös liukasta kalliota. ''Tottahan toki!'', Sirokoipi vastasi ja neuvoi Lumipentua seuraamaan. ''Katsos, näitä koloja menee talvisaikaan hiukan piiloon-'', kolli naukui, hänen äänensä oli täynnä väsymystä ja kurkkuun sattui joten hän ei turhia puhellut, ''-joten lunta pitää hieman kaivaa''. Soturi rapsutti esiin pienen tassuun mentävän kolon. ''Sinne työnnät käpäläsi ja kaavit sen ympärille kaiken mitä löydät, eipä siellä muuta olekaan kuin seittiä'', Sirokoipi hymähti ja katkaisi hampaillaan oksan läheisestä kanervan alusta. ''Sitten kun saat seittiä tassuusi niin kierität sen tähän, haluatko yrittää vai näytänkö esimerkkiä?''. ''Sirokoipi kultaseni, heittäisitkö kepin sieltä kun unohdin ottaa!'', Nuppulehti huitoi hännällään korkeuksista. Sirokoipi tuhahti ja tepasteli takaisin kanervalle. ''Oi, oi, oi!'', Nuppulehti ölisi kuin hepulin saanut kettu kun hänellä meinasi tasapaino pettää. Sirokoipi viskasi parantajakissalle kepin, ja naaras alkoi kierittää sen ympärille kalastamaansa seittiä.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

113 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:36 pm

"Mi-mitä?", LAVENTELIRUUSUN ääni kumpusi värittömänä syvältä hänen kurkustaan. Hän tuijotti hangessa makaavaa ruumista, Punataivaan turkki erottui räikeänä vasten sitä kaikkea valkeutta. Hän vain nukkuu, ei hän oikeasti ole kuollut. Naaraan mielen valtasi epätoivo ja hän käveli epäröiden kumppaninsa ruumiin luokse, osaamatta oikeastaan reagoida mitenkään. "Ei hän ole kuollut, eihän?", soturitar sanoi epäuskoisena ja surullinen hymy kohosi hänen kasvoilleen. Hankeen uponnut veri ja kumppaninsa luonnottomassa asennossa olevat raajat taistelivat niitä ajatuksia vastaan, jotka pyörivät Laventeliruusun mielessä, mutta hän ei siltikään kyennyt uskomaan, että kolli oli tosiaankin siirtynyt Tähtiklaanin riveihin. Naaras siirtyi painamaan kuononsa Punataivaan turkille, ja yhtäkkinen raivo valtasi hänen kehonsa; "Missä Pajulintu on? Miksei kukaan tee mitään?" Hänen äänensä oli puhdasta vihaa ja kyyneleet kirposivat hänen silmiinsä täysin odottamattomasti, Punataivas ei ole kuollut, Punataivas ei ole kuollut!

Näytä käyttäjän tiedot

114 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:45 pm

Hohdesydän laski häntänsä Laventeliruusun selän päälle, ''Laventeliruusu, hän on ollut kuolleena koko yön'', kolli naukui, äänessään vienoinen tuskan värinä. Punataivas oli murhattu niin raa'asti ettei hän olisi halunnut paljastaa sitä osuutta hänen kumppanilleen, joko kollin kuolema oli ollut nopea tai sitten hän olisi kärsinyt monta pitkää hetkeä ennen kuin matkasi Tähtiklaanin maille. Soturi oli kiitollinen Pajulinnulle joka oli peittänyt varapäälllikön kaulaa koristavan suuren haavan koivunlehdillä, ettei Laventeliruusun tarvinnut nähdä kaikkea kauheutta. ''Olen pahoillani, hän on poissa nyt'', kolli naukui ja nuolaisi lohduttavasti klaanitoverin korvia. Punataivas oli ollut ystävä kaikille kissoille Jokiklaanissa, ja kuka ties näkivätkö Kuohutähden päivät toista hänen veroistaan varapäällikköä. Hän oli varmasti ollut myös hyvä kumppani ja veli hänen sisaruksilleen, kunpa hän voisi välittää suruvalittelut klaaninsa hyljänneelle Sadepisaralle, mutta naaras oli valinnut oman polkunsa ja jättänyt metsän taakseen. Ei se tarkoittanut etteikö hän surisi veljensä kuolemaa jos siitä koskaan saisi tietää, toivottavasti Tähtiklaani kuljettaisi kaikki Punataivaan rakkaat hänen luokseen.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

115 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:47 pm

Lumipentu kuunteli tarkkaan, kun Sirokoipi selitti hänelle mitä piti tehdä. Hän ei räpäyttänyt edes silmiään, ei kertaakaan. "Haluan yrittää itse" Lumipentu naukaisi heti. Hänen pitäisi itse harjoitella parantajajuttuja, eikä olla laiska ja antaa muiden hoitaa hommat hänen puolestaan. Lumipentu nousti katseensa ylös ja seurasi Nuppulehden esimerkkiä. "Kiitos opastuksesta!" Lumipentu naukaisi Sirokoivelle. Hän asteli pienen kolon luokse, ja kaivoi käpällillään hiukan lunta pois sen päältä. Hän tunki tassunsa koloon sisälle ja kahmaisi mukaansa kasan hämähäkinseittiä. Hän rupesi kierittämään niitä hieman kömpelösti kepin ympärille, mutta pian homma alkoi luistaa paremmin. Lumipentu katseli hieman pelokkaana parantajaan, kun tämä tasapianoili liukkaalla kalliolla, onneksi tämä ei ollut tähän mennessä vielä liukastunut. Lumipentu pyöritteli hämähäkinseittiä siististi ja kärsivällisesti kepin ympärille. Hän ei halunnut minkään menevän vikaan. Lumipentu oli saanut jo monta koloa kaivettua ja keppi alkoi olla jo ihan täynnä. "Tämä taitaa kai riittää" Lumipentu maukui ja korjasi hieman seitin asentoa kepillä. Se näytti hyvin siistiltä, ja Lumipentu oli erittäin tyytyväinen.

Näytä käyttäjän tiedot

116 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 8:51 pm

SÄIEJUOVA laski häntänsä rauhoittavasti Laventeliruusun hartioille. "Kukaan ei tee mitään, koskaan mitään ei ole tehtävissä. Hän on kuollut", naaras naukui rauhoittavasti. "Mitään ei ole enää tehtävissä, voi Laventeliruusu,  otan osaa suruusi", Säiejuova naukui. Hänen äänensä oli matala ja se leijui ilmassa kuin samettina. Kaksikko oli tullut niin lähelle kuollutta varapäällikköä, että soturi saattoi nähdä Punataivaan turkissa kiinni olevat verikiteet ja tuntea tähriklaanin läsnäolon. "Otan osaa", jokiklaanilainen naukui vielä, taputtaen hännällään Laventeliruusua selkään lempeästi. Lauhkea tuuli pörrötti klaanikissojen turkkia, kaikkialla oli surevia kasvoja. Tuuli sai myös Punataivaan karvat heilahtelemaan, kuin kolli vielä viimeisillä voimallaan hengittäisi, mutta vain karvat liikkuivat. Ei mikään muu. Ja Säiejuova oli onnellinen, että Pajulintu oli sulkenut Punataivaan kuolleet silmät ennekuin Laventeliruusu saapui leiriin. 
Naaras katsoi hieman epätoivoisesti Hohdesydäntä. Hän oli pahoillaan Laventeliruusun puolesta. Oli varmasti hirveätä menettää kumppani. Sitten Säiejuova lipui Punataivaan luokse, jätti rukouksen tämän korvaan. Punataivas, olit hyvä kissa...suojele Laventeliruusuasi. Kunnioitamme sinua. Säiejuova nosti päänsä, heitti vielä kerran osaanottavan hymynsä kehiin ja loikki viemään jäniksen tuoresaaliskasaan.

Näytä käyttäjän tiedot

117 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:05 pm

Nuppulehti vilkaisi alas kallioilta nähdäkseen Lumipennun kepin, ''Onkos siellä vielä koloja? Kaiva tyhjäksi vaan jos on, en mielelläni tule putouksille lehtikadon aikaan joten otetaan kaikki mitä löytyy!'', Nuppulehti huikkasi ja jatkoi seitin kierittämistä pehmeän oksan ympärille. Putouksille tuleminen oli vaarallista lehtikadon pakkaspäivinä, kivi oli liukasta eikä ylös päässyt kiipeämään, sitä paitsi kerran hän oli kuullut sanottavan että parantajaoppilas oli luiskahtanut vesiputoukseen ja hukkunut kun ei ollut päässyt ylös jäistä. Parantaja värähti ajatusta hukkumisesta ja kynsien lailla piikittelevästä vedestä! Kun hän oli saanut kaikki löytämänsä kolot kaluttua ja keppi verhosti sievän näköinen hämähäkinseitti seinä hän laskeutui ketterästi alas. ''No, mites täällä menee?'', naaras hymyili ja vilkaisi Lumipentua ennen kuin tassutteli Sirokoiven luokse. ''Kannapa sinä tätä, niin minä voisin hiukan metsästää ellei se pamaus pelottanut kaikkea riistaa pois'', parantaja jupisi ja lahjoitti kepin soturille. Naaras koukisti selkäänsä ja ravisteli käpäliään, ''Voi siitä onkin pitkä aika kun olen viimeksi metsästänyt!'', Nuppulehti hymyili ja piti huolen että lämmitti lihaksensa hyvin, muuten olisi se riski että nopean ja rajun liikunnan lopputuloksena olisi kipeänä jyskyttävät lihakset! ''Noh, näytähän sitä seittiä'', naaras naukui viimein ja kääntyi Lumipennun puoleen. Hänkin muisti ensimmäisen kertansa putouksilla, vaikkakin oli silloin ollut soturioppilas eikä päässyt kapuamaan kallionseinää. Nuppulehti lipaisi huuliaan ja nuuhkaisi ilmassa leijuvaa omituista hajua, nenään se tuntui hieman rautaiselta...aavistuksen teräksiseltä, mistähän mahtoi johtua. Kaipa sekin jonkinmoisia kaksijalkojen tempauksia? Ne elukat olivat aina mölyämässä!

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

118 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:10 pm

LAVENTELIRUUSUN tunteet olivat yhtä vuoristorataa- kuunnellessaan muiden klaanitovereidensa sanoja kaikki raivo pyyhkiytyi pois, jättäen jäljelle ainoastaan ammottavan tyhjyyden ja surun, joka tuntui voimakkaampana kuin mikään, mitä naaras oli koskaan tuntenut. Se sai hänet pysähtymään. Naaras käpertyi kerälle kumppaninsa kohmeisen ruumiin vierelle. Hän tunnisti yhä kollin tutun tuoksun, mikä tuntui peittävän alleen kaiken muun, jopa ilmassa leijuvan rautaisen, oksettavan lemun. Punataivaan vartalosta ei kuitenkaan enää hohkannut lämpöä, eivätkä kollille tyypilliset, rauhoittavat sanat kaikuneet Laventeliruusun korvissa. "Minä- minä rakastan sinua", naaras kuiskasi ja hänen silmistään ryöppyävät kyyneleet sumensivat hänen näkökenttänsä. Kaikki tuntui hidastuvan, ja naaraan surusta lasittunut katse viipyili hänen kumppaninsa turkissa ja suljetuissa silmissä. Mitkään sanat eivät todellakaan riittäneet kuvaamaan sitä, mitä Laventeliruusu oli tuntenut Punataivasta kohtaan, saatika sitä ikävää ja surua, joka lamaannutti naaraan koko kehon.

Näytä käyttäjän tiedot

119 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:14 pm

// itken verta mä oon niin pahoillani että tapoin Punataivaan



*menee nurkkaan ja itkee ja häpeää*

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

120 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:16 pm

"Ai ihan kaikkiko? Hyvä on!" Lumipentu vastasi iloisesti. Hänen ensimmäinen keppinsä oli jo aika täynnä, joten hän otti maasta toisen, ja rupesi kaivelemaan lunta lisää pois pienien kolojen päältä. Koloja oli vielä aika paljon, ja Lumipennulla meni tovi kaikkien hämähäkinseittien kalastamiseen. Hän pyöritti seitit nopeasti ja siististi keppinsä ympärille. Homma todellakin alkoi pikkuhijaa sujua. Se oli tallentunut Lumipennun lihasmuistiin. Kun toinenkin keppi tuli täyteen, Lumipentu riiputti niitä varovaisesti suussaan. Ne olivat painavempia kuin miltä päältäpäin näytti, ja Lumipentu sai ne vaivalloisesti kannettua Sirokoiven luokse. Hänen oli vedettävä päänsä takakenoon katse kohti taivasta, etteivät kepit olisi laahautuneen maata vasten. Hän ehti juuri nähdä, miten Nuppulehti painoautui maat avasten vaanimisasentoon. Lumitassu katseli tarkkaavaisesti, miten naaras liikkui ja koitti painaa sen mieleensä. Hetken kuluttua parantaja tuli takaisin ja Lumipentu näytti ylpeänä kaha siistiä keppiänsä.

Näytä käyttäjän tiedot

121 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:18 pm

SINERTASSU väräytti viiksiään huvittuneena ja samalla myös innoissan. Se mikä häntä huvitti oli ajatus siitä, että hänen mestarinsa oli innostuneempi kuin hän. Punarinnan lähtiessä ulos oppilas seurasi. Sinertassun ajatuksen siirtyivät hetkeksi pois tulevasta metsästysretkestä mestarinsa kanssa. Kissa oli todella iloinen, että lehtikadon pakkaspurema oli vihdoin ohitse tai oikeastaan jo hellittämässä, se sai olon paljon rennommaksi. Ei tarvinnut tehdä iha kaikkeansa saadakseen klaanille ruokaa tai istua takalistonsa kipeäksi pakkasessa. Sinertassu räpäytti silmiään selviytyäkseen omista ajatuksistaan ja suuntasi suoraan Punarinnan luokse. ''Minne menemme?'' kolli kysyi silmät innosta loistaen. Hän tulisi laittamaan kaikkensa peliin tehdäkseen naaralle ylpeyden aihetta oppilaastaan!

Näytä käyttäjän tiedot

122 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:23 pm

MULTAKUORIAINEN nyökkäsi jäntevästi. "Ota sinä tämä jänis, minun on vähän vaikea kantaa sitä", naaras naukui nykien pitkäkorvaa eteenpäin. Totta tosiaan, soturi ja jänöjussi olivat niin samankokoiset, että jos Multakuoriainen olisi lähtenyt raahaamaan saalista leiriin, siinä olisi kestänyt ikuisuus. "Minä voin hakea sen myyrän", soturitar lupasi, laski kanin pään alas ja viipelsi mäenrinnettä alas korvat luimussa ja karvat pystyssä. Hän vilkuili epäillen ympärilleen, kuin kaksijalat olisivat voineet palata, vaikka se mahdottomalta tuntuikin. Naaras kipitti vikkelästi myyrän hautapaikan luokse, kaivoi eläimen ylös lumesta, nosti sen leukoihinsa ja lähti kiitämään takaisin Pandakynttä yhtä nopeasti kuin oli jäniksen saanut kiinni. Matkassa ei todellakaan mennyt montaa hetkeä.

Näytä käyttäjän tiedot

123 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:40 pm

Nuppulehti nuuhki ilmaa ja hiippaili tiheiden sananjalkojen seassa häntä huiskien, hän ei ollut metsästänyt niin pitkään aikaan että innostus tuntui kouraisevan häntä kovemmin kuin keskittyminen. ''Häntä alas pölvästi!'', Sirokoipi tuhahti, ja sanaakaan sanomatta parantajan häntä valahti maahan kuin se olisi lakannut toimimasta. Ilmassa tuoksui paljon erilaisia tuoksuja, ja koska hän oli parantaja ja hän joutui nuuhkimaan yrttejä jatkuvasti hänen hajuaistinsa ei ollut enää entisellään ja riistan haju tuntui jäävän hieman takakenoon sammaleen ja muiden kasvien löyhkän seasta. Nuppulehti käski itseään petraamaan ettei nolaisi itseään Sirokoiven edessä, mutta aivan sama miten hän nuuhki riistan tuoksu ei tuntunut leijailevan hänen kuononsa alle. ''Milloin olet viimeksi metsästänyt?'', Sirokoipi huokaisi ja työnsi palailevan parantajan suuhun katkaistun kanervanoksan. ''Sirokoipi olisit antanut Lumipennulle kahden pienen oksan sijaan yhden ison'', naaras tuhahti kepin välistä ja seurasi tarkkaavaisena Sirokoiven liikkeitä. Auringonvalo sai nuoren kollin lihakset väreilemään houkuttelevasti, ja Nuppulehden täytyi myöntää, että siitä huolimatta että he olivat sukua tuo hoikkarakenteinen kolli kuului Myrskyklaanin komeimmasta päästä oleviin kolleihin. Sirokoiven askeleet olivat nimeään mukailevasti niin siroja, että Nuppulehti pelkäsi tuulenvireen kuljettavan kollin mukanaan. Hän eteni hennosti ja hiljaistesti kuin höyhen kohti kuiviin heiniin verhoutunutta juurenkierukkaa, eihän siellä suunnalla mitään ollut, Nuppulehti ajatteli hämmentyneenä. Vielä enemmän hämmentyneeksi hän tunsi itsensä kun Sirokoipi loikkasi ja hänen kynsiinsä jäi hurjasti vikisevä hiirulainen. Kolli lopetti sen nopealla puraisulla ja palasi naaraiden luo mielihyvää puhkuen. Nuppulehti tuhahti, ''Olisin minäkin sen haistanut, olen vain vähän ruosteessa'', naaras hymyili ja töytäisi soturia kylkeen.

Punarinta kipitti leiristä häntä heilahdellen ja toivoen, ettei se aiempi laukaus olisi säikäyttänyt riistaa takaisin koloihinsa sillä hän oli hurjan innoissaan tämän päivän harjoituksista! ''Hmmm aivan, aivan! Tänään me aiomme harjoitella miten suhtaudutaan tunkeilijoihin, mene sinä metsälle kaikessa rauhassa ja kun hyökkään kimppuusi olen tunkeilija'', naaras naukui, ja yhtäkkiä kissan katse valahti totiseksi kuin äkkiseltään sulanut lumiukko. ''Tämä harjoitus on tarkoitettu sinun ikäisillesi vanhemmille sotureille, tässä harjoittelussa sinä et saa pitää kynsiäsi piilossa ja minä hyökkään sinun kimppuusi kuvitellen että kynsissäni on toisen klaanin kissa'', soturi selitti ja nuolaisi Sinertassun korvaa. ''Älä huolehdi yhtään, tappaminen kielletty mutta jos jäät alakynteen lepäilet parantajanpesällä tänä-iltana ja älä yhtään epäile käyttää kynsiä, okei?'', Punarinta hymyili ja pörhisti innostuneena turkkiaan. Hän muisti miten oli soturikoulutuksessaan saanut kunnon löylytyksen Huurreliidolta, silloin silläkin kollin retaleella oli ollut näkö ja kaikki kunnossa! ''Ok, anna mennä sitten vain ja kohta nähdään'', naaras hymähti ja istuutui alas, Huurreliito parka oli joutunut opettelemaan kokonaan uudestaan miten liikkua metsässä mutta nyt sokeudestaan huolimatta hän oli klaanin tarkka-aistisin kissa, ja kuuli selän takaa jos joku ilveili hänelle.

Pandakynsi ei ehtinyt sanoa ei juuta eikä jaata kun Multakuoriainen oli jo ottanut tassut alleen ja viipottanut hurjaa vauhtia kohti myyrän hautauspaikkaa. Kolli hymähti leppoisasti ja nosti hurjan kokoisen jäniksen hampaisiinsa, se oli valtavampi miltä oli kaukaa näyttänyt ja herätti suuresti ihmetystä miten naaras oli saanut sen kiinni. Soturi heilautti lempeästi häntäänsä ja lähti tassuttelemaan kumppaninsa perässä. Paluumatkalla hänen seuraansa liittyi Myös Karpalokuono seurassaan Hiutaltanssi ja Rellitassu(?). ''Oho, siinä on aika jänis! Mistäs nappasit?'', Karpalokuono virnisti lempeästi. ''Ei kun minun kukkaseni saalis tämä on'', Pandakynsi hymyili lempeästi, oli Multakuoriainen aika naaras kun turkin alle katsoi. ''Katsopa sieltä se kukkanen tulee kauheaa vauhtia, olet sinä kyllä vikkelä kaveri Multakuoriainen sen sanon!'', Karpalokuono kehräsi lempeästi kun pienikokoinen naaras palasi heidän seuraansa suussaan myyrä. ''Ja tuo pikku otus taitaa olla sinun saaliisi, Pandakynsi? Johan meni ristiin'', punainen soturi kikatti lempeästi. ''Hiukan juu, mutta siihen nähden kuinka paljon sinä sait saalista myyrä on loisto yksilö'', Pandakynsi tuhahti turhautuneena Karpalokuonon jorinoihin, eikö tuo pölkkypää ikinä saanut tarpeekseen tuosta jatkuvasta puheenporinasta? Koko aika tuntui suoltavan jotain suustaan, yhä tyhmempää juttua tyhmän jutun perään! Pandakynsi vilkaisi silmät sirillä Rellitassuun, ''Mitenkäs rajalla?'', kolli kysyi ja huitaisi tassullaan kutittavaa korvaansa.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

124 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:54 pm

Lumipentu istahti maahan ja katseli, kun sirokoipi pudottautui vaanimisasentoon. "Vau, hän on hyvä" Lumipentu sihahti hiljaa vieressään istuvalle Nuppulehdelle. Lumipentu seurasi silmät suurena Sirokoiven jokaista liikettä ja yritti kuvitella itsensä vaanimisasennossa. Pehmeät askeleet ja häntä matalaksi. Lumipentu kurkotti ylemmäs, jotta näkisi kollin, kun tämä katosi puoliksi heiniin. Yhtäkkiä Sirokoipi hyppäsi ilmaan ja sekunneissa hänellä oli hiiri suussaan. "Mitä?!" Lumipentu naurahti ihmetellen. Hän ei edes ollut nähnyt liikettä kunnolla. Hän jätti hämähäkinseitin verhoamat kepit nojaamaan vasten Nuppulehteä ja koitti itsekin vaanimisasentoa. Hän laski jokaisen askeleensa pehmeästi maahan, ja muisti pitää häntänsä myös matalalla. Lumipentu vaani maassa lojuvaa keppiä, ja hyppäsi sen kimppuun. Se ei todellakaan maistunut yhtä hyvältä kuin hiiri, tai joku muu saaliseläin. Hän viskoi kepin menemään ja naukaisi Sirokoivelle: "Se oli aivan mahtavaa! Olet ehkä paras saalistaja jonka olen nähnyt! En edes huomannut hyppyäsi, se oli niin nopea!" Lumipentu nosti ihailevan katseensa kolliin. Ehkä hänkin voisi opetella saalistamaan yhtä hyvin kuin Sirokoipi, vaikka hän halusikin parantajaksi.

Näytä käyttäjän tiedot

125 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 9:54 pm

Tulvakivi / 27kk / Taivasklaani / Kyyhkynharmaa pitkäjalkainen naaras, kalpeanoranssin värinen häntä, tassut ja korvat / Kaisa

> Tulvakivi on vitsaileva ja pirteä, että myös energinen, vaikea masentaa.
> Kärsii joskus (yleensä iltaisin, muttei joka ilta) siitä, että näkö sumenee joksikin aikaa. Tulee sokeutumaan lopulta joskus


SINERTASSU kuunteli tarkkaavaisena Punarinnan selostusta. Oppilas nyrpisti nenäänsä, vaikka hän kuinka olisi varautunut hän tulisi kuitenkin säikähtämään mestariaan. Kolli luimisti pienesti korviaan, hän olisi halunnut metsästää kunnolla. Mutta tämä oli hänelle uutta ja nopeasti oppilas innostui tästä. Ja kyllähän hän pystyi silti metsästämään, metsästäisi ahkerasti ennenkuin naaras hänen kimppuunsa hyökkäisi. ''Eli saan etsiä itselleni sellaisen paikan missä riistaa luulen olevan? Ja minun täytyy siis olla tosissani?'' Kolli kysyi varmistaakseen muutaman asian. Tämä oli jännää. Sinertassu valmistautui kuulemaan vastauksen kysymyksiinsä ja lähtemään siten välittömästi kipittämään riistan perään.

Näytä käyttäjän tiedot

126 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# Tänään kello 1:35 am

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 5 / 16]

Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6 ... 10 ... 16  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa