Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Lehtikadon pakkaspurema 1#

Siirry sivulle : Edellinen  1 ... 5, 6, 7 ... 11 ... 16  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 6 / 16]

126 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 10:10 pm

Nuppulehti virnisti lempeästi ja kuiskasi Lumipennun korvaan; ''Sirokoipi lukeutuu Myrskyklaanin nopeimpiin kissoihin, kuka ties jos jopa nopein'', ja katsoi sitten hymy suin miten valkoturkkinen naaras lähti vaanimaan maassa lojuvaa keppiä. Parantaja nosti kaikki kepin suuhunsa ja näytti aivan harvahampaiselta hevoselta! Ne tikut suussa ei kauheasti pystynyt puhumaan. ''Noniin pikku metsästäjä, eiköhän palata leiriin ennen kuin Nuppulehdellä menee leuka'', sirokoipi virnisti, hän ei näyttänyt kauhean lumoavalta tehdessään niin samaan aikaan kun roikotti hiirtä hännästään, mutta minkäs sille mahtoi. Nuppulehti antoi hyväksyntänsä suunitelmalle nyökkäyksellä ja viittoi Lumipentua seuraamaan hännällään. Sirokoipi varmisti ettei Lumipentu jäänyt silpomaan keppiä vaan  seurasi heitä, ja lähti sitten keveästi tassutellen Nuppulehden perään. ''Tämä on ensimmäinen kertasi ulkona leiristä, joten oletan että olen ainoa kissa jonka olet nähnyt saalistavan?'', Sirokoipi siristi pennulle silmiään ja huiskaisi häntäänsä pikkunaaraan suuntaan. Lumipennun kehut menivät hieman liioitteluksi, mutta ei hän pistänyt pahakseen. ''Kerropa Lumipentu, miksi ihmeessä haluat parantajaksi?'', soturi kysyi, silmissään utelias pilke. Hän oli ollut paljon tekemisissä paljon puhutun Ketun kanssa, joka oli perustellut erittäin taitavasti miksi ei halunnut olla parantaja joten olisi mielenkiintoista kuulla selitys sellaisen pennun suusta joka halusi olla parantaja. Itse asiassa Kettu oli tiivistänyt sievästi miksi hän ei haluaisi kuulua klaaneihin, mutta olipa perustellut senkin miksi jäi klaaneihin. Omituinen kissa se sellainen, ihmeellisen fiksu ja pisti miettimään mikähän siitä tulisi täysikasvuisena. Pieneksihän se pentu jäisi kuin hiirulainen, mutta tokkopa tuo jos osasi paljon muita juttuja.

Punarinta nyökkäsi reippaasti, ''Aivan aivan, kynnet rohkiasti esille vaan!'', naaras kannusti ja lähetti Sinertassun matkaan lempeällä tuuppaisulla. Totta puhuen hän oli innostunut tästä päivästä vain koska saisi sen pois alta, hän vihasi kynnekkäitä taisteluharjoituksia, suurimmaksi osaksi sen takia ettei Vapaudensiipi koskaan osallistunut niihin. ''Onnea!'', naaras huikkasi oppilaansa perään ja jäi istuskelemaan sille paikalle tyhjänpanttina. Hän joutui nyt hetken odottelemaan ennen kuin lähtisi seuraamaan Sinertassua, tässä testissä mitattiin myös kollin kekseliäisyyttä ja nokkeluutta. Ymmärsikö Sinertassu että oman hajun piilottaminen ja jälkien peittely olisi suotavaa? Punarinta nuolaisi lumessa kostunutta rintaansa, se jäi nähtäväksi ja kohta hän lähtisi jäljittämään kollia kuin saalistaan.

// ööö mikä toi Punarinnan laatu on

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

127 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 10:22 pm

Lumipentu nauroi Nuppulehdelle, sillä tämä näytti niin hauskalta kaikki kolme keppiä suussaan. Toki hän oli kovin kiitollinen parantajalle siitä, että tämä auttoi häntä kantamaan keppinsä. Lumipennulla kestäisi varmastikin ikuisuus raahata ne kaikki leiriin. Hän lähti seuraamaan vanhempia kissoja takaisin Myrkyklaanin reviirin keskustaa kohti. "Jep niin olet. Olen vain nähnyt oppilaiden harjoittelevan vaanimisasentoaan aukiolla ja nähnyt sotureiden palaavan metsältä saaliita hampaissaan, mutten ole koskaan ennen vielä nähnyt kissan saalistavan." Lumipentu naukaisi iloisesti ja kiristi hieman tahtiaan, ettei jäisi muista jälkeen. "Minusta olisi mahtavaa palvella klaania parantajana. Muut voisivat kertoa minulle huolistaan ja pystyisin hoitamaan sairaita. Minulla olisi erityinen suhde klaaniini ja myös tähtiklaaniin. Enkä oikeasaan ole kauhean kiinnostunut tappelemaan muiden kissojen kanssa. Puolustaminen on ehkä enemmänkin se minun juttuni, ei hyökkäys." Lumipentu selosti soturille. "En oikeastaan tiedä miksi haluan parantajaksi niin paljon, se vain tuntuu oikealta tieltä minulle." Lumitassu naukaisi kulmiaan kutristellen. Auringon laskiessa horisontiin, he saapuivat leirin sisääntuloaukolle. Päivä oli ollut aivan mahtava, ja he olivat löytäneet runsaasti hämähäkinseittiä.

Näytä käyttäjän tiedot

128 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Helmi 24, 2016 10:50 pm

SINERTASSU tunsi pientä jännitystä vastassaan, kun vihreä silmäinen (olihan sillä vihreät silmät vai muistanko aivan väärin?) naaras tuuppasi hänet matkaan. Tämä todella oli hänellä uutta, mutta myös omalla tavalla kiinnostavaa. Mikä kuitenkin oli parasta asiassa, kolli ei ollut ymmärtänyt mikä oli idea. Olihan tämä sen ymmärtänyt, että piti taistella kuin vihollista vastaan Punarinnan kanssa, mutta muuten hän ei ollut ymmärtänyt mitä hänen täytyisi tehdä ennenkuin naaras jostain tulisi ja hyökkäisi oppilaansa tai silloin toisen klaanin tai tunkeilijan kimppuun. Mitään pelättäväähän tässä ei ollut, ketään ei saanut tappaa. Kuulostipa hyvälle, ketään. Heitä oli kaksi!
Sinertassu säpsähti ja loikkasi sivuun kuulessaan naksahduksen, mutta rauhoittui, kun tajusi äänen lähteneen hänen tassustaan joka oli naksahtanut. Olikohan se normaalia tai vaarallista vai jotain sellaista? Njäh. Oppilas voisi kysyä sitten leirissä, ehkä jopa Lehmuslammelta siitä. Muttei se kai kuitenkaan mitään ollut, missään ei tuntunut, kun antoi painon oikealle käpälälle. Tuntui aivan normaalilta. Kissa huokaisi ravistellen päätään jonka jälkeen aloitti hyppimään pitkiä loikkia sinne ja vähän tänne. Hänen ollessaan pentu hänen emo, emon sisko ja Vapaudensiipi olivat joskus nauraneet hänelle, kun Sinertassu oli hyppinyt näin. Vapaudensiiven ja emon siskon, jonka nimeä tämä ei enään muistanut, sanoivat, että se näytti, kun olisi juossut jotakin karkuun.
Mitäköhän huvittavaa siinä oli ollut? Ei varmasti mitään! Sinertassu ravisteli uudelleen päätään muistoista ja keskittäytyi loikkimiseen. Pysähtyessään ja vilkaistessaan taakse näytti kuin jokin jänis olisi mennyt. Kissan jäljet kuitenkin näkyivät ja hajukin varmasti jäi. Mutta siinä menisi hetki kunnes tajuaisi minne oli mennyt.
Oppilas haisteli ilmaa mestarinsa varalta. Ei mitään, vielä. Kolli rupesi etsimään pensaikkoa katseellaan, ehkä jopa hätiköiden. Onnekseen hän löysi sellaisen, kaksikin. Olikohan sallittua yllättää mestari? Sinertassu tassutti normaalisti toisen pensaikoin luokse, palasi tarkoin samoja jälkiä pitkin ja meni toisen pensaikon luokse. Hän toisi samaa muutaman kerran seuraten samoja jälkiä. Kissa seisahtui sen pensaan luokse jonka yli luutavammin pystyisi hyppäämään. Kolli nyrpisti nenäänsä. Ei hän voinut jättää jälkiä, että oli hypännyt siitä. Täten kuitenkin Sinertassu antoi mennä, hyppäsi yli vaikka osuinkin pensaaseen, vaikka se olikin ollut aika pieni. Toivottavasti ei ollut jättänyt mitään mäyrän kokoisia jälkiä sinne, jos oli kissa häpeäisi itseään.

Näytä käyttäjän tiedot

129 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 9:53 am

MULTAKUORIAINEN HYMYILI ujosti kiitokseksi Karpalokuonon kehuille. Tuntui oudolta, että häntä arvostettiin nyt soturina enemmän kuin oppilaana, vaikka hän oli silloinkin tuonut leiriin itseään suurempia saaliita. Rellitassu mutisi rintaansa vasten: "Multakuoriaisella oli vain tuuria". Mutta kun Pandakynsi mulkoili oppilasta ilkeästi, harmaa kolli tyytyi vain irvistelemään takaisin. "Taivasklaanilaiset pahoittelivat oppilaittensa ärhäkkyyttä. Siellä oli se sokea kissa, hän on niin rauhanomainen, että tuskin he tarkoituksella pitivät kovaa ääntä", Hiutaltanssi naukui työntyen nuorien kollien väliin. "Mä kuitenkin sanoin niille, että revitään niiltä korvat irti seuraavalla kerralla!", Rellitassu nousi nousi puolustamaan omia oikeuksiaan mestarinsa takaa. "Hiljaa nyt Rellitassu! Sinun ei aina tarvitse olla äänessä", valkea soturi torui ja Multakuoriainen oli aistivinaan kissan äänessä jämäkkyyttä, jota yleensä ei leikkimielisessä Hiutaltanssissa ollut. "Se oli rajakahina oli vain kuiskaus äsköisten kaksijalkojen rinnalla. Meidän pitää varoittaa klaania ja pian alkaa kokouskin!" Valkoinen naaras naukui ja jämäkkyys oli taas tiessään. Multakuoriainen kosketti Kollin etutassua poskellaan. Pandakynsi kyllä tiesi, mitä mieltä hän oli asiasta. Leiriin...ja äkkiä.

KUOHUTÄHTI väläytti jonkinsortin hymyn jokiklaanin parantajalle. "Noh, ehkä tähtiklaanilla ei ole osaa eikä onnea tapahtuneeseen..." päällikkö naukui hajamielisesti häntäänsä heilauttaen niin, että pitkän karvat heilahtivat kuin suon tupasvillat tuulessa. "Kiitos kuitenki", kolli naukui ja asteli leveine hartioineen ulos. Kissa jäi hetkeksi katselemaan leirissä hallitsevaa hiljaista kaaosta. Laventeliruusun tuskavaikerrus sai päällikönkin sisällä vavahtelemaan ja pian kyyneleet suolasivat hänen silmiään. Kuohutähti pohti hetken, oliko klaanille edullista nähdä kuinka päällikkö itki. Sitten gän sysäsi ajatuksen pois. Kuohutähti ei ollut vain päällikkö, vaan hänkin oli kissa. Kissa, jonka ei tarvinnut olla täydellinen johtaakseen klaania. Ehkä juuri tähän ajatukseen Hopeatähti on kaatunut. Ja jokiklaanin päällikkö antoi kyynelten valua pitkin poskia. Hänelläkin oli oikeus surra ystäväänsä.

Näytä käyttäjän tiedot

130 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 2:27 pm

Nuppulehti väläytti Lumipennulle virneen keppien välistä, ja keskittyi sittemmin pitämään niitä suussaan kuin pelleilemään tulevan oppilaansa kanssa. Sirokoipi heilautti tyytyväisenä häntäänsä siitä, että oli saanut hiiren kiinni tänään- hän sai aina saaliinsa kiinni, mutta nyt oli siitä erityisen kiitollinen. Jos Lumipennun ensimmäinen näkemä metsästys olisi mennyt päin puita, hän olisi varmasti muistanut sen koko elinikänsä! ''Nuppulehti ei osaa metsästää, voit pyytää minua opettamaan kun tulet oppilaaksi'', kolli virnisti yllättävän leikkimielisesti ja vilkaisi takana temmeltävää parantajaan. ''Ei ole totta!'', Nuppulehti yritti jupista oksien alta, mutta ainoastaan epämääräinen jupina kuului keppien ali. Naaras heilautti siniharmaata häntäänsä kiivaana ja siristi silmiään, kyllä hän osasi metsästää! Se miten hyvin, oli jo toinen tarina... Soturioppilaana kun hänen nenänsä ei ollut ollut jatkuvasti kiinni yrteissä hän oli ollut mitä mainioin metsästäjä, mutta nyt hänen hajuaistinsa tuntui turtuneen kaiken hiirensapen, fenkolin ja muiden vahvantuoksuisten yrttien nuuskuttelusta. Sirokoipi vaikutti vaienneen omiin aatoksiinsa, hänen hännänpäänsä nytkähteli levottomien ajatuksen tahdissa ja viikset vapisivat kuin häntä olisi kylmännyt. Nuppuleheden korvat heilahtivat, hänen pitäisi muistaa leiriin tultaessa tarjota tuolle mokomalle lierolle hunajaa, joka oli varmasti sulanut tämän pakkasasteettoman päivän perusteella. Nuppulehti jupisi itsekseen, tälläiset päivät tekivät huonoa joillekin yrteille- yrtit pysyisivät huomattavasti paremmin kunnossa, jos ne olisivat jatkuvasti paukkupakkasten alla sen sijaan että yksi lämmin päivä sulatti ne ja toinen kylmä jäädytti. Yrttien varastoiminen lehtikadon aikaan oli muutenkin jo vaikeaa, ja monet yrtit alkoivat jo huutaa loppumistaan- onneksi kukaan ei ollut käynyt putousten kalliolla moneen kuuhun, ja sieltä sai kerralla kunnon saaliin hämähäkinseittiä! Nuppulehti katsoi kieroon tutkiessaan oksia, Lumipennun punokset oli pudottu niin tiukasti yhteen että tuollaisten tullojen erotteleminen kävi vaikeaksi. Parantaja hörähti itselleen, siinä tapauksessa Lumipentu saisi itse hoitaa sen homman kunhan hän olisi näyttänyt esimerkkiä. Ensikerralla paremmin, parantaja vakuutti äänettömästi ja katsoi kovasti tarpovaa Lumipentua. Kun he viimein saapuivat leiriin ja päivä oli tuntunut loputtoman pitkältä hän lähetti Sirokoiven viemään kepit hänen pesälleen ja saattoi itse Lumipennun pentutarhalle. Pentutarhan suuaukolla norkoillut Marjapentu tervehti Lumipentua hännänheilahduksella, muttei sanonut sen enempiä kun he kulkivat ohi. Nuppulehden rinnassa kumpusi kehräys, omituinen pikkukolli tuo Marjapentu.

Pandakynsi mulkaisi Rellitassua ja paljasti turhautuneena hampaitaan, siinä oli yksi maanvaiva josta ei koskaan pääsisi eroon. Toivottavasti päästessään soturiksi hän aikuistuisi ja ravistaisi tuollaisen asenteen turkistaan, oli rasittavaa että hänen täytyi olla aina äänessä ja yrittää vaikuttaa niin uhkaavalta kun oli tuollainen pieni karvapallo. ''Mikset menisi irvailemaan Kirsikkatassulle? Hän olisi varmasti iloinen vaikka haukkuisit häntä hiirenaivoksi päin kuonoa'', kolli tuhahti ja käänsi kylmän katseensa toiseen suuntaan kun Karpalokuono heitti häntänsä tämän kasvoja vasten. ''On siinä meillä kaksi kunnon soturia, Kirsikkatassulla on nyt niin vaikeaa että älähän yritä sysätä Rellitassun temppuiluja hänen lavoilleen'', naaras torui, muta loppupäässä yltyi itsekin mukaan kaksikon typerään leikkiin. Karpalokuono heilautti pirteänä häntäänsä kun leiri alkoi jo näkyä. Pandakynsi ja Multakuoriainen olivat ottaneet partion johtoonsa ja tepastelivat vieretysten sen kärjessä, Karpalokuonon mielestä he olivat kovin hassunkurinen pari ja aina hänellä meinasi tulla hymy huulille kun heitä katseli. Ei aikaakaan kun partion käpälät koskettivat leiriä ja kaikki hajaantuivat omiin puuhiinsa. Huolimatta äskeisestä paukahduksesta leiri vaikutti olevan kovin rauhallinen, kenties Risatähti oli jo hoitanut tilanteen pois alta? Kirsikkatassu norkoili parantajanpesällä pää käpälissä, ja tavallisesti kärttyisä Peuratassu istui hänen vieressään ja silitti pesätoverin selkää lempeästi hännällään. Pandakynsi huomasi Peuratassun suun liikkuvan hiljaisten kuiskausten tahdissa, mutta hän ei kuullut mitä hopeanharmaa supatteli.

Ihalempi päästi mairean haukotuksen ja ravisteli kuolonhajun turkistaan, ennen kuin käveli kohti parantajanpesää. Hän oli pari hetkeä aiemmin liukastunut ja raapinut kylkensä inhottavasti liukkaan jään alta puskeviin kiviin ja nyt satunnaiset ruhjeet täplittivät hänen kylkiään. Olipa kauheaa että Punataivas oli kuollut, hän ei ollut koskaan tuntenut kollia eikä ollut sen paremmin hänen ystävänsä, mutta varapäällikkö oli ollut kaikille ystävällinen ja lempeä kuolemaansa saakka, eikä kohdellut ketään epäreilusti. Se lämmitti hänen sydäntään ja hänen oli helppo päästää varapäälliköstä irti, olihan hän nyt Tähtiklaanissa sisarensa vieressä ja toivottavasti katsoisi hyvin Laventeliruusun perään. Ihalempi pysähtyi Kuohutähden kohdalle ja kallisti lempeästi päätään, ''Voi teitä päällikköjä, niin kovin tunteellisia...'', naaras naukui omalle tyylilleen pahoittelevasti ja taputti vanhemman kissan lapaa hännällään. Naaras räpäytti lehmuksenvihreitä silmiään, tulisiko Vesiniitty kokoontumiseen? Hän haluaisi vaihtaa pari valittua sanaa sen hiirenaivoisen sisaren kanssa, kuka kehtasi jättää Jokiklaanin sillä aikaa kun hän oli metsästämässä- milloin sillä naaraalla oli edes aikaa tapailla Varjoklaanilaista, kun kaikki kollit tässäkin klaanissa kuolasivat hänen peräänsä? Kaikista kolleista juuri Metallikorva... ''Voinko tehdä jotain vuoksesi?'', naaras virnisti nolostuneesti, hän ei ollut koskaan harrastanut ystävällisyyttä, mutta viimepäivinä se piirre oli alkanut syyhyttämään hänen turkkiaan kuin kirput! Hohdesydän sanoi että se on vanhemman kissan viisautta, mutta Ihalemmen mielestä se veljenpöhkö yritti aina löytää kaikesta jotain positiivista eikä hänen sanoissaan ollut totuudenperää. Pajulintu istuskeli pesänsä hämärässä töpöhäntä heilahdellen kun hän nuuhki hupenevia yrttivarastojaan, toivottavasti hiirenkorvanaika tulisi pian takaisin...


// roolaan sekunnin päästä Punarinnalla

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

131 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 3:01 pm

"Joo, haluankin oppia yhtä nopeaksi saalistajaksi kuin sinä, mutta vain parantajatuttujen jälkeen. Ne tulevat aina ensimmäiseksi, muut jutut tulevat perässä toisena." Lumipentu naukaisi iloisesti väistellen lumikasoja. Hän ei oikein pitänyt kylmästä ja liukkaasta lumesta, vaikka häm olikin Lumipentu. Hän piti enemmänkin lämpimämmstä säästä, vaikkei ollut sitä paljoa ehtinyt vielä kokemaan. Lumipentu käänsi hieman hämmentyneen katseensa parantajaan, joka sihahti jotain epämääräistä keppiensä välistä Sirokoivelle. Hän ei ollut saanut mitään selvää, kai Nuppulehti yritti kiistää soturin väitettä. Ei Nuppulehti ollut miteenkän huono saalistaja, mutta täytyy silti myöntää,että Sirokoipi oli kyllä asteen parempi, mutta eihän se ollut mikään ihme.Lumipennun kasvoille nousi pieni hymy, ja heilautteli häntäänsä iloisesti käpäliensä tahdissa. Tovin käveltyä, he saapuivat vihdoin takaisin leiriin. Viimeisetkin auringonsäteet olivat jo poissa. Taivaan reunalla näkyi vain vaaleanpunaisia pilvenhattaroita merkkinä siitä, mistä aurinko oli laskenut. Lumipentu katseli hetken Sirokoiven matkaa parantajanpesälle, ennen kuin lähti kävelemään pentutarhalle päin. Väsymys painoi pennun silmäluomia, eikä hän okisi enää jaksanut likuttaa käpäliään senttiäkään. Tänä päivänä hän oli kävellyt ehdottomasti pisimmän matkan, kun minään muuna päivänä hänen elämässään. Hän heilautti korviaan ystävällisesti Marjapennulle, ja kääntyi katsomaan parantajaa. "Minä tulen huomenna sitten auttelemaan sinua?" hän sanoi himean kysyvästi. Lumipentu haukotteli ja jäi odottamaan parantajan vastausta. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi lämpimälle sammalvuoteelleen nukkumaan.

Näytä käyttäjän tiedot

132 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 3:13 pm

Nuppulehti nyökkäsi kohteliaasti Marjapennulle ja jäi seisoskelemaan pentutarhan ulkopuolelle. Hän ei oikein pitänyt Riekonsiivestä, eikä olisi jaksanut jäädä rupattelemaan Vesiniityn ja Aamuvirran kanssa- tänä yönä oli täysikuu, ja niin kuin jokaisena kokonaisen kuun päivänä nelipuulla pidettävä kokous alkaisi pian eikä Myrskyklaani haluaisi olla myöhässä Nuppulehden takia. ''Aivan, tulehan toki mutta huomen aamuna nukumme hieman pidempään kun minäkin menen klaanin mukaan nelipuulle tänään'', naaras naukui lempeästi ja taputti Lumipennun selkää hännällään. Marjapennun korvat heilahtivat merkiksi siitä että hän kuunteli heidän keskustelujaan, Kiviturkin poika oli kaikista pentutarhan pennuista suurin ja kuka ties jos hänestä tulisi hyvä kilpakaveri Nokiselälle vielä joku päivä. ''Huomenna pidän sitten jokaiselle pienen terveystarkastuksen, jotta kuun päästä jokaisesta voi tulla oppilaita'', parantaja huikkasi pesään, ja hänen ääntään seuraava Salviapentu ja Tomupentu pistivät kuononsa ulos pesän pimeästä. ''Ei minussa ole mitään vikaa, mutta Salviapennulla taitaa näkö reistailla'', Tomupentu virnisti leikkisästi ja tuuppasi sisartaan. Salviapentu pörhisti pörröisen, lumenvalkean turkkinsa niin suureksi että näytti aivan voikukan pumpulipallolta! ''Ei minun näössäni mitään vikaa ole...'', naaras kuiskasi hiljaa ja räpäytti kirkkaan vihreitä silmiään. ''Minäkin uskon niin, mistä syystä Tomupentu kiusoittelee sinua noin?'', Nuppulehti hymyili huvittuneesti. ''Hän sanoi Yökköstä söpöksi'', Tomupentu irvisti ja Salviapentu tuuppasi häntä. ''Enkä sanonut!'', naaras protestoi korvanpäät punaisina. ''Salviapentu, Tomupentu! Takaisin sieltä kuin olisi jo!'', Riekonsiipi kiekaisi pesän nurkasta ja räpäytti tummanvihreitä silmiään, ''-sinä myös Marjapentu, tiedän että olet siellä''. ''Katson kokoontumiseen lähteviä kissoja, ota ihan rauhassa äläkä vedä mitään hepuleita'', Marjapentu tuhahti ja pyöräytti väsyneen oloisena silmiään. Pikkukolli taisi olla jo hieman väsynyt pentutarhalla jatkuvaan huolenpitoon, ''Jäätkö katsomaan?'', kolli räpäytti silmiään Lumipennulle, mutta odotti vastauksen olevan ei sillä naaras näytti väsyneeltä kuin talviunistaan herännyt karhu. ''Nuppulehti!'', joku kiekaisi hänen nimensä. ''Voihan Tähtiklaani, minun täytyy mennä kun kohta lähdetään!'', naaras hätiköi ja pörhisti turkkiaan. ''Huomenna nähdään'', parantaja hymyili ja moiskautti mojovan suukon molemman pennun poskelle.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

133 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 3:31 pm

Lumipentu istahti pentutarhan ulkopuolelle, ja jäi seuraamaan Tomupennun ja Salviapennun välistä kiistaa. Hän kietoi häntänsä siististi käpäliensä ympärille. Se oli hänelle todella yleinen tapa, hän oli itsekkin huomannut. Lumipentu oli aika varma, ettei hänessä ollut mitään vikaa, mutta eipä pieni terveystarkastus mitään pahaa tekisi. Hän käänsi katseensa riitelevästä sisaruksista taivaalle. Tummansinisellä taivaalla ei näkynyt muuta kuin kirkas täysikuu, pilviä ei näkynyt ollenkaan ja Lumipentu aisti sen olevan aika hyvä merkki. Metsässä oli ihan hiljaista, eikä linnunlaulua kuulunut. Vain tuulenvire pörrötti kissojen turkkia. Lumipentu käänsi katseensa Marjapentuun kun kuuli tämän maukuvan. Hän katseli tätä miettien jäisikö katsomaan lähteviä kissoja, vai menisikö nukkumaan. "Minä jään" Lumipentu sanoi hymyillen. Kokoontumiseen lähdettiin kuitenkin vain kerran kuussa, nukkumaan ehtisi hieman myöhemminkin. Hän katseli kun kissoja alkoi saapua aukiolle valmiina lähtemään. Kotkatähti ilmestyi ulos pesältään ja Lumipentu toivoi fenkolin jo vaikuttaneen. Hän kehräsi, kun Nuppulehti moiskautti suukon hänen poskelleen. "Pidähän hauskaa!" hän sanoi iloisesti parantajalle, ennen kuin tämä lähti kävelemään muiden kissojen suuntaan. Pennut katselivat, kun Kotkatähti näytti merkin, ja kissat katosivat tunnelliin. Lumipentu heilutti häntäänsä Nuppulehdelle, ennen kuin nosti katseensa taivaalle.

Näytä käyttäjän tiedot

134 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 3:52 pm

Kotkatähti asteli selkäänsä köyristellen ulos pesästään, hänen silmänsä punoittivat väsymyksestä ja korvia kuumotti kuumeisesti mutta hänen oli lähdettävä kokoontumiseen. Jos hän olisi poissa kaiken tapahtuneen jälkeen, kuka ties mitä juoruja he alkaisivat Myrskyklaanista ja hänestä levitellä, Myrskyklaanin piti näyttää vahvalta ja antaa julkinen osanotto Punataivaan kuolemalle. Kolli huokaisi väsyneesti ja rapsutti kuonollaan kutiavaa korvaansa, hänen karkea turkkinsa oli suittu kiiltäväksi kuin värähtelemätön järvenpinta ja taivaalla loistava täysikuu värjäsi hänen turkilleen kirjavat ääriviivat. Päällikkö loikkasi häntäänsä heilautellen suurkivelle, aukion aiempi tohina vaikutti hiljenneen ja kissat olivat palanneet normaalisti iltatoimiinsa. Tuskasydän, hänen varapäällikkönsä oli palannut metsästystuokiosta jo tovi sitten ja päällikön mielestä entinen Varjoklaanilainen ansaitsisi tulla kokoontumiseen. ''Jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä, saapukoot klaanikokoukseen!'', kolli kajautti niin vahvalla äänellä kuin suinkin pystyi, ja kurkkua kirpaisi inhottavasti. Hän istui suurkivellä häntä siististi käpälien päällä ja selkä suorassa, katseli tarkkaavaisesti aukiolle pesistään rientäviä kissoja jotka kokoontuivat turkit sotkussa suurkiven edustalle. Valkotassu lipaisi pari kertaa rinnustaan ja suoristi Ohratassunkin viikset kollin puolesta.
Kun näytti siltä että kaikki oman riistansa metsästämään kykenevät kissat olivat kokoontuneet aukiolle, hän heilautti hännällään kuiskivat oppilaat hiljaisiksi. ''Haluan aloittaa klaanikokouksen kiittämällä ahkerasti töitä tehneitä kissoja-'', päällikkö naukui ja räpäytti meripihkanvärisiä silmiään, ''-Nokiselkä, Tuskasydän ja Metallikorva''. Aukiolla kohosi närkästyneitä murahduksia kun päällikkö mainitsi Metallikorvan nimen, ''Olen kuullut paljon kehuja Metallikorvasta, ja siksi haluan että häntä kohdellaan hyvin'', päällikkö naukui jämäkästi jotta hänen viestinsä varmasti menisi perille. ''Nokiselkä ja Tuskasydän, kiitän teitä kun kannoitte lavoillanne leirin korjaustyöt ja kaikki näyttää nyt olevan hyvin mallillaan'', päällikkö kitti kumarruksella, vain piilottaakseen aivastuksen turkkiinsa. ''Sitten asiasta seuraavaan, olette kaikki varmasti kuulleet tänään aurinkokivillä sattuneesta tilanteesta. Jokiklaanin varapäällikön murha järkytti meitä kaikkia, Nokiselkää eniten-'', päällikkö naukui ja heilautti häntäänsä. ''-kukaan meistä ei odottanut sellaista käännöstä Kaislaruusulta, ja tästä lähin jos hänet huomataan reviirillämme hänet häädetään kuin kuka tahansa tunkeilija''.
Kotkatähti suoristi ryhtiään, hiljaisia supinoita lukuun ottamatta kukaan ei tarvinnut puheenvuoroa. ''Kokoukseen lähtevät Tuskasydän, Nuppulehti, Hopeaturkki, Metallikorva ja Valkotassu, Kirkaskuiske ja Järvitassu, Karhukynsi ja Sirokoipi'', kolli ilmoitti kuuluvasti ja silmäili jokaista kissaa vuorollaan. ''Valmistautukaa lähtöön välittömästi-'', päällikkö käski tomerasti ja vaihtoi painoa käpälillään. ''Haluaako joku puheenvuoron liittyen aurinkokivien tapahtumiin tai omiin ilmoituksiin?'', Kotkatähti kysyi ja räpäytti silmiään. Tämä oli harvinainen tarjous kajauttaa nyt koko klaanille jos jollakin olisi ilmoitusluontoista asiaa. Kotkatähden korvat heilahtivat, tänään Kaislaruusun oli tarkoitus kertoa lisää kuusialueen vaaroista ja hyveistä.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

135 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 4:16 pm

Lumitassu istui pentutarhan edustalla Marjapennun kanssa, ja katseli suurkivellä kokousta pitävää päällikköä. Kotkatähti näytti olevan hieman uupunut, mutta päätti silti lähetä kokoontumiseen. "Ei ole helppoa olla hyvä päällikkö." Lumipentu ajatteli päätään pudistellen. Hän silmäili Kotkatähden kiittäneitä sotureita ja pyrki ottamaan heistä jokaisesta vähän mallia. Kun kissat vihdoin lähtivät pois leiristä kokoukseen, Lumipentu tassutteli väsyneenä häntä maata pitkin laahaten sisälle pentutarhaan. Hänellä oli oma sammalvuode ihan sisäänkäynnin vieressä. Heti kun hän ei enää tarvinnut maitoa ravinnokseen, hän pyysi saamaan oman pesän. Häntä ei muutenkaan kauheasti huvittanut nukkua Riekonsiivessa kiinni. Sisällä pentutarhassa oli ihanan lämmin, ja aika piemää. Muut olivat jo käpertyneet nukkumaan, kun Lumipentu asteli sisälle. Hän laski tassunsa varovaisesti maahan, ettei vain herättäisi ketään nukkuvaa. Lumipentu pyöri hetken pedillään, ennen kuin laskeutui siihen makuulle, ja sulki silmänsä. Sisäänkäynnin vieressä oli hänen mielestään paras paikka nukkua. Ei tullut liian kuuma, eikä liian kylmä, ja pääsi pujahtamaan helposti ja nopeasti pois pentutarhasta, jos oli tarve. Lumipentu nosti korvansa hörölle, ja yritti kuunnella ulkoa leiristä kantautuvia ääniä, muttei oikeastaan kuullut yhtikäs mitään humisevan tuulen lisäksi. Hän painoi häntäsä kevyesti kuononsa päälle, eikä ehtinyt paljoa miettiä, ennen kuin uni otti Lumipennusta vallan.

Näytä käyttäjän tiedot

136 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 4:20 pm

KARHUKYNSI nosti häntänsä ylös pyytäen puheenvuoroa, mutta ennenkuin se oli edes myönnetty naaras avasi suunsa ja naukui uppiniskaisen selvästi: "Kaislaruusu ei varmasti tehnyt sitä". Soturin ääni oli suoraa, ei sävyn sävyä sekä varmaa kuin mitä. Karhukynsi katsoi ensin häijysti Kotkatähteä ja sitten pyyhkäisi katseensa yli klaanin. Nokiselkä loikki Karhukynnen luokse ja nosti myös häntänsä ilmaan. Hetken olisi voinut luulla, että kollikin kääntyisi todisteita vastaan, mutta hän tönäisi keveästi toveriaan kylkeen ja maukui: "Anteeksi Kotkatähti, Karhukynnellä on huono päivä". Hän pahoitteli ensin. Naaras sähähti, mutta ymmärsi viestin ja jäi mulkoilemaan mustavalkeaa kissaa. "Minulla on tiedotusasiaa oppilaittenpesää koskien", Nokiselkä maukui, mutta menetyksen ääni kuului siinä. "Oppilaittenpesä on nyt kokonaan valmis. Se on nyt kuin oksa. Se haarautuu kahdeksi. Toinen käytävä on nyt tukittu, koska oppilaita on vähän. Kun oppilaita on vähän ei tarvita niin paljon tilaa. Mitä enemmän tilaa, sitä enemmän tarvitaan kissoja pitämään se lämpimänä. Kun toinen käytävä on tukittu, lämpöä riittää oppilaille kauemmin. Kun pentuja nimitetään oppilaiksi, seinä voidaan helposti purkaa ja saadaan lisää tilaa!" Soturi oli innoissaan. Hän ei tiennyt ymmörsikö klaanikissat häntä yhtään, mutta hän ei välittänyt. Nokiselkä nyökkäsi Kotkatähdelle ja istuutui.

Näytä käyttäjän tiedot

137 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 6:25 pm

Kaislan polkuanturoita pisteli ja väsymys kirveli hänen jok'ikista lihastaan, hän puuskutti kuin olisi olisi juossut koko Myrskyklaanin reviirin- itse asiassa, tänään hän oli juossut paljon enemmän. ''Jaksatko vielä?'', tummanruskea naaras kääntyi Kaislan puoleen, siristi arvioivasti silmiään. ''Kyllä, kyllä...'', Kaisla hönki ja yski kipeää kurkkuaan, taivaalla loisti hopeinen täysikuu eikä hän voinut olla ajattelematta että olisi tänään kokouksessa. Hän istuisi siinä niin Nokiselän kyljessä kiinni, pääsisi tervehtimään veljiään joita ei ollut nähnyt taas kuihin... Kaisla rykäisi kurkkunsa puhtaaksi, sen sijaan hän oli juossut asfaltilla, metsässä, pelloilla ja nurmilla, ylittänyt joen, kolme ukkospolkua... ''Oletko varma, että tämä on oikea reitti?'', hän puuskutti, silmäillen Phyllistä epäröiden. ''Luuletko, että matkustan huvikseni näin pitkiä matkoja? Oletko kiinnittänyt huomiota, että joka paikassa minne meitä johdatan haisee koira?'', naaras murisi loukkaantuneena Kaislan epäröinnistä. ''Levätään hetki, olemme pian seuraavassa kaupungissa ja tarvitset kaikkia klaanissa oppimiasi taistelutaitoja siellä'', naaras naukui ja hölkkäsi pois tien reunalta. Kaislan kylkeä pisti, mutta hän seurasi kiltisti Phyllistä ja käpertyi naaraan vierelle suuren tammipuun juurikkoon. He makoilivat siinä kyljetysten pitkän tovin, ja vasta kun Kaislan puuskutus lakkasi ja uupumus alkoi painaa jäseniä toinen heistä avasi suunsa. ''Oletko varma, että haluat palata klaaniisi?'', Phyllis naukui hiljaa ja katseli taivaalla loistavaa kuuta. ''Tietysti haluan! Siellä on minun kumppanini, se on koko elämäni...siksi olen valmis seuraamaan sinua, sinä olet minun avaimeni Kiviturkkiin ja olen varma että ne ketkä lavastivat minut tekivät sen tavalla tai toisella hänen edukseen'', Kaisla naukui säikähtäneenä, miksi ihmeessä hän ei haluaisi takaisin kotimetsäänsä? ''He eivät uskoneet sinua kun olit elämäsi epätoivoisessa tilanteessa, he olivat valmiita karkottamaan sinut klaanista...ja jos minä olisin ollut Nokiselkä, olisin tullut mukaasi'', Phyllis naukui kylmästi ja käänsi kylkeään. ''Mutta Nokiselällä on, hän on-'', Kaisla yritti puolustaa kumppaniaan, mutta kylmä todellisuus repi hänen turkkiaan kovemmin kuin parin asteen pakkastuuli. Ei Nokiselkä ollut hänen kumppaninsa enää, eikä Myrskyklaani ollut hänen kotinsa enää. Kaikki tämä oli Kiviturkin syytä... Kaisla siristi tuskaisesti silmiään ja painautui vasten tuntemattoman kujakissan lapaa, tämä kissa oli ainut mitä hänellä oli jäljellä. Hän oli ollut valmis ottamaan Kaislan mukaansa, ja juuri nyt kumpikaan heistä ei halunnut mitään muuta kuin nähdä Kiviturkin elottoman ruumiin kuonojensa edessä. Kaisla sulki silmänsä, ''Olet oikeassa...'', naaras naukui ja luimisti korviaan. ''Voi teitä klaanikissoja, olette kovin tunteellisia-'', Phyllis naukui ja käänsi kylkeään, ''-nuku hyvin, huomenna on rankka päivä edessä''.

Kotkatähden korvat heilahtivat, ''Kuullostaa hyvältä, kiitos Nokiselkä'', kolli naukui kylmästi ja pyyhki katseellaan aukiolla istuvia kissoja. ''Haluaako joku muu puheenvuoron ennen kuin lähdemme kokoontumiseen?''. Kotkatähti räpäytti silmiään, silmäili kissoja, hiljaisuus kutitti turkkia kuin termiitti eikä kenelläkään vaikuttanut olevan asiaa. Kotkatähti olisi halunnut vaihtaa sanasen Lumikkohännästä, Kuusta ja Unikkotassusta jotka palasivat heimoonsa päällikölle tuntemattomasta syystä, Unikkotassu oli kuitenkin tehnyt selväksi että heitä tullaan näkemään vielä, mutta ei lähipäivinä. Se sokea naaras omaa uskomattoman yhteyden Tähtiklaanin, olisin halunnut pitää hänet täällä... Kotkatähti tunsi olonsa hieman katkeraksi kun heimokissa piti paremmin yhteyttä Tähtiklaaniin kuin hänen oma parantajansa, minkäs sille mahtoi. ''Kenelläkään ei ole asiaa?'', päällikkö varmisti ja lopetti klaanikokouksen hännänheilahduksella. ''Lähdemme välittömästi'', kolli ilmoitti ja loikki jonon kärkipäähän turkki kiiltäen. Missähän Kaisla tänä yönä nukkui, päällikkö mietti ja siristi silmiään. Ei auttanut ajatella asiaa, hänen pitäisi matkustaa vaihtamaan sananen Tähtiklaanin kanssa.

Pajulintu räpäytti kurpitsankeltaiset silmänsä ammolleen, hänen ympärillään leijaili valkoinen usva eikä hän nähnyt eteensä kuin tassunmitan. Hän tunsi varpaidensa alla märän ruohon, ja kaikkialla tuoksui tuore vehreys. Heinät suhisivat tuulessa ja jokikasvien lehdet hankasivat toisiaan vasten aiheuttaen hänelle tuntematonta musiikkia. Pajulinnun korvat heilahtivat, vesipisarat valuivat pitkin puiden oksia maahan ja kaikkialla kuului sateen ropina, mutta pisarat eivät tavoittaneet hänen turkkiaan. Pajulintu otti varovaisen askeleen kohti valkeaa usvaa, hänen korvissaan soivat linnun sirpitykset ja näkymättömässä metsässä kaikuvat äänet saivat hänen päänsä kipeäksi. Ikuisuudelta tuntuvan matkan jälkeen hänen tassunsa koskettivat lammen pintaa, ja sähköiskun lailla usva karkasi hänen ympäriltään. Sileäkivinen lammen pohja kutitti ja tuntui hyvältä polkuanturoilla. Pajulintu silmäili lampea tarkkaavaisesti, sitä reunustivat hopeisessa valkeudessa hohtavat kaislat. Pajulintu katsoi kohti lammen toista päätä, kissan himmeät ääriviivat erottuivat huomaamattomina usvan keskeltä. Kissa kääntyi ympäri. ''Odota!'', Pajulintu huusi, asetti tassunsa veteen. Veden syleily oli lämmin, tyynen lammenpinnan hento väreily sai hänen jokaisen lihaksensa tuntumaan siltä kuin hän olisi aikeissa nukahtaa. Parantaja kahlasi vedessä, ''Odota!'', Pajulintu kiekaisi uudelleen. Tällä kissalla oli vastauksia! Hän tietäisi jotakin, mitä hän tiesi? ''Odota!'', Pajulintu toisti ja maanpinta hulmahti pois hänen tassujensa ulottuvista. Hurjasti humiseva tuuli roiski aaltoja vasten hänen kasvojaan, ja kolli yritti hurjasti kauhoa loittonevaa kissaa kohti. Pajulintu käänsi päätään ja kaislat raapivat hänen poskiaan, parantaja käänsi päätään toiseen suuntaan. Kaisloja oli niin tiheälti hänen ympärillään ettei Pajutassu jaksanut kauhoa niiden läpi. ''Odota, odot-!'', kolli aneli, ja yhtäkkiä hänen jokainen jäsenensä valahti veltoksi. Leväliaanit ketoutuivat vasten hänen takajalkojaan ja hän upposi uppoamistaan, hänen keuhkonsa täyttyivät vedestä ja kaikki ilma pakeni loittonevina kuplina kohti lammenpintaa. Kaislat silittivät hänen turkkiaan viimeiseen hetkeen saakka.
Pajulintu loikkasi tassuilleen hurjasti kakoen, ilma tuntui kiertelevän takaisin keuhkoihin kuin käärme ja parantajaa hereille ravistellut Revontulitaivas perääntyi taaksepäin turkki pörhössä.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

138 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 8:16 pm

KUOHUTÄHTI räpytteli suolanjämät pois ripsistään ja käänsi silmänsä kohti Ihalempeä. "Äh, kiitos kun huolehdit", kolli naukui, "mutta et voi juuri auttaa. Toivottavasti nuo paranevat pian", päällikkö viittasi kuonollaan kohti Ihalemmen kylkeä ja väläytti naaraalle nopean hymyn. Sitten kissa lähti tassuttelemaan kohti puhujankantoa. Jo uudestaan tänään. Kuohutähdellä oli ollut idea, millä kokoonpanolla he lähtisivät kokoontumiseen, mutta se suunnitelma oli hylättävä Punataivaan kuoleman johdosta. Hänellä on ollut aikaa miettiä kauaa kuka olisi seuraava varapäällikkö, mutta eräs kissa oli tehnyt Kuohutähteen vaikutuksen tänään. Kolli loikkasi puhujankannolle. "Jokainen uimaan kykenevä kissa kokoontukoot puhujankannolle klaanikokoukseen!"

Kissat lipuivat piiloistaan jo hämärälle saariaukealle. "Jokiklaanin kissat, on aika valita klaanillemme uusi varapäällikkö", Kuohutähti lausui asiaankuuluvasti. "Lausun nämä sanat Punataivaan hengen alla, jotta hän voisi kuulla ja hyväksyä päätökseni", kollin ääni värähti. "Jokiklaanin uusi varapäällikkö on Hohdesydän!" Harmaankirjavan kissan huuto kiiri taivaalle. "Hohdesydän!" Säiejuova huusi. Hänestä tuntui omituiselta riemuita näin syvän surun keskellä. Klaanin huutaessa uuden varapäällikön nimeä, Kuohutähti laskeutui alas kannolta ja kosketti vanhemman soturin kuonoa omallaan.

Näytä käyttäjän tiedot

139 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Helmi 25, 2016 8:39 pm

Hohdesydän oli keskustelemassa veljiensä Tuliturkin, Talvikatseen sekä heidän seuraansa liittyneen Saukkoviiksen kanssa. ''Tiedän, tämä on varmasti kaikista rankinta Laventeliruusulle'', Saukkoviiksi nyökkäsi ja vaihtoi painoa tassulta toiselle. ''Parasta mitä voimme tehdä on antaa hänen surra rauhassa ja olla hänen tukenaan jos hän sitä tarvitsee'', Hohdesydän nyökkäsi nuoremmalle naaraalle ja höristi korviaan kun Kuohutähti kajautti klaanin kutsuhuudon. ''Parempi mennä'', Talvikatse naukui ja räpäytti vihreitä silmiään. Hohdesydän nyökkäsi ja asteli vieretysten Tuliturkin kanssa lähemmäs korkeakantoa. ''Olehan kiltisti ensi kerralla, sinä olet meistä vanhin mutta käyttäydyt kuin pentu'', Hohdesydän naukaisi Tuliturkin korvaan kiusoittelevalla äänellä ja istuutui maahan. Vaaleanharmaan soturin korvat heilahtivat, Kuohutähti nimittäisi varmaankin uuden varapäällikön. ''Sinusta tulisi hyvä varapäällikkö-'', Tuliturkki virnisti ja töytäisi Hohdesydäntä ilkeästi kylkeen. Hohdesydän puri tuskaisesti hammasta ja mulkaisi Tuliturkkia, oli siinä kyllä sellainen veli että meinasi hermot mennä. Soturin korvat heilahtivat ja hän vilkaisi Kuohutähteä kun hänen nimensä mainittiin, Tuliturkin sanat olivat herpaannuttaneet hänen huomionsa eikä hän tiennyt halusiko päällikkö hänen sanovan jotain. ''Ah-'', kolli päästi omituisen äännähdyksen kun oivalsi tilanteen ja viime hetkellä kurottautui koskettamaan päällikön kuonoa. ''Kukaan ei voi korvata Punataivasta, mutta teen parhaani ollakseni hänelle hänen arvoisensa seuraaja'', kolli naukui selvittyään ensihämmennyksestä. Hän ei oikein osannut juhlia uutta titteliään näin murheellisen päivän pilvissä, mutta kenties parin päivän päästä tunnelissa näkyisi valoa.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

140 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Helmi 26, 2016 12:57 pm

KUOHUTÄHTI siristi haaleanvihreitä silmiään ja nyökkäsi hyväksyvästi. "Se on oikein", hän naukuiuudelle varapäälikölleen. Seuraavaksi pitäisi ilmoittaa kokoontumiseen lähtevät kissat ja sitten...niin, kokoontuminen. Kollia värisytti, kun hän ajattelikaan sitä. Hänen pitäisi puhua koko metsän kissoille Punataivaan kuolemasta. Hyvin se meni viimekerrallakin, hän torui itseään, hyvin se menee nytkin. Pitkäturkkinen kissa ei vaivautunut enää nousemaan puhujankannolle. "Kokoontumiseen lähtee Hohdesydän, Korvavoima...Ulpukkatassu", Päällikkö hiljeni hetkeksi. Tuliturkki olisi liian äkkipikainen, Laventeliruusu haluaisi varmasti surra, "Kipinäliekki, Revontulitaivas", Pilvitassu on niin poissa tolaltaa, "ja Haukkatassu. Olemme jo valmiiksi hieman myöhässä, joten lähdemme heti". Kuohutähti vilkuili kissajoukkoa. Heitä oli suurin osa kolleja. Päällikkö kurtisti kulmiaa, huomasi töpöhäntäisen naaraan ja sen enempää ajattelematta naukui: "Saukkoviiksi, tule sinä vielä". Sitten Kuohutähti loikki johtopäänä leirin sisäänkäynnille, odotti vielä, että koko konkkaronkka olisi valmiina lähtöön. "Hohdesydän pitää perää", kolli huikkasi varapäällikölle ennenkuin lähti johdattamaan klaaniaan kohti hämärtyviä nelipuita.

KÄÄRMEHÄNTÄ ylitti ukkospolun viimeinsenä. Taivaalla loiskui auringonlaskun kirjo vielä hetken, mutta naaras tiesi, että kohta sekin liekki painuisi auringonpesälle turvaan ja antaisi tilaa täysikuulle. "Parempi kiertää korkokivien puolelta, ettemme häiritse kokoontumista", kissa naukui silmät viiruina. Väsymys oli hiipinyt soturin turkkiin salakavalasti, mutta Käärmehäntä oli tiedostanut sen tulevan jossain vaiheessa. Nyt ei saanut väsähtää, niin lyhyt matka oli enää edessä! Soturi halusi omaan pesäänsä nukkumaan kivut pois. Hänen kylkeään vihloi ja käpälöitä särki. Ja nyt, kokoontumisen takia heidän pitäisi vielä kiertää pitempää reittiä, jotta Tikki ei paljastuisi. Käärmehäntä palautti itselleen taas johtoaseman. Hän jolkotteli kevyttä tahtia eteenpäin ukkospolunkorkokivien puoleista reunaa. Kohta he kulkisivat tuuliklaanin maissipeltojen ohi. Hyvässä lykyssä nelikko olisi perillä ennen kuunhuippua, jos tahti vain pysyisi, eikä mikään Kiviturkin mötkäle putkahtaisi esiin piilostaan ja lähtisi heitä seuraamaan. Hiekankeltainen naaras vilkaisi olkansa yli. "Ara, käpälää toisen eteen, älä jää jälkeen", hän huolehti. Vaikkei latokissa ollut juuri tällä hetkellä kovin paljon hidastellut, tovereita oli hyvä kannustaa liikkumaan. Käärmehäntä siristi silmiään. Varjoklaanin reviiri, täältä tullaan!

Näytä käyttäjän tiedot

141 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Helmi 26, 2016 4:27 pm

Lintutassun korvat heilahtivat ja hän loikkasi Tikin selästä ennen kuin he jatkoivat matkaansa yhtään pidemmälle, hän muisti miten viime kerralla oli käynyt kun hän oli tuonut reviirille koiran.. ''Mitä nyt?'', Ara huohotti ja hölkkäsi Lintutassun ja Tikin rinnalle. ''Meidän ei pitäisi tuoda Tikkiä metsään, entä jos hän villiintyy niin kuin se toinenkin koira?'', naaras naukui ja kuopaisi maata kipeällä tassullaan. Tilli murahti loukkaantuneena, ja hänkin pörhisti niskavillojaan kuin kissa. ''Meidät koirat on eri koulutuksissa jalostettu, minulla on uskollisuus ja vartioiminen aisteina eikä yhtään metsästys'', uros murahteli, ja kuulosti siltä kuin häntä olisi syytetty suuremmastakin rikoksesta. Phyllis antoi minulle käskyn saattaa sinut metsään saakka ja huolehtia turvallisuudestasi ennen kuin palaan, koira jurisi ja heilautti paksua häntäänsä. Lintutassu ei täysin ymmärtänyt mitä koira sanoi, mutta käsitti ettei hän aikonut jättää häntä rauhaan ennen kuin hän oli turvassa. ''Voin silti kävellä'', Lintutassu vakuutti mutta lupia kyselemättä Tikki nosti hänet selkäänsä kuin pikkupennun. ''Jäämme vielä enemmän jälkeen Käärmehännästä jos sinäkin kävelet'', Ara virnisti ja lähti jälleen hölkkäämään kissojen...ja koiran perässä. ''Kuvittelehan mitä tapahtuisi jos kaikki koirat olisivat kuten tikki, ja kissat ja koirat osaisivat puhua toisilleen!'', Ara henkäisi häntä heilahdellen. ''Useimmat koirat ovat kuin minä, mutta heillä on ihmiset klaanina'', Tikki puhui korva nytkähtäen. ''Onko sinullakin ollut joskus ihminen?'', Lintutassu uteli pää kallellaan. Tikki pudisti päätään, ''Minulla on uskollisuus sisarellesi yhä vahva kuin sinulle, minun rotu on uskollinen perheelle'', koira haukkui lämpimästi ja iloisesti, vaikka Lintutassu huomasi että liika kissan puhuminen kirpaisi hänen kurkkuaan.

Kotkatähden korvat heilahtivat kun he saapuivat nelipuun aukiolle, paikalla oli jo Tuuliklaani, Varjoklaani ja Taivasklaani, ja vahvana hän erotti myös Jokiklaanilaisten tuoksun- he olisivat täällä pian heidän jälkeensä. Päällikkö antoi hännällään kissoille merkin, ja Myrskyklaanilaiset levittäytyivät aukiolle kuka kenellekin Tuuliklaanin kissalle halusi puhua. Myrskyklaani oli onnellinen siitä että heidän hyvät välinsä Tuuliklaanin kanssa olivat kestäneet, ja toivoi ettei tämä kokoontuminen varisuttaisi heidän ystävällistä asennettaan. ''Tervehdys, Risatähti'', päällikkö tervehti ja loikkasi omalle paikalleen häntä heilahtaen. Hän ei nähnyt Tuuliklaanin varapäällikköä Tomuturkkia, mutta ei halunnut olla utelias. ''Tervehdys...'', Kotkatähti piti kiusallisen hiljaisuuden ja muisteli Taivasklaanin päällikön nimeä, ''-Pöllötähti''. ''Kuin myös, Kotkatähti, onko klaanillanne mennyt hyvin?'', Pöllötähti kysyi rauhallisesti ja rennosti, kuin olisi ollut kokoontumisissa lukuisia kertoja. Sirokoiven häntä nytkähti ja pitkäjalkainen kolli loikki suoraa päätä nelipuun tuntumaan jotta saisi hyvän paikan kuulla päällikköjen ilmoitukset. Taivasklaanin parantaja Pisamatassu keskusteli Huurrelennon ja Pujotassun kanssa(?). Paatsamatassu istui ylpeänä mestarinsa vierellä ja heilautteli silkkiturkkista häntäänsä.

Nuppulehti löysi tiensä kissojen joukosta parantajien luokse ja heilautti leppoisasti häntäänsä, ''Sulkakukka, mitä kuuluu?'', naaras tervehti tuttavalisesti ja höristi korviaan pienelle kirjoturkkiselle kollille, ''-kukas sinä olet?''. ''Voisitko toistaa? Täällä on hieman melua niin tule rohkeasti lähelle vaan!'', kolli hymyili häntä heilahdellen. Nuppulehden korva nytkähti, mahtoiko hän olla kuuro? Parantaja kumartui kysymään kysymyksensä uudestaan. ''Kameleonttitassu, Varjoklaanin uusi parantajaoppilas'', kolli naukui leppoisasti nyökäten, ''-olen Kuusijalan ja Koirahampaan pentu, sisarukseni ovat tuolla jossain''. Hanhitassu istui mestarinsa Naakkaliidon vierellä häntä nytkähdellen, hänen ensimmäinen kokouksensa! Hän katsoi miten Varpukynsi suunnisti päätäpahkaa seurustelemaan Myrskyklaanin varapäällikön kanssa, ''Tuskasydän, siitä onkin jo aika tovi'', kolli naukui lempeästi ja kiharsi häntänsä tassujensa ympärille. Hanhitassua kummastutti miten ystävällisesti ja tuttavallisesti kissat keskustelivat keskenään. Eikä aikaakaan kun myös Jokiklaani kissoilleen tulvahti aukiolle.



// muistutuksena vielä:

Tuuli = Risa, Setri ja Savu, Karpalo ja metsätassu, panda ja multa, pöllö, kirsikka ja relli ja hanki
Varjo: Ohdake, Kuusi, Kuusen ja koiran pennut mestareineen, Varpukynsi
Taivas: Pöllö ja Pujo, Lehmus ja Pisama, kaarna ja Paatsama, Huurre



Viimeinen muokkaaja, Jennuuska pvm Su Maalis 06, 2016 1:12 pm, muokattu 1 kertaa

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

142 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ti Maalis 01, 2016 6:48 pm

KUOHUTÄHTI johti klaaninsa kissat nelipuun laitamille, josta he jokainen lähti omaan suuntaansa, tapaamaan omia tuttujaan. Kollin olisi tehnyt mieli jäädä yleisöön niinkuin kolmisen kuuta sitten hän oli vielä tehnyt, mutta nyt hän olikin päällikkö. Pitkäkarvainen tassutteli nieleskellen kohti suurta kiveä, jolle päälliköt nousisvat joka kuu puhumaan. Sinä höpsö kolli Kuohutähti, älä huolehdi niin paljoa, kaikki menee hyvin Kuohutähti naurahteli mielessään ja heilautti häntäänsä. Saapuessaan Kotkatähden ja Pöllötähden seuraan, kissan niskakarvoja poltteli. Hänestä tuntui oudolta olla nenätysten myrskyklaanin päämiehen kanssa sen jälkeen, mitä Punataivaalle tapahtui. Kotkatähti ei tehnyt sitä, pyyhi viha turkistasi, jokiklaanilainen muistutti itseään. Kuohutähti veti kasvoilleen rauhaisan hymyn ja istuutui paikalleen. "Tervehdys te molemmat", hän naukui ystävällisesti.

TUSKASYDÄN, SAVUTASSU & PUJOTASSU JA SITÄ RATAA

Tuskasydän heilautti ovelasti korviaan, kun hän näki Varpukynnen lähestyvän. "Nohnoh, viime tapaamisesta on vain muutama kuu", savunvioletti kolli naukui hyväntuulisena. Sitten hänen äänensä vakavoitui. "Olitte käyneet myös seikkailemassa myrskyklaanin puolella oppilaittenne kanssa...sinä ja Kuusijalka! Kukapa olisi uskonut?" Karhukynsi siristeli silmiään. Milloin viimeeksi Tuskasydän oli näyttänyt noin eloisalta? Leirissä hän vaikutti yhtä huumorintajuiselta kuin kivet. Myrskyklaanin varapäällikön entinen oppilas mutristi suutaan ja katsoi muualle. Hänen vieressään Ulpukkatassu ja Pujotassu näytti vastikään löytäneen toisensa. Taivasklaanin Pujotassu oli lähtenyt seikkailemaan mestarinsa rinnalta - kokoontumisissahan oli tylsää! "Ai, niin minunkin mestarini on päällikkö!" Ulpukkatassu hihkaisi, "hän on Kuohutähti tuo harmaankirjava tuolla noin". Valko-oranssi naaras supisi eteenpäin kumartuneena. "Kyllä minä tiedän kuka Kuohutähti on!" Pujotassu sihahti, "en ole hiirenaivo", ja raidallinen oppilas pyöräytti silmiään. "Pujotassu, älä juoruile siellä", taivasklaanin Kaarnapilvi naukui hyväntahtoisesti ja keskittyi sitten vartioimaan omaa oppilastaan.
Savutassu kiisi parantajien luokse ennen omaa mestariaan. "Tervehdys", hän naukui vain, jaksamatta luetella kaikkien parantajien nimiä. Parantajaoppilaan katse kiinnittyi itsensä juuri esitelleeseen hupsuun pieneen varjoklaanilaiseen kolliin. "Vai Kamleonttitassu", tuuliklaanilainen pyöritteli nimeä suussaan. "Tiedätkös edes mikä on kamleontti?"

Näytä käyttäjän tiedot

143 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ti Maalis 01, 2016 7:31 pm

Kameleonttitassun korvat heilahtivat, ''Niin mitä sanoit?'', kolli kysyi kovaan ääneen ja höristi korviaan Savutassun puoleen. Melu ei yhtään auttanut hänen ennestään huonoa kuuloaan, kaipa Savutassu jotain siitä irvaili kuten kaikki muutkin. Sulkakukka supatti Tuuliklaanin parantajaoppilaan kysymyksen hänen korvaansa. ''Ah, kappas!'', Kameleonttitassu virnisti lempeästi, ''-enpä ole koskaan nähnyt moista otusta!''. Pisamatassun, Taivasklaanin parantajaoppilaan katse pyyhki pitkin aukiota. Häntä mietitytti miten ihmeessä Kameleonttitassu kykeni olemaan niin eloisa, hänen kellankirjava turkkinsa säteili onnea ja nauramatonta naurua! ''Oletpa sinä pirteä pentu pieni, oletko viihtynyt oppilaana?'', Nuppulehti kailotti kovaan ääneen ja hoksasi nopeasti Kameleonttitassun tilanteen. Kameleonttipentu nauroi kuin vanha konkari, ''Tottahan toki! Kuukivellä kävimme parisen päivää sitten'', kolli vastasi suullaan leveä virne. Pisamatassu liittyi parantajien keskusteluun; ''Kävin kuukivellä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tulimme metsään'', naaras naukui ja silmäili heitä epäillen kuin olisi pelännyt heidän heittäytyvän hänen turkkiinsa. Jokiklaanin Pajulintu liittyi heidän seuraansa töpöhäntä heilahdellen. ''Kappas Pajutassu, onko Hopealehti kipeänä?'', Nuppulehti hymyili lempeästi. ''Hänellä meni selkä ja hän on nyt klaaninvanhimpien pesän oma, Pajulintu on minun nimeni'', kolli naukui viileästi ja nuolaisi kurpitsanpunaista käpäläänsä, vaikka hänen viiksensä tärähtelivät hermostuneesti.

Varpukynsi virnisti hyväntahtoisesti, hän oli jo vanha soturi eikä jaksanut kantaa nuorukaisten lailla kaunaa lavoillaan- kokouksissa hän otti kaiken ilon irti ja seurusteli kaikessa rauhassa muiden kissojen kanssa ilman huolia sodasta, sitähän varten kokous oli! Jotta kissat vaihtaisivat kuulumisia, ja saattaisivat jopa huomata että loppujen lopuksi kaikki olivat ihan samanlaisia! ''Tottahan tuo, mutta arvaa tuliko hommasta loppujen lopuksi mitään?'', Varpukynsi hekotti häntä heilahdellen, ''-soturinne ovat erittäin taidokkaita, oli minun virheeni uskoa että oppilaamme olisivat olleet tarpeeksi taitavia moiseen tehtävään''. ''Äläs naljaile siinä-'', Tuuliklaanin Karpalokuono nauroi ja tuuppasi sotureita tuttavallisesti kyljille, ''-mitenkäs teillä? Voi kun Tuuliklaanilla on ollut vaikeaa!'', hän voihkaisi ääneen. Hohdesydän antoi vaaleanharmaiden, hopeisten niskakarvojensa siloittua kuin kastunut silkki ja hän lipui lähelle puhujankiveä. Hänen takanaan savunharmaa Taivasklaanin oppilas nuoleskeli kiiltävää turkkiaan huomionhakuisesti, ''Voi kuules, jos olisin yhtä arpinen kuin sinä kasvattaisin turkin''. Tuuliklaanin Kirsikkatassu pörhisti loukkaantuneena mustavalkeaa turkkiaan, muttei vaivautunut puolustamaan itseään. ''Ja jos olisin maskuliininen kuin sinä, toivoisin Tähtiklaanilta ihmettä- sillä eihän kukaan naaras voi olla sievä jos on noin paljon lihaksia!''. Kirsikkatassu rullasi huultaan kuin märkää kaislanlehteä ja mulkoili toisaalle alistuneen oloisena, hänen kyntensä olivat porautuneet hangen alta pilkottavaan mutaan ja hänen häntänsä nyki kiukkuisena. ''Kuulehan nuori naaras, en näe sinussa arven arpea, oletko nukkunut sammalpedilläsi kun muut uurastavat?'', Hohdesydän kiusoitteli napakasti ja näppäsi sammalpallon kissan korvan takaa, varapäällikön sinisessä katseessa oli lempeä pilke.

Kotkatähden korvat heilahtivat uteliaana, kun Pitkätähden sijaan kivelle loikkasi nuori Ohdaketäplä. ''Iltoja, miten Pitkätähti?'', Kotkatähti naukui raukealla äänensävyllä. ''Kuoli'', naaras vastasi lyhyesti ja hymyili seurassaan istuville päälliköille, ''-oletettavasti viheryskä''. ''Pitkätähti oli pitkään Varjoklaanin johtaja, hän on varmasti valinnut itselleen arvoisensa seuraajan'', Kotkatähti nyökkäsi kunnioittavasti. ''Iltaa'', Pöllötähti naukui tervehtivälle Ohdaketähdelle. Täplikäs naaras vaihtoi kiusaantuneena asentoaan, Pöllötähden vierellä Ohdaketähdestä tuntui taas pieneltä Ohdaketassulta. ''Pöllötähti, miten olette asettuneet?'', Kotkatähti heilautti häntäänsä. ''Hyvin kiitos, pahoittelen reviiriltämme kuuluvaa mekastusta-'', Pöllötähti nyökkäsi syvään, ''-oppilaamme eivät ole tottuneet kunnioittamaan rajoja ja ovat jo tuottaneet meille päänvaivaa''. Ohdaketähti nyökkäsi ymmärtäväisesti, ''Sellaisiahan oppilaat ovat, meidän reviirimme on kyllä sellaisen välimatkan päässä ettei sinne Taivasklaanin mekastus kuulu'', naaras naukui ja hänen viiksensä väpättivät hyväntahtoisesti. ''Näen että seurastamme puuttuu monta hyvää kissaa'', Kotkatähti naukui tyynesti ja silmäili aukiota, hänen silmiinsä ei osunut Tuuliklaanin varapäällikköä, Puntaivas oli poistunut heidän keskuudestaan mitä kurjimmalla tavalla.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

144 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Maalis 02, 2016 7:57 pm

TUSKASYDÄN, KARHUKYNSI, KUUSIJALKA SEKÄ METALLIKORVA

Tuskasydän virnisti pienesti Karpalokuonolle. "Älä meuhkoa", hän torui puoliksi leikitellen, mutta äänessä oli myös terää. "Kuulin jostain mustayskästä", myrskyklaanin varapäällikkö moukui kulmat uudestaan kurtistuen. Karhukynsi huohahti kissajoukon keskellä - hänen entinen mestari näytti taas itseltään. Liika pirteys ei sopinut hänelle. "Onko se tarttuvaa?" Tuskasydän kysyi ja kavahti hieman kauemmaksi Karpalokuonosta. Myrskyklaanin Varapäällikkö melkein jyräsi alleen varjoklaanin varapäällikkön. "Oh, anteeksi että häiritsen juttuanne", Kuusijalka naukui vaitonaisena, "mutta, onko Metallikorva tänään täällä?" Tuskasydän tutki hetken ruskean kollin elekieltä. "On", myrskyklaanilainen naukaisi, muttei enää tavoittanut Kuusijalan katsetta. Ruskea kissa tähyili monien korvien yli, kiitti sitten nopeasti ja liukeni kissojen joukkoon silmissään veljensä mustaharmaa päälaki. "Metallikorva!" Kuusijalka huudahti. Raidallisen kollin huomio herpaantui ja hän vilkuili ympärilleen. Kuka häntä oli kutsunut? Sitten tuttu turkki erottui kissojen joukosta. "Kuusijalka!" ja kollit hieroivat neniä yhteen. "Miten sinulla ja Vesiniityllä on mennyt?" Kuusijalka ennätti kysymään. 
"Hienosti", Metallikorva naukui. "Minulla on oma oppilas, Valkotassu".
"Onpa hienoa! Onneksi olkoon!"
"Entäs sinä? Sinäkin olet tainnut saada oppilaan".
"Kyllä, Pelkotassu on minun oppilaani, harmi, etten voi käyttää kaikkea aikaani häneen", Kuusijalka murehti. "Miten niin et voi...?
"Minä olen varapäällikkö!"
"Oletko? Sehän on huippuhienoa!" Metallikorva julisti suu hymyssä ja silmät välkkyen. Ja niin oli onnellinen veljesten jälleentapaaminen.

Näytä käyttäjän tiedot

145 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Maalis 03, 2016 1:57 pm

MAKKE haukotteli maireasti. Hän tassutteli kaksijakojen valaisemaan katua pitkin rennosti. Jossain kaukana haukkui koira. Kollin korva ei ollut värähtänytkään, kun koira oli haukahtunut ensimmäisen kerran. Maatilalla varttuessaan Makke oli oppinut ettei aidatussa pihassa olevia hurttia tarvinnut pelätä. Kulkukissa virnisti itsekseen, kun hän näki kaksipäisen kissan aidan varjoissa. Makke vaihtoi suuntaa ja tassutteli pirteästi naaraiden luokse. He olivat tavanneet muutaman kerran ennenkin. "Iltaa Melica ja Hazel!" Raidallinen kollinjunkkari tervehti kaksipäistä kissaa. Makke oli monta kertaa miettinyt, miten vaikea sisarusten oli elellä keskenään. "Kuis hurisee?" Kujakatti kysäisi pirteästi, vaikka aurinko olikin jo painunut mailleen.

MAHLAHÄNTÄ istuutui Puutassun viereen. Ruskea kolli oli ollut jo jonkin aikaa oppilaana ja Mahlahäntä miettikin, miten pitkään menisi, että Puutassu saisi soturinimensä. "Etkö saa unenpäästä kiinni?" Makeanoranssi kissa kysyi. Hän oli jäänyt vartioimaan leiriä muiden lähdettyä kokoontumiseen. Pentutarhasta kuului tasaista tuhinaa, jos Minttupennun pientä ja väliaikaista ääntelyä ei laskettu. Vanha kolli mietti kasvaisikohan Minttupennulle ikinä turkkia. Mahlahäntä mietti kaikenlaista näin yövahtina. "Haluaisitko kuulla tarinan?" Kollin silmissä välkkyi - hän odotti, että siirtyisi klaanivanhimpien pesään ja saisi todella kertoa tarinoita innokkaille oppilaille.

Näytä käyttäjän tiedot

146 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Maalis 03, 2016 2:25 pm

Melica & Hazel

Melica katsahti heti Hazeliin epäilevästi, kun huomasi Maken. Tuon silmät ja ilme kertoivat Hazelille, että hänen pitäisi puhua tällä kertaa. "Terve vain, ei tässä mitään. Saalista, haaskaa tai muuta syömäkelpoista ei ole vain löytynyt vielä tänään.", Hazel kertoi, raaputtaen hieman kylmää maata tassuillaan hennosti ympyröittäin. "Entäs sinulle?", tuo jatkoi, keskeyttäen puheensa sen jälkeen kun Melica tuhahti tuolle vaivaantuneesti. Naaras ei selvästikään ollut juttutuulella.

Puutassu katseli innokkaasti ympärilleen ja vastasi tuolle nopesti; "Ei, en saanut unta ja tarina olisi mukava kuulla.", tuo vastasi innokkaasti, hieman henkeään haukkoen jo valmiina tuossa olevasta jännityksen kipinästä.

Näytä käyttäjän tiedot

147 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Maalis 03, 2016 2:55 pm

MAKKE nyökkäsi Hazelille ja hymyili Melicalle. "Oletteko koittaneet metsästää? Tänään oli hieno sää", kolli kysyi ajattelematta yhtään kuinka vaikeaa metsästäminen kahdelle kissalle, joilla oli vain yksi ruumis, oli. "Ah, minulle kuuluu pelkkää hyvää", raidallinen kujakissa vastasi virnistäen. Makke tosiaan nautti lauhkeasta ilmasta, sillä hänen lyhyt turkkinsa ei suojannut juurikaan kylmältä. "Oletteko jo päättäneet, minne seuraavaksi suuntaatte vai jäättekö hiirenkorvan ajaksikin kaksijalkalaan?"

MAHLAHÄNTÄ hymyili leppoisasti. Hän oli hetken ehtinyt pelätä, että Puutassu kieltäytyisi ja tilalle jäisi vain kiusallinen hiljaisuus. "Oletko kuullut tarinaa Oravakarvasta ja Näätäsydämmestä?" Vanhahko soturi kysyi. Ja kun oppilas vastasi kieltävästi (?), Mahlahäntä alkoi kertoa. 

Kauan ennen kuin sinä tai minä olimme syntyneet, asui varhaisessa Varjoklaanissa sisarukset; Näätäsydän ja Oravakarva. He olivat kiintyneitä toisiinsa, niinkuin sisaret yleensä olivat. Mutta kävipä niin, että Näätäsydän sairastui vakavasti. Oravakarva rukoili tähtiklaania säästämään hänen sisarensa, mutta turhaan. Näätäsydän kuoli seuraavaan puolikuuhun mennessä. Oravakarva oli aivan maassa! Hänen kumppaninsa Leinikkiturkki oli huolissaan. Oravakarva ei syönyt eikä juonut ja Leinikkiturkki pelkäsi, että heidän pentunsa menettäisi isänsä. Mutta hän keksi keinon. 

"Tiedätkö mikä se keino oli?" Mahlahäntä kysyi hännänpää nykien - tämä oli surullinen tarina, mutta nyt se oli vielä jännittävä.

Näytä käyttäjän tiedot

148 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Maalis 03, 2016 3:31 pm

Melica & Hazel

Hazel mietti nopeasti vastauksia. "Olemme, eikä se ihan ole onnistunut. Kaksi mieltä, yksi keho, näetkös?", Hazel naukui. Melica katseli vaivalloisesti maata hiljaa. "Ja mitä olemiseen tulee, emme tiedä minne mennä. Ehkä jäämme, ehkä emme.", Hazel lisäsi, katsahtaen hieman pelokkaasti siskoansa, toivoen, ettei sanonut mitään väärää.

Puutassu kuunteli lihakset aivan jännittyneenä tuon kertomusta ja tuon korvat värähtivät innnostuksesta. "En tiedä, jatkaisitko? Tuo kuulostaa jännittävältä, en tiedä pysynkö kohta edes paikoillani.", Puutassu vastasi, silmät innokkuuta kimmeltäen.

Näytä käyttäjän tiedot

149 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Maalis 04, 2016 12:12 pm

Karpalokuonon katse synkkeni ja hän pudisti päätään, ''Ei se ole tarttuvaa, mutta kuolettavaa'', naaras naukui ja istuutui alas, häntä heilahti näpäkällä liikkeellä käpälien ympärille. ''Pahoitteluni, viimeksi kun kuulin kissan saaneen mustayskän oli yksitoista kesää sitten'', Varpukynsi naukui ja nuolaisi tassuaan, ''-muistaakseni se oli silloin Jokiklaanin kissoja''. Varpukynnen valkeat korvat heilahtivat kun Hanhitassu näykkäsi häntä hännänpäästä. ''Oletko nähnyt isää? Tai Naakkaliitoa?'', naaras kysyi luppakorvat luimistuen, kun hän mainitsi mestarinsa nimen hänen äänessään oli omituinen sävähdys. ''Hmmm katsotaas- Kuusijalka on tuolla aukion reunalla noin, tuon hopeaturkkisen jolla on raitoja niin takana'', Varpukynsi selitti ja osoitti suuntaa hännällään. ''Voi kiitos, Varpukynsi!'', Hanhitassu virnisti helpottuneena ja niiasi syvään, ennen kuin lähti lyhyt häntä heilahdellen. ''Koirahampaan pentuja?'', Karpalokuono virnisti lempeästi ja katseli nuoren oppilaan juoksun tahtiin heiluvia luppakorvia. ''Oof!'', Hanhitassu puhahti kun kompastui tuntemattoman kissan häntään, ''Anteeksi'', hän lausui ja jatkoi matkaansa. Varpukynsi nyökkäsi hymyillen, ''Mitäs sinne Myrskyklaaniin? Onko ollut alkavan viherlehden riistaonnea?''.

''Isä!'', Hanhitassu puhahti helpottuneena ja piiloutui näppärästi Kuusijalan etukäpälien taakse, ''-Naakkaliito on jossain, älä vaan pistä minua istumaan sen viereen!''. Oppilaan korvat heilahtivat, Kuusijalan edessä istuva kissa ei tainnutkaan olla Varjoklaanista- hän haisi Myrskyklaanilta! ''Voi itku...'', naaras jupisi ja hautasi kuononsa häpeissään isänsä vatsakarvaan, ja nyt hän oli nolannut itsensä jo monenko kissan silmissä tämän kokouksen aikana! Hän olisi mieluusti istunut Sävytassun vieressä, mutta sieltäpä Naakkaliito vasta häntä etsisikin- onneksi mestari ei istunut Kuusijalan vieressä! ''Kuka ihme tuo on, näyttää ihan samalta kuin Kameleonttipentu...'', naaras örisi nolostuneena ja tutkaili muukalaista silmillään. Lukuun ottamatta keltaista pohjaturkkia, Kameleonttipennun piirteet oli ihan samanlaiset kuin tuon tuntemattoman! Hassua, kun ei hän yleensä kiinnittänyt huomiota pikkuasioihin.

Valkotassun korvat heilahtivat, tämä oli jo hänen toinen kokoontumisensa, joten ei häntä enää hermostuttanut niin paljon- olisi ollut kolmaskin, ellei hän olisi ollut kipeänä siinä minkä piti olla hänen ensimmäisensä. Naaras vilkuili ympärilleen ja nuolaisi kuunhohteessa hohtavaa valkeaa turkkiaan, hän ei huomannut kauheasti muita valkeaturkkisia- tai itseasiassa muita samanlaisia kuin hän, olihan hän rotukissa... ''Inhottavaa kun pistää silmään..'', Valkotassu jupisi ja piilotti pitkät korvansa vasten päätä. Viime kokoontumisessa joku oppilas oli haukkunut häntä jänöjussiksi ja sudenpennuksi kun hänellä oli niin runsas niskakarva ja pitkä naama! Puhujankivellä istuva Kotkatähti nyökkäsi hänelle. Valkotassu kallisti päätään, mitä? Kotkatähti virnisti lempeästi ja osoitti hännällään suuntaa, naaras seurasi katsetta ja huomasi Metallikorvan seurustelevan kissojen kanssa. Naaras nyrpisti kuonoaan ja tunsi päällikön katseen polttavan turkkiaan, hitaasti Valkotassu lähti sokkeloimaan heitä kohti. Kuusijalka, eikös tuo ole Metallikorvan veli? Valkotassu istuutui heidän vierelleen ja kietaisi siististi häntänsä tassujen ympärille.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

150 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Maalis 04, 2016 4:23 pm

Kärppäaaltoilu makasi velttona pesällään, parantajien antamat suuret unikonsiemen annostukset olivat antaneet hänelle mahdollisuuden lipua Tähtiklaanin maille ilman tuskaa. Hänen jokainen lihaksensa tuntui veltolta, kuin hän ei olisi käyttänyt niitä vuodenaikoihin. Hänen kullankeltaiset silmänsä loistivat väsyneesti pesän hämärässä kun hän taisteli unta vastaan, hän ei halunnut lähteä! Älkää viekö minua, hän ajatteli, en halua lähteä! Tulivästäräkin kilpikonnakuvioinen turkki kimmelsi kuunvalossa, hän käveli sisarensa viereen ja istuutui alas hännänpää nytkähtäen. Kärppäaaltoilu hengitti hitaasti, vaivalloisesti, hänen huuleltaan valui verinoro. Tulivästäräkin turkkia kylmäsi, ''Anteeksi etten ollut hyvä veli sinulle, minun olisi pitänyt ymmärtää sinua enemmän...ainakin yrittää'', kolli kuiski ja hieroi neniä Kärppäaallon kanssa. Ei, älä hyvästele minua! ''Minä koulutan Kirsikkatassun loppuun, ja pidän huolen että sinusta kuullaan tarinoita kun olen klaaninvanhusten pesällä...'', Tulivästäräkki naukui silmät sumeten, hän asettui makaamaan Kärppäaaltoilun viereen.
''Joten...mene vain, minun tulee ikävä mutta mene vain'', kolli kuiski hammasta purren, ''-kyllä minä pärjään, ja Kirsikkatassu pärjää...joten mene vain''. Kärppäaaltoilu sulki silmänsä, hän oli tehnyt niin kovin hirveitä asioita ja ollut epämukava pesätoveri monelle kissalle. ''Älä sinä yhtään huolehdi, mene vain'', Tulivästäräkki kuiskaili ja suki sisarensa turkkia lempeästi. Aukiolla nouseva pakkasusva tulvi parantajanpesälle kuin hopeinen pilvi. ''Hyvä on, minä menen'', Kärppäaallon kuiskaus hukkui pesällä viheltävään tuuleen. Tulivästäräkki höristi korviaan, hän oli näkevinään kahden kissan poistuvan parantajanpesältä kylki kyljessä. Toinen niistä katsoi taakseen kullankeltaiset silmät kiiluen, kunnes tuuli pyyhkäisi molempien ääriviivat puuterilumena ilmaan. Kolli siristi silmiään ja katsoi käpälissään makaavaa Kärppäaaltoilun ruumista surusta turtana. ''Nähdään taas...'', soturi jupisi ja poistui parantajanpesältä. Hän käveli yövartiossa valvovan Mahlahännän ohi ja istuutui leirin laidalle pää käpälissä.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

151 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# Tänään kello 1:35 am

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 6 / 16]

Siirry sivulle : Edellinen  1 ... 5, 6, 7 ... 11 ... 16  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa