Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Lehtikadon pakkaspurema 1#

Siirry sivulle : Edellinen  1 ... 8 ... 12, 13, 14, 15, 16  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 13 / 16]

301 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 13, 2016 12:23 am

NUPPULEHTI oli kuullut tarpeeksi ymmärtääkseen naaraan kurkkuun juuttuneen kysymyksen, mutta hänellä ei ollut aikaa antaa sille huomiota liiaksi sillä hänen täytyi keskittyä parhaillaan käynnissä olevaan synnytykseen. Ei mennyt aikaakaan kun seuraavan pennun pää oli jo näkyvissä, ja vaikka erakkokissa oli jo silminnähden väsynyt sekä synnytyksen että tänne taivaltamansa matkan viemien voimien jäljiltä oli parantajan kannustettava häntä jatkamaan hieman jämäkämmin. ''Tiedän että tekee kipeää, mutta sinun on nyt jatkettava ihan loppuun asti'', parantaja naukui napakasti, taputti naaraan kylkeä rauhoittavasti hännällään, vaikkei hänen lempeä kosketuksensa varmastikaan auttanut kivuissa tuskastelevaa emoa. Pieni hempeän kermainen naaras syntyi yhtä nopeasti ja ripeästi kuin veljensä, eikä tässäkään pennussa ollut mikään silmiin pistävästi vialla. ''Naaras'', parantaja ilmoitti kuin ohimennen, ennen kuin nosti valkovatsaisen pennun emonsa kylkeen. Nuppulehti oli onnellinen että pennut syntyivät maailmaan näinkin ripeästi, Riekonsiiven synnytys oli kestänyt koko yön, ja itsensä ja parantajan lisäksi kuningatar oli hurjalla ulvonnallaan valvoittanut leiriä monta hikistä tuntia, loppujen lopuksi synnyttäen neljä täysin tervettä pentua- ja näiltä näkymin vaikutti siltä että naaras oli yhtä huono emo kuin synnyttäjä.

Naaras silitti lempeästi hännällään erakon vatsaa, ''Hyvin menee, kerran vielä, eiköhän tämä ala olla viimeinen'', parantaja lohdutteli pehmeällä äänensävyllä, ja varmisti että Peiponkujerrus voi hyvin ja oli tajuissaan. Näkemästään päätellen hän näytti tarpeeksi vireältä, olisi kuitenkin hyvä pitää ensisynnyttäjää silmällä. Sisarusten reipas mau'unta ja mässytys tuntui houkuttelevan, ja jälleen supistus alkoi ottaa vallan Peiponkujerruksen lihaksista. ''Nyt, oikein voimakkaasti'', Nuppulehti naukaisi, näpäytti kuningattaren kuonoa hännällään kuin herättääkseen toisen huomion ja valmistautui vastaanottamaan seuraavan pennun maailmaan. Tämä pentu ei tullut terveesti ja huolettomasti kuin sisaruksensa, sikiöpussin sumentaman veden läpi Nuppulehti saattoi kertoa että tämä yksilö syntyi takatassut edellä mikä oli aina huono merkki. Joskus synnytyksessä pään tulemisessa saattoi kestää kauemmin, ja pentu saattaisi kuolla ennen kuin edes selvisi pussistaan. Kolmannen pennun syntyminen kesti kauemmin kuin kahden muun, ja kun se viimeinkin lipui maailmaan ja Nuppulehti sai sikiöpussin auki oli pienen pennun keho aivan eloton. Parantaja otti sen tassuilleen ja hieroi pienokaista etukäpälillään, lipoi sen turkkia terhakasti kielellään saadakseen sen virkeäksi mutta lihaskaan ei värähtänyt toisen mustan pennun kehossa. Hetken aikaa parantaja yritti parhaansa, hieroi sen kehoa tassullaan ja yritti saada pentua virkoamaan, tämä oli kuitenkin menetetty naaras.

Nuppulehdelle ei jäänyt aikaa kertoa suru-uutisia, kun seuraavan pennun sikiöpussi näkyi suuaukolla. Huolestunut tunne valtasi parantajan rinnan, kun tämäkin tuli takatassut edellä. Kuten kolmannen pennun synnytys, tämäkin pentu vei pitkän ja hikisen aikansa. ''Anna mennä Peiponkujerrus, vielä kerran!'', Nuppulehti naukui, miltei ärähti napakalla äänellä ja viimein neljäs kermanvärinen kissa syntyi. Nopein liikkein parantaja rikkoi sikiöpussin ja kaappasi elottoman pennun käpäliinsä, hän hieroi sen kehoa tassullaan kenties hieman rajun näköisesti, tarkoituksenaan saada pieni pentu heräämään tähän todellisuuteen. Se oli kolmannen tavoin hyvin pienikokoinen, ja pienen epätoivoisen hetken vaikutti siltä kuin tämäkin pentu olisi liittynyt kolmannen joukkoon. Viimein auringonsäteiden saattaman se päästi ilmoille säälittävän miukaisun, ja aurinko asettui keskelle taivasta valaisemaan päivää. ''Naaras, tämä oli viimeinen'', paranta naukui hempeällä hymyllä, ja nosti pennun sisarustensa joukkoon emonsa vatsan viereen. ''Olen kovin pahoillani, yksi pienokaisista menehtyi'', parantaja kuiskasi, nosti hampaisiinsa mustan turkin karvoittaman naaraan joka lepäsi elottomana kuin riista.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

302 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 13, 2016 12:43 am

PEIPONKUJERRUS huokaisi helpotuksesta, kun parantaja vihdoin ilmoitti, että nyt kaikki pennut olisivat maailmassa. Naaras hengitti syvään ja käänsi väsyneen päänsä pienokaisiaan kohti. Mutta missä oli neljäs? hän pohti. Aivan varmasti pentuja oli syntynyt neljä, mutta Peiponkujerruksen kyljessä söi vain kolme maailman kauneinta pentua. Ennen kuin hän ehti kysyä parantajalta, Nuppulehti ilmoitti syyn; yksi oli kuollut. Peiponkujerruksen kurkkua kuristi. Miksi yksi oli syntynyt kuolleena - eikö hän ollut osannut synnyttää pentua oikein vai mitä oli tapahtunut?
"Odota", naaras naukui parantajalle. "Vaikka pentu on kuollut haluan nimetä hänet. Haluan, että hän lähtee Tähtiklaaniin nimen kanssa" Peiponkujerrus veti syvään henkeä, jottei rupeaisi itkemään. Kuolleena syntyneen pennunkin menettäminen tuntuu naaraasta pahalta. Hän saattoi kyllä olla vain hyvin väsynyt, minkä seurauksena kaikki tuntui pahalta, mutta naaras halusi kuitenkin nimetä pentunsa ja lähettää hänet vasta sitten pois. Peiponkujerrus mietti hetken sopivaa nimeä kuolleelle pennulle. "Hänen nimensä olkoon Lilja. Lilja oli ystäväni, joka kehotti minua lähtemään pois pentujen isän luota, joten haluan kunnioittaa häntä antamalla kuolleelle pennulle hänen nimensä" naaras naukui hiljaa. Peiponkujerrus olisi halunnut saada koskettaa Liljaa, muttei uskaltanut liikahtakkaan elävien pentujen vierestä, joten hän tyytyi vain katsomaan parantajan kantaessa kuollutta pentua pois hänen luotaan. Menettämisen tuska tuntui juurin synnyttäneen naaraan sydämmellä pahalta, mutta hän oli kuitenkin iloinen saadessaa kolme elävää pentua, joiden kasvua hän saisi ilolla seurata.

Peiponkujerrus kietaisi häntänsä kolmen vastasyntyneen pennun ympärille. Pennut olivat nyt syöneet hieman maitoa ja tuhisivat nyt Peiponkujerruksen lämpimässä kyljessä. Hän nuolaisi jokaista pentua pari kertaa, niin molempia naaras pentuja kuin ainokaista kollia. Pennut eivät hätkähtäneet ollenkaan emon koskettaessa heidän päälakiaan. He tuhisivat onnellisina, vatsat täynnä maitoa ja valmiina elämään. Peiponkujerrus katsou pentujaan ylpeys silmistä loistaen. Haikukin voisi olla ylpeä heidän pennuistaan, jos vain olisi hyvänsynyt naaraan tiineyden ja käyttäynyt eri tavalla Peiponkujerrusta kohtaan. Jos Haiku ei olisi ollut niin tyhmä, he viettäisivät nyt ensimmäisen yön perheenä muiden kulkukissojen ympäröidessä heitä. Ajatus lämmitti Peiponkujerruksen mieltä, vaikka hän tiesi, ettei kuvitelma olisi voinut ikinä toteutua Haikun typerän käyttäytymisen takia. Naaras hymyili viimesillä voiman rippeillään nukkuville pennuilla, kunnes uni vei naaraltakin voiton. Hän laski päänsä käpälilleen ja oli lähes unien maailmassa, kunnes vielä kuiskasi Nuppulehdelle: "Kiitä Käenkelloa puolestani. Olen hänelle henkeni velkaa". Tämän jälkeen Peiponkujerruksen silmät painautuivat kiinni, häntä tiukasti pentujen ympärillä ja ajatukset kuvitelmissa.

Näytä käyttäjän tiedot

303 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 13, 2016 7:48 am

(Kauan sitten) Lumipentu seurasi Nuppulehteä ulos klaanivanhimpien pesältä ja vilkuili pikaisesti ympärilleen. Melkein kaikki klaanin kissat olivat kokoontuneet kiivasti keskustelevan päällikön ja oarantajan ympärille. Lumipentu höristi itsekkin korviaan kuullakseen paremmin kaksikon sanat. Lumipennun niskakarvat nousivat säikähtäneenä pystyyn, kun Kotkatähti ilmoitti vihaisesti, ettei aijo pitää kuningatarta kauemmin, vaan hänet lähetettäisiin synnytyksen jälkeen takaisin sinne mistä oli tullutkin. Eihän se käynyt päinsä! Vastasynnyttäneen kuningattaren tulisi saada lepoa, ja tuoresaalista, jotta kykenisi imettämään pentuja. Ei niiden kanssa kuulunut taivaltaa Myrskyklaanin halki! He saattaisivat matkalla kohdata vaikka mitä petoeläimiä ja muita vihollisia! Lumipennun häntä huitoi hieman ärtyneesti puolelta toiselle, kun hän mietti kuningatarta, ja hänen pentujaan taivaltamassa metsän halki. Niin ei saanut käydä. Kotkatähti ei saisi lähettää erakkonaarasta pois. Lumipentu katsahti ylös taivaalle. Hän pyysi tähtiklaanilta apua. Hänen mielestä tähtiklaani oli lähettänyt erakkokuningattaren varta vasten Myrskyklaaniin, joten häntä ja pentuja ei saisi häätää pois. Lumipentu käveli parantajanpesän suuaukolle ja kurkisti varovaisesti sisään. Synnytys näytti kivuliaalta, mutta enemmän Lumipennun huomiota vei Nuppulehti, joka kertoi kuningattarelle aina mitä piti tehdä. Lumipennun silmät loistivat, kun hän katseli miten Nuppulehti repi pentujen ympäriltä kalvoa pois, ja hieroi näitä käpälillään. Harmittaakohan Nuppulehteä, ettei hän voisi saada koskaan pentuja? Lumipentua se ei ainkaan haitannut, kunhan hän vain pääsisi parantajaoppilaaksi. Kun synnytys oli ohi, Lumipentu katseli iloisena kolmea pentua, jotka olivat käpertyneet kiinni emoonsa. Viimeisin syntynyt pentu näytti  hyvin pieneltä, mutta Lumipentu uskoi hänen selviävän. Lumipentu peruutti pois parantajanpesän suuaukolta ja istahti maahan niskaansa venytellen. Se oli kipeä, sillä hän oli joutunut kurkottelemaan nähdäkseen jotain. Hän halusi jo kovasti tavata pienokaiset ja tutustua heihin paremmin.

Näytä käyttäjän tiedot

304 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 13, 2016 9:51 am

SIELUJENLAULU katseli nuorta naarasta. Pöllö ei selkeästikään ollut paljoa oppilasta vanhempi - klaanissa hänet ehkä laskettaisiin jo soturiksi, mutta sekin oli parantajan mielestä epävarmaa. Oliko naaras itsekäs ajatellessaan, että veisi kissan klaaniinsa ja jos Pöllöä ei heti haluttaisi klaaniin soturiksi, Sielujenlaulu voisi ottaa hänet mielellään hetkelliseksi parantajaoppilaaksi, sillä Pöllö oli selkeästi hoksannut hänen etsimänsä.
"Hienoa Pöllö! Tuo on juuri saarnipuun verso" naaras naukui ilahtuneen - erakkohan oli luonnon lahjakkuus! "Nyt saat yrittää löytää saarnipuun siemeniä. Ne ovat yleensä aivan saarnin juurilla ja hieman maana alla. Saatat joutua kaivamaan niitä esiin, mutta varo vahingoittamasta niitä!" Sielujenlaulu naukui. Hän itse suuntasi ottamaan Pöllön löytämän verson, kaivoi hieman märkää maata kasvin ympäriltä. Hän nappasi verson vankan varren ympäriltä hampaillaan ja riuhtaisi. Verso irtautui helposti maasta ja naaras horjahti taaksepäin. Sen jälkeen hän katsoi taas Pöllöä, jonka oli lähettänyt etsimään saarnipuun siemeniä. Nyt naaras todella näkisi mistä erakosta oikein olisi.

Näytä käyttäjän tiedot

305 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 13, 2016 3:12 pm

HOPEATURKKI mulkaisi Kotkatähteä paheksuen. Kuinka päällikkö kehtasi puhua noin! Naaras itse oli kokenut synnytyksen tuskan, eikä tuollainen räyhääminen auttanut vieraan naaraan oloa yhtään. Karhukynsi oli kadonnut sammalpalloineen auttamaan synnytyksessä, mutta nyt ruskea naaras palasi takaisin ulos yökkien. "Joko se loppui?" Hopeaturkki uteli nuorelta soturilta. "Ei", naaras vastasi ja katsoi pahoinvoivasti maahan. "Hyi miten ällöttävää. Minä en koskaan synnytä", hän uhosi hiljaa mumisten. "Eikö sinun pitäisi olla Nuppulehteä auttamassa?" Hopeaturkin korvat heilahtivat. "Ei", hän mau'ahti. "Nuppulehti pärjää kyllä". Hopeaturkki oli ollut Nuppulehden mestari Rastasturkin kuoltua. Siitäkin oli jo ainakin 7 kuuta. Vaikka harmaa naaras ei koskaan ollut ollut parantaja, hänellä oli aina vaisto auttaa. Siksi hän ja Rastasturkki olivat olleet hyviä ystäviä. Mutta nyt Hopeaturkki hoiti taas soturin tehtäviä. Vaikka Hopeaturkkia syyhytti mennä ottamaan osaa synnytykseen, hän tiesi entisen oppilaansa pärjäävän ja piti tassunsa kurissa. Naaras kuunteli korvat höröllä milloin tuskahuudot parantajanpesältä louppuisivat. Käenkello loikki hänen luokseen korvat luimussa. Hopeaturkki pystyi vain kuvittelemaan, minkälaisen luennon Kotkatähti pitäisi soturille...

Näytä käyttäjän tiedot

306 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 13, 2016 10:01 pm

(ennen Peiponkujerruksen siirtymistä parantajanpesään synnyttymään) VEHNÄPENTU havahtui unestaan. Kolli vilkaisi ympärilleen ja kuuli pentutarhan ulkopuolelta kissojen kiivasta keskustelua. Pentu nousi makuupaikaltaan ja hyppelehti pentutarhan suuaukolle nähdäkseen mitä leirissä tapahtui. Kullan värisen pennun silmät havaitsivat Kotkatähden, klaanin päällikön, huutavan jostakusta erakkokuningattaresta. Vehnäpentu nuuhkaisi ilmaa ja aivan totta, klaanissa oli vieras kissa! Miksi ihmeessä mahtavan Myrskyklaanin leiriin oli päästetty klaaniin kuulumaton. Sitten pentu hoksasi; kissa tuoksui samalle kuin pentutarha, eli tuo oli varmasti synnyttämässä näillä hetkillä. Pentu astui nyt kokonaan ulos pentutarhasta ja lämmitteli hetken auringon säteistä. Oli melkein auringonhuipun hetki ja partio oli varmasti pian lähdössä. Voi kuinka Vehnäpentu odotti pääsemistä oppilaaksi! Hän aikoi olla muita sisaruksiaan tuhat kertaa parempi ja hänestä tulisi kaikkien aikojen nuorin soturi, sillä hän olisi niin etevä soturioppilas, että Kotkatähden olisi pakko nimetä hänet soturiksi todella aikaisin! Vehnäpentu jäi miettimään itselleen soturinimeä, vaikka tiesi, ettei oikeastaan päässyt vaikuttamaan soturinimeensä. Vehnäturkki, Vehnäsydän tai Vehnäpilvi - niistä nimistä pentu tykkäsi!

Kollin näkökenttään osui Lumipentu, joka katseli parantajanpesään, josta huokui vieraan kissan haju. Taas tuo oli Nuppulehden varjona, eikä voinut jättää parantajaa rauhaan! "Lumipentu!" vankka pentu huudahti pesätoverilleen, -"Tule leikkimään, äläkä seisoskele siellä!" Kolli nappasi pentutarhan vierellä olevan sammalpallon ja juoksi sen kanssa valkoisen pennun luokse. Hän heitti sen Lumipentua kohti ja sammalpallo osui keskelle naaraan takaraivoa, sillä Lumipentu katseli edelleen parantajanpesään. Vehnäpentu ei ymmärtänyt miksi naaras halusi parantajaksi - eihän hän sitten ikinä pääsisi puolustamaan klaania vihollisilta tai päästä klaanipäällikökösi! Kollin mielestä Lumipentu oli tomppeli luopuessaan niin mahtavista oikeuksista päästäkseen joksikin hupsuksi Tähtiklaanin näkyjen näkijäksi. Tähtiklaani oli muutenkin aivan pikkupentujen satua - kolli ei enää uskonut moisiin. Toki Vehnäpentu kunnioitti kuolleita kissoja ja heidän henkiään, muttei uskonut pätkääkään Tähtiklaaniin. Tätä pentu ei tietenkään kertonut kenellekkään, sillä hän tunsi, että sen seurauksena tulevaa soturioppilasta halveksuttaisiin tai jopa estettäisiin pääsemästä soturiksi, eikä kolli kestänyt ajatustakaan siitä!



Viimeinen muokkaaja, nettvraakel pvm Ke Huhti 13, 2016 10:23 pm, muokattu 2 kertaa

Näytä käyttäjän tiedot

307 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 13, 2016 10:10 pm

Lumipentu oli kokonaan syventynyt ajatuksiinsa, kun yhtäkkiä hänen takaraivoonsa osuva pallo sai hänet havahtumaan. Lumipentu kääntyi leikkisä hymy kasvoillaan ympäri, ja arveli sammalpallon heittäjän olevan joku pieni pentu, mutta se olikin Vehnäpentu. "Ai hei Vehnäpentu! " Lumipentu naukaisi ystävällisesti samalla kun tarrasi sammalpalloon käpälällään ja heitti sen korkealle ilmaan. Hän nousi takajaloillen kuono kohti taivasta, sammalpallo tippui juuri sopivaan kohtaan, ja valkoinen pentu jäi tasapainottelemaan takajaloilleen sammalpallo kuononsa päässä. Hän oli oppinut tempun nuorena pentuna, kun kukaan ei leikkinyt hänen kanssaan. Lumipentu pudotti sammalpallon ja heitti sen kauniissa kaaressa Vehnäpennun etutassujen juureen. Hän itse laskeutui istumaan häntä käpälien ympärille kiedottuna ja katseli "veljeään" siniset silmät värähtämättäkään.

Näytä käyttäjän tiedot

308 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 13, 2016 10:34 pm

VEHNÄPENTU ilahtui kun Lumipentu suostui kerrankin leikkimään hänen kanssaan, eikä vain jäänyt toljottamaan Nuppulehden perään. Vaikka kollin oma emo, Riekonsiipi, vihasi Lumipentua, ei Vehnäpentu syytä nähdä miksi hänen kuuluisi vihata. Toisaalta kolli oli omalle luonteelleen uskollinen ja saattoi emonsa seurassa olla ilkeä valkoiselle pennulle, mutta tosiasiassa välitti naaraasta yhtä paljon kuin muista sisaristaan - ehkä jopa hieman enemmän, sillä Lumipentu oli välillä paljon mukavampi kiusattava kuin Tomupentu, joka valitti Riekonsiivelle heti jos kolli kiusasi häntä hiukkaakaan enemmän - tai näin Vehnäpentu asian koki.

Kolli katseli valkoisen pennun taiturointia sammalpallon kanssa. Pyh, kuinka huono tuo temppu olikaan! hän ajatteli ilkeästi. "Ei tuo mitään ollut! Katsos mitä minä teen!" pentu naukui ja veitti käpäliinsä saadun sammanpallon ilmaan. Hän otti sammalpallon samanlailla kuononsa päälle, kuin Lumipentu oli tehnyt, mutta ei laskenu hieman märkää leluaan sen jälkeen maahan, vaan heitti sen uudestaan ilmaan. Tällä kertaa Vehnäpentu otti sammalpallon selkänsä päälle, samalla köyristäen selkärankaansa. Valitettavasti temppu epäonnistui ja sammalpallo tippui kesken kaiken maahan. Siitäkös Vehnäpentu ärsyyntyi. Hän heitti sammalpallon uudestaan ilmaan ja hyppäsin sen perään. Pentu huitaisi tassullaan lelua, joka ärhäkän tassun heilautuksen seurauksena lensi Suurkiven juureen."Ihan tyhmää" pentu naukui ja nosti kuononsa kohti taivasta. "Nyt me haemme Tomupennun, Marjapennun tai Salviapennun ja leikimme, että olemme taistelussa Tuuliklaania vastaan ja minä saan olla Kotkatähti!" Vehnäpentu naukui käskevästi. Hän astui pari askelta eteenpäin ja näpäytti Lumipentua hännällään, jotta tämä lähtisi kollin mukaan hakemaan muita pentuja pentutarhasta, jossa he olivat luultavasti nukkumassa yhdessä Riekonsiiven kanssa.

Näytä käyttäjän tiedot

309 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 14, 2016 7:12 am

Lumipentu katseli Vehnäpentua hymyillen, kun tämä yritti tehdä temppuaan. "Kyllä se seuraavalla kerralla sitten onnistuu! " Lumipentu naukaisi iloiseen sävyyn samalla kun nousi ylös. Hän ei liiemmin välittänyt mistään taisteluleikeistä, sillä ei muutenkaan pyrkinyt soturiksi, mutta jos Vehnäpentu halusi leikkiä, niin mikäs siinä sitten. Parantajatkin joutuisivat opettelemaan parit taisteluliikkeet, joten ei pieni harjoitustaistelu ollut kai pahitteeksi. Lumipentu vilkaisi suurkiven juureen, jonne sammalpallo oli vierinyt Vehnäpennun huitauksesta, ennen kuin käveli Vehnäpennun perään pentutarhalle päin. "Entä jos vaikka Tomupentukin haluaisi olla Myrksyklaanin päällikkö? Mitäs sinä sitten teet? " Lumupentu kysyi uteliaana. Riekonsiiven pennut eivät ole tunnettuja ystävällisyydestään, ja Lumipentu halusi tietää miten Vehnäpentu olisi asian kanssa. "Saat muuten hoitaa puhumisen. Ovathan he sinun sisaruksiasi, eivät he minua kuuntele" Lumipentu naukaisi vielä, ennen kun kaksikko astui pentutarhaan sisään. Siellä oli tiivis tunnelma, eikä tilaa ollut paljoakaan jäljellä. Ja lisäksi klaanissa oli vielä erakkokuningatar pentuineen, mahtuisivatkohan he neljä pentutarhaan? Lumipentu olisi ainakin valmis muuttamaan ulos, jos tilaa ei riittäisi vastasyntyneille pennuille. Hän voisi nukkua kylmässä paljaan taivaan alla jos ei muuta. Kunhan pienemmät pennut ja heidän emonsa saisivat lämpimän ja pehmeän paikan nukkua.

Näytä käyttäjän tiedot

310 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 14, 2016 8:35 pm

VEHNÄPENTU kääntyi äkäisesti Lumipentua kohti. Miten tuo kehtasi väittää jotain niin tyhmää - tietenkin hän olisi klaanipäällikkö, eikä Tomupentu!
"Pidä sinä huoli omista sisaruksistasi, niin minä pidän omistani ja päätän miten toimimme! Ei, olinpas minä tyhmä! Eihän sinulla ole edes vanhempia!" kolli sihahti ilkeästi pentutoverilleen,-"Minun ideani on leikkiä, joten minä päätän roolit!" Miksi Lumipennun piti olla noin tyhmä! Tietenkään Tomupentu ei haluaisi olla Kotkatähti, sillä tuo naaras ei uskaltaisi! Marjapentu sen sijaan saattaisi vastustaa Vehnäpennun määräilyä, mutta veli saisi nyt tyytyä rooliinsa mahtavana soturina. Tomupentu, Lumipentu ja Salviapentu - jos tuo viimeiseksi mainittu pelkuri naaras edes suostuisi mukaan - saisivat olla tyhmiä Tuuliklaanilaisia, jotka eivät millään pärjäisi hänelle ja Marjapennulle! He olisivat mahtava kaksikko, jota kaikki Tuuliklaanilaiset pelkäsivät henkiensä edestä!

Vehnäpentu ei jäänyt odottamaan Lumipennun reaktiota hänen sanoihinsa, vaan töni tiensä naaraan takaa päästäkseen sisälle pentutarhaan. Kolli tassutti sisaruksiensa luokse. "Marjapentu! Salviapentu! Tomupentu!" kolli huusi niin kovaa kuin keuhkoistaan pystyi, -"Tulkaa leikkimään, että Tuuliklaani hyökkää leiriimme!" Vehnäpentu hyppäsi Salviapennun solakalle valkealle ruumiille ja havahdutti tämän hereille (?), jonka jälkeen kolli siirtyi tökkimään tassuillaan muita sisaruksiaan.

Näytä käyttäjän tiedot

311 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 14, 2016 8:58 pm

SALVIAPENTU oli käärinyt pitkän, ohkean valkean häntänsä pienen vaaleanpunaisen nenänsä päälle sitä mukavasti lämmittämään. Hänet Riekonsiipi oli häätänyt nukkumaan omaan petiin, ei se mitään. Hän olisi pian oppilas, Marjapentu oli siirtynyt omaan petiinsä jo kaksi kuisena sillä sisaruksien päätön unipoukkoilu oli häirinnyt hänen nukkumistaan. Salviapentu ymmärsi kyllä, hän oli jo iso naaras, mutta hän olisi silti halunnut sisarusten lempeää hoivaa ja lämpöä. Ehei, sitä hän ei olisi saanut, sen sijaan häntä kohdeltiin ilkeästi kuin klaanin ulkopuolissyntyistä, Marjapentu ei niin tehnyt. Marjapentu ei syrjinyt ketään, mutta ei ollut kenenkään kanssa sen erityisemmin. Salviapennun ajatukset kiemurtelivat hänen uniinsa, hän ei ollut koskaan nähnyt Marjapennun väläyttävän hymyä. Valkoiset tassut juoksivat avoimella niityllä täynnä kukkia, kukkia joita hän oli nähnyt parantajanpesällä. Vihreässä nurmikossa kimmelsivät terälehdet aamukasteessa, sateenkaari kohosi hänen päänsä yläpuolella- sellainen josta Nuppulehti oli lempeästi ja hellien kertonut. Sellainen missä loisti kaikki värit! Lämmin onnellisuuden tunne valtasi Salviapennun kuin hän olisi kahlannut käpäliään myöten lämpimän lempeään rantaveteen. Vihreät silmät loistivat pehmeästi, tämä oli ihana uni. Tässä hän tunsi olevansa haluttu ja rakastettu, hän näki tätä unta usein. Joka yö kun hän meni nukkumaan, Tähtiklaani soi hänelle tämän ihanan unen. Puro solisi rauhoittavana maiseman lintuorkesterissa ja aurinko lämmitti hänen turkkiaan hurjemmin kuin Riekonsiiveltä yksikään saamansa kehu.

Salviapentu älähti hölmösti kun rajut käpälät tuuppivat häntä hereille unestaan, Vehnäpennun kultainen turkki sujahti ohi hänen väsyneiden silmiensä ja naaras nousi hitaasti istumaan. Sammalpeti tuntui tuoksuvan yhä nurmen makeilta mesikukkasilta, ja jo päivänvaloon noussut aurinko helmeili aukiolta, tulvi sisään ja sai ilmassa leijailevat pölyhiukkaset hohkamaan kuin hiilen, kultareunaisina ja maagisen näköisinä. Salviapentu hymyili, pesän ohi liihotti imelänkellertävä sitruunaperhonen, sen perässä juoksi Mustikkapentu joka kuului pesän nuorempaan pentueeseen. Mustikkapentu oli Kotkatähden poika, yksi monista. Salviapennun korvat värähtivät ujosti, epäilevästi. Naaras kapusi seisomaan ja päästi pikkupennun uikkaukselta kuullostavan haukotuksen, huulet venyivät irveen kun ilma kerääntyi keuhkoihin, ja naama rentoutui kuin sateen katselemana kun ne tyhjenivät raskaan puhahduksen tahdissa. Hän katsoi ympärilleen, nähdäkseen miten sisaruksilla meni. Mitä sisarukset tekivät. Marjapentu oli ollut hereillä jo kauan, hänen tummanruskea turkkinsa lepäsi vasten pentutarhan seinämää ja leijuvia varjoja jotka hukuttivat hänet joukkoonsa kuin hyökyaalto. Oranssin, meripihkanväriset silmät kiiluivat varjoista tarkkaillen pentutarhan puuhia. ''Tiedät hyvin etten minä leiki'', Marjapentu naukaisi kylmästi, ilmeettömästi, Salviapentua aina harmitti miten ontolta veli kuullosti. Aivan kuin hänen kehossaan ei asuisi sielua laisinkaan, kuin se vain liikkuisi vailla tarkoitusta. Päämäärättä.

Tomupentu joka yhä torkkui heidän tummanpunaisen, kilpikonnakuvioisen emonsa kyljessä nousi seisomaan kullankeltainen turkki kimmeltävänä, kuin unen liikkeet eivät olisi rasittaneet hänen ohrakarvaansa laisinkaan! Kelmeänä kuin kulta auringonvalo pilkutti jo sievästi täplitettyä turkkia, ja käpäliään puhdistaen, väsyneitä silmiään räpäyttäen Tomupentu nousi ylös. Haukotus kaikui maireana pitkin pentutarhan seinämiä, Riekonsiipi suoristi ylpeänä nuoren tyttärensä viikset, vilkaisi Salviapennun suuntaan ja nyökkäsi huomenet. Salviapentu nyökkäsi, kuin myös, ei hän halunnut emolleen töykeä olla. ''Hyvä on, mutta hetki vain, ettei turkkini sotkeudu-'', Tomupentu nyökkäsi hyväksyvästi, ja antoi kullankermaisille rintakarvoilleen pitkän nuolaisun. Ulkona pesästä kahisivat kuivat heinät, kun lempeä tuuli kieppui myös pentutarhan tiloja kohti, ''-Salviapentu?''. Valkea naaras hätkähti hermostuneesti, korvat nytkähtivät. ''Oih en minä oikein...en oikein leiki...'', naaras naukui hiljaa, ääni hukkui ulkona kahisevaan tuuleen eikä kukaan kuullut loppua hänen lausahdukselleen. Salviapentu sipsutti lähemmäs pesän nurkkaa, vilkuili alas tassuihinsa yrittäen herättää mahdollisimman vähän huomiota.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

312 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 14, 2016 9:08 pm

Lumipentu pyöräytti silmiään Vehnäpennun sanoille. Kunpa hänellä olisikin vanhemmat ja sisarukset, joiden kanssa puhua huolistaan ja leikkiä kaiken maailman leikkejä. Mutta toisaalta, jos hänen emonsa olisi samanlainen kuin Riekonsiipi, ja sisarukset samanlaisia kuin tämän pentue, Lumipentu olisi mieluusti ilman perhettä. Kyllä hän tuli ihan toimeen yksinkin. Lumipennun valtasi suru ja kaipaus emoansa kohtaan, ja hänen kirkkaat silmät sumenivat hetkeksi. Pian hän kuitenkin pudisteli päätään ja ajoi kaikki huonot ajatukset kauas mielensä perukoille, ennen kuin istahti Saliviapennun viereen. Lumipentu oli yleensä aika oikeudenmukainen, ja puolusti myös heikompia osapuolia, joten hän vietti usein aikaa(?) yksinäisen Salviapennun kanssa. Todella ikävää, että Riekonsiipi kohteli tytärtään niin. Lumipentu käänsi katseensa Vehnäpentuun, joka herätteli myös muita pentutovereitaan. Toivottavasti heidän välilleen ei syntyisi mitään kiistaa. Lumipentu ei oikein pitänyt ajatuksesta, että hänen täytyi olla Tuuliklaanilainen, mutta kai hän kerran voisi tyytyä rooliinsa, ja antaa Vehnäpennun leikkiä kunnolla ja voittaa ylivoimaisesti. Kai tämä sitten voisi jättää Lumipennun rauhaan, jotta hän saisi autella Nuppulehteä, ja näyttää parastaan. Lumipennun häntä heilui hitaasti puolelta toiselle, ja vääntyi välillä sykkyrään ajatuksensa tahdissa. Olisi mukavaa jos kaikki kolme muuta pentua suostuisivat Vehnäpennun leikkiin. Ainakin tämä olisi sitten tyytyväinen. "Tule vain, kolmestaan on tylsä leikkiä" Lumipentu sanoi rohkaisevasti Salviapennulle ja räpäytti ystävällisesti silmiään. "Ei sinulla ole mitään arasteltavaa, leikkihän se vain on" hän kuiskasi Salviapennun korvaan ystävällisesti, ennen kuin suoristi ryhtiään ja katseli rinta koholla Vehnäpentua.

Näytä käyttäjän tiedot

313 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 14, 2016 9:20 pm

VEHNÄPENTU naukaisi ärsyyntyneenä. Vai ei Marjapentu leikkinyt hänen kanssaan? Miten tuo veli oikein kehtasi - yhdessähän heidän piti voittaa kaikki naaraspennut! "Petturi!" kolli sähähti Marjapennulle, jonka jälkeen käänsi päänsä Riekonsiipeen, -"Emo kiltti, voisitko käskeä Marjapennun leikkimään kanssani - meidän piti voittaa Lumipentu, Tomupentu ja Salviapentu hyökkäyksessä Tuuliklaania vastaan! Ja nyt tuo typerä ei suostukkaan!" Kolli otti ääneensävykseen mahdollsimman viattoman ja käyttäytyi puheensa aikana niin emoaan miellyttävästi kuin osasi. Vehnäpentu rakasti emoaan hyvin paljon, vaikka tuo hylkikin kollin sisarta, Salviapentua, mutta mitäs tuo oli niin hiljainen, arka ja heikko! Kunnon klaanikissa ei käyttäynyt noin, joten kullan värinen pentu ymmärsi oikein hyvin emonsa käyttäytymisen oma tytärtään kohtaan. Kollin mielestä hän ja Marjapentu olivat koko pentueen järkevimmät ja aidoimmat klaanikissat, sillä Tomupentu oli ihmeen hienohelma - kuin kotikisu, joita kuulemma klaanin reviirille silloin tällöin eksyi. Kun Vehnäpennusta tulisi soturi yksikään hienohelma ei uskaltaisi astua puolella käpälälläkään Myrskyklaanin reviirille - kolli repisi heidät kappaleiksi!

Pentu kuunteli Lumipennun maanittelua saadakseen myös tuon vätys-Salviapennun mukaan leikkiin. "Niin tule mukaan!" kolli naukui rehvakkaasti, -"Ei Lumipennusta tai Tomupennusta ole mitään vastusta minulle, jos et jaksa raahutua mukaan leikkiin!"

Näytä käyttäjän tiedot

314 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 14, 2016 10:02 pm

RIEKONSIIPI hymyili leveästi Vehnäpennulle, silitti kollin kultaista, auringossa hohtavaa turkkia lempeästi hännällään ilmaistakseen kiintymystään. Voi miten ylpeä Kiviturkki olisikaan kun Vehnäpennusta tulisi oppilas, ja Marjapennusta!  Tomupennustakin tulisi hieno soturi kunhan kunnon mestari pistäisi hänet ruotuun, Salviapentu toisessa tassussa... ''Ei kiitos, leikkikää te vain..'', Salviapentu jupisi hiljaa, väläytti pienen hymyn valkeaturkkiselle pesätoverille. Riekonsiipi tuhahti äänekkäästi, Salviapentu ei edes yrittänyt ryhdistäytyä ja käyttäytyä kuin kunnon kissan kuuluisi, kuin Kiviturkin tyttären kuuluisi! Tuo pentu oli vanhemmilleen häpeäksi, Tähtiklaani syösköön hänen valkeat tassunsa alas mutkaisinta polkua jonka hän elämältään saisi! ''Marjapentu minusta se on loistava ajatus, näytä emolle hieman taistelutaitojasi'', kuningatar naukui sävyn lempeämmin, vaikka hän olikin kumppani metsän vihatuimmalle ja pelätyimmälle kissalle, ja vaikka hän ei voinut muuta kuin ihailla salaisen rakkautsensa, pentujensa isän mahtipontista käyttäytymistapaa häntä harmitti ettei hänen suosikkipentunsa osoittanut hänelle rakkautta vaan haki etäisyyttä kaikista ympärillään. Tummanruskea kolli, joka hipoi Riekonsiiven mittoja räpäytti hämärinä kiiluvia silmiään, ne lipuivat ohkeiksi noroiksi eikä kollin suusta kuulunut hiljaisintakaan sanaa. ''Salviapentu et sinä voi koko päivää siellä kykkiä, ulos ja mene leikkimään sisarustesi kanssa!'', kuningatar karjaisi, niin tiukasti ja niin napakasti että torkahtanut, yksisilmäinen kuningatar Aamuvirta hätkähti hereille.

''Anteeksi, Nuppulehti pyytää kaikkia Riekonsiiven pentuja parantajanpesälle-'', solakka tummanoranssi kollipentu työnsi päänsä pentutarhalle, ''-tämä on terveystarkastus, jotta pääsisitte huomenna oppilaiksi''. Riekonsiipi räpäytti silmiään, tämän kollipennun emo ei nukkunut pentutarhassa. Tämä kollipentu....Kettu sisaruksineen oli löydetty pisimpänä yönä Myrskyklaanin reviirillä harhailemasta, he olivat erakkopentuja jotka Kotkatähti oli hyväksynyt Myrskyklaaniin Tähtiklaanin lähettämän merkin vuoksi, pentuja jotka nyt yöpyivät parantajanpesällä Nuppulehden huomassa. Kilpikonnakuvioinen kohautti lapojaan, he olivat vain hiukan nuorempia kuin hänen omansa, heistä tulisi oppilastovereita. ''Hyvä on pienokaiseni, leikit saavat odottaa'', Riekonsiipi hymyili, Marjapentu käveli hänen ohitseen sanaakaan sanomatta, ulos pentutarhasta ennen kuin kukaan ennätti heittää mitään ilmoille. Salviapentukin nousi pediltään ja jäi norkoilemaan Lumipennun perässä, Lumipentu oli hänen ainoa ystävänsä eikä Salviapentu mielellään ollut hänestä erossa silloin kun naaras oli paikan päällä. ''Ei minussa ole vikaa hiirenviiksen mittaakaan!'', Tomupentu tuhahti ylpeästi, tassutti pesältä käpälät suorina.

// laatu kuoli

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

315 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 14, 2016 10:36 pm

Lumipentu kuunteli jo ehkä hieman tylsistyneesti sisarusten välistä keskustelua ja maanittelua. Hän itse halusi vain saada leikin nopeasti pois alta, jotta pääsisi tekemään jotain muutakin vielä. Hänen ajatuksensa keskeytti kuitenkin heiman vieraan pennun ääni. Lumipennun korvat nousivat uteliaana hörölle, ja hän kurkotti nähdäkseen puhujan. Se oli tummanoranssi turkkinen pentu, josta Nuppulehti olikin jo Lumipennulle puhunut. Kettuko hänen nimensä oli? Lumipennun korvat värähtivät tyytyväsesti. Häntä ei haitannut ollenkaan, että leikki jäi nyt pois, päinvastoin. Lumipentu nousi ylös ja laski valkoisen häntänsä Salviapennun lavalle rauhoittvasti. He kävelivät tasaisin askelin lähemmäs suuaukkoa. Lumipentu oli Tomupennun tavoin aika varma, ettei hänessä ollut mitään vikaa, mutta ei tarkistus pahitteeksikaan ollut. "Kiitos, pelastit juuri päiväni! En olisi millään jaksanut leikkiä Tuuliklaanilaista, ja tulla miehitetyksi! " Lumipentu sihahti Ketun korvaan, juuri niin kovaa, että vain Kettu ja Salviapentu sen kuulivat. Sitten hän suoristi ryhtiään, hymyili iloisesti Salviapennulle, ja jatkoi matkaansa parantajanpesää kohti.

Näytä käyttäjän tiedot

316 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Huhti 15, 2016 6:09 pm

VEHNÄPENTU nautti emonsa hetkellisestä huomion osoituksesta. Hän tiesi, ettei ollut Riekonsiiven suosikkipentu, mutta uskoi pystyvänsä muuttamaan tilanteen tulevaisuudessa, sillä Marjapentu - emonsa suosikkipentu siis -, otti etäisyyttä kaikkiin ja kaikkeen, toisin kuin kultaturkkinen Vehnäpentu, joten kolli uskoi emon vielä vaihtavan suosikkipentuaan. Ei, pentu ei ollut kateellinen veljelleen, mutta silti hän haluaisi näyttää Riekonsiiven silmissä mahdollisimman hyvältä ja mahtavalta. Vehnäpentu halusi olla kuin isänsä Kiviturkki, josta emo oli kertonut paljon. Sen takia lähes kuusi kuinen pentu halusi tulla metsän nuorimmaksi soturiksi, jotta voisi näyttää emolleen, sekä Kiviturkille - jos kolli isänsä joskus näkisi - olevansa mahtava ja parempi kuin muut sisaruksensa. Parempi kuin pentueen isoin pentu, Marjapentu siis.

Pentutarhaan saapui Kettu, pentu, joka ei ollut klaanisyntyinen, eikä asustanut pentutarhassa. Vehnäpentu ei pitänyt Kettua arvossa, eikä uskonut, että tuosta voisi tulla ikinä mikään kunnon soturi, kun hänellä ei ollut klaaniverta suonissaan. Toisaalta Kettu sisaruksineen olisivat luultavasti parempia sotureita kuin kollin mitätön sisar, Salviapentu, tulisi ikinä olemaan - Vehnäpentu ei edes ymmärtänyt miten niin mahtavalle soturille kuin Kiviturkille oli syntynyt tuollainen arkajalka, sellainen kuin Salviapentu oli. Kettu ilmoitti Riekonsiivelle, että kaikkien pentujen - Lumipennun, Vehnäpennun, Tomupennun, Salviapennun ja Marjapennun - piti tulla terveystarkastukseen, jotta he pääsisivät oppilaiksi seuraavana päivänä. Miten mahtavaa! kolli riemuitsi. Hänen häntänsä nousi pystyyn ja kolli kohotti päänsä kohti pentutarhan kattoa kävellessään Tomupennun ja Salviapennun ohitse ulos nukkumapaikastaan. Ei hänessä mitään vikaa ollut, siitä Vehnäpentu oli varma, mutta saisipa tuo klaanin parantaja jotain tehtävää, muuta kuin tyhjän päiväisten ennustuksien tulkitsemista tai yrttien lajittelua. Ajatuksissaan kulkiessaan kolli meinasi törmätä edessä kävelemään Lumipentuun. "Varo vähän!" Vehnäpentu naukui, -"Tee tietä tulevalle soturioppilaalle, joka pääsee puolustamaan klaania kaikelta toisin kuin sinunlaisesi tyhjän päiväiset parantajaoppilaat!" Kolli loikki valkoisen naaraan ohi, kohti parantajanpesää, jossa tuoksui maito ja vastasynnyttänyt kuningatar.

Näytä käyttäjän tiedot

317 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Huhti 15, 2016 8:32 pm

NUPPULEHTI puhdisti käpäliään märässä sammaleessa, joka tuoksui pesän perällä olevan lammen vedeltä. Vedessä oli aivan oma ainutlaatuinen arominsa, siinä kaikki pesän yrtit oli pesty, ja siinä lepäsi jokaisen yrtin toksu. Pinnalla kiemurteli heleän makea kissanminttu, tuoksu lipui alemmas kohti lammen pohjaa, laventelia, kirveliä, puolukanlehtiä, nokkosta-! Nuppulehti olisi nuuhkaissut sammalpalloa, ellei olisi pessyt käpäliään verestä. Hän oli onnellinen että erakkonaaraan synnytys oli ollut nopea, kivulias mutta nopea eikä hän ollut menettänyt verta. Parantajan vihreät silmät kääntyivät emokissaa kohti, hänestä ei vuotanut verta, naaras nyökkäsi tyytyväisenä ja viskasi sammalpallon nurkkaan muiden hiirensappi ja puhdistussammalten sekaan. Ensitöikseen parantajaoppilaana Lumipentu saisi viskellä ne metsään, vasta huomenna. Vasta huomenna. Nuppulehti hymyili lempeästi kun aukiolta kuului reippaiden pentujen melskettä, ensimmäisenä pesän sisäänkäynnistä käveli Marjapentu. Vanhimman ja suurimman pentutarhan pennun tummanruskea selkä hipoi parantajanpesän seinämiä sisäänkäynnillä, ja oksat takertuivat kiinni hänen keskipitkään turkkiinsa. ''Isääsi näytät tulleen, tules tänne niin otan sinut ensimmäisenä'', naaras naukui lempeästi ja taputti sammalpetiä vierellään. Pesän perällä, toisessa luolastossa majailivat myös Marjapennun jälkeen hyppivä Kettu, hänen sisarensa Lumme ja veljensä Yökkönen. ''Voisinko auttaa sinua jotenkin?'', Kettu naukui lempeästi, hyväntahtoisesti ja istuutui Peiponkujerruksen viereen, ''-minäkin olen erakkosyntyinen''. Nuppulehti puhahti, hän olisi halunnut Ketusta parantajaoppilaan, mutta Lumipentu kelpasi! Kelpasi vallan mainiosti!

Marjapentu tassutti Nuppulehden opastamalle paikalle ja istui alas, kylmä meripihkainen katse harhaili pitkin pesän jok'ikistä kolkkaa. Hän pisti merkille jokaisen kolon, halkeaman ja sisäänkäynnin toiseen huoneistoon- kolli yllättyi, sisäänkäytejä oli vain yksi. Kapea kolo keskellä parantajanpesän seinää, hän näki siellä kimmeltävän lammen ja kuuli siellä supattelevien erakkopentujen puheen. ''Selkä suorana'', Nuppulehti naukui ja näpäytti ympärilleen tiirailevan kollin kuonoa hännällään. Marjapennun hännänpää nytkähti, hän suoristi selkäänsä. Pesälle astui vuorotellen Vehnäpentu, Lumipentu, Tomupentu ja jonon perällä Salviapentu. ''Istukaa kaikki siihen riviin vain'', Nuppulehti naukui, yhtä reippaasti kuin virkeä pikkupentu, hän oli niin pirteä että Marjapennun teki mieli huokaista. Miten turhauttavaa kun joku oli noin vallan tekopirteä. ''Avaa suu'', Nuppulehti naukui, Marjapentu teki työtä käskettyä, avasi suunsa ammolleen jokainen hammas välkkyen. ''Hyvältä näyttää, hampaat ovat loistokunnossa'', parantaja nyökkäili, venytteli Marjapennun leukaa käpälällään. ''Hyvä on, nyt katso sisäänkäynniltä ulos, näetkö kuka katsoo sotureidenpesältä?'', Nuppulehti kysyi. Kolli pyöräytti silmiään ja kumartui katsomaan. ''Älä kerro muille'', parantaja hekotti, taputti Marjapennun selkää hännällään kun hän kuiskasi Kaktusapilan nimen naaraan korvaan. ''Hyvin tehty, ihan oikein meni'', Nuppulehti nyökkäsi, ''-nyt testaan hieman kuuloasi, peitä toinen korva tassulla''. Marjapentu nyökkäsi tottelevaisesti, hänen mielestään tehtävät olivat hieman hupsuja, mutta oli Nuppulehden tehtävä pitää huoli kaikkien terveydestä. Hän varmasti tiesi mitä teki.

Nuppulehti kuiskaili sanoja Marjapennulle, kolli toisti jokaisen sanan joka hänen korviinsa kantautui. ''Hyvin meni, erinomainen kuulo, näkö, hampaat hyvin-'', parantaja miukui ja tassutti kollin luokse, tutkaillen pentua katseellaan kuonosta hännänpäähän, ''-todellakin isääsi, oletko salaa hiipinyt hiekkakuopalle vai mistä nuo lihakset ovat tulleet?''. ''En ole, se on vasten klaanin sääntöjä'', Marjapentu vastasi kylmän rauhallisesti, Nuppulehti näytti hetken hämmentyneeltä ennen kuin pieni naurahdus karkasi suulta. ''Vitsi se vain oli höpönassu, otas tuo yrttikäärö tuosta ja syö se niin voit palata takaisin'', hän naukui, hymyili hieman väkinäisesti Marjapennulle. Marjapentu arvasi, muistuttiko hän taas isäänsä? Kolli tassutti Nuppulehden ohi, he olivat molemmat jo samoissa mitoissa, suhteessa täysikasvuiseen kissaan Nuppulehti oli pienikokoinen, ja suhteessa nuoreen kissaan Marjapentu oli suurikokoinen. Ohimennen parantaja hymyili hänelle, ja kutsui sitten Salviapennun tarkastukseen. Marjapentu vilkaisi lapansa yli, Nuppulehdellä oli tapana katsella häntä. Arvioivasti ja tarkasti, kuin parantaja minä hetkenä hyvänsä pelkäisi hänen viiltävän toisen pennun kurkun auki. Marjapentu ei välittänyt, jos hän tappaisi jonkun se olisi hänen oma asiansa. Häntä ei huvittanut tappaa, se touhu kuullosti sotkuiselta eikä hän haluaisi nuolla kissan verta turkistaan, se maistuisi varmasti pahalle. Huominen soturioppilas lipaisi yrtit lehdeltä, kielelle levisi karvas kirpeä maku mutta lihaskaan kasvoilla ei värähtänyt. Hitaasti, pentu palasi takaisin kohti pentutarhaa.

Salviapentu avasi suunsa, Nuppulehti katseli hänen hampaitaan vihreät silmät sirillä. Hetkipienen ajan Salviapentu säikähti hänen hampaissaan olevan jotain vikaa, mutta parantaja vain hymyili ja taputti hänen turkkiaan hännällään. Salviapentu luimisti korviaan ja vilkaisi ujona tassujaan, hän ei pitänyt siitä kun joku tutki häntä kuin koekaniinia. Arvioiden, silmät täynnä tuomion tuikkeita. Nuppulehti lisästi kaarnanpaloja yrttikasaan, Salviapentu arveli sen liittyvän hänen hampaisiinsa. ''Noniin, katsohan nyt, kuka näkyy sotureidenpesällä?'', parantaja kysyi, tassutti takaisin hänen luokseen hieman sotkussa olevien yrttiensä joukosta turkki lehdiltä käryten. Salviapentu siristi vihreitä säkenöiviä silmiään, hän siristi, sirsti... ''Olen pahoillani...en-en minä tiedä...'', naaras pahoitteli ujona, nolostuksen kuumotus nousi hänen turkkiaan pitkin. Marjapentu oli pystynyt kovin helposti kertomaan kuka siellä mahtoikaan olla, Salviapentu ei erottanut oliko turkki ruskea vai oranssi. ''Hyvä on, entäpä kuka istuu suurkiven vieressä?'', Nuppulehti kysyi uudestaan, raotti huomaamattomasti silmiään. Salviapentu siristeli, katsoi aukiolle. Valkeaturkkinen kissa kuiskasi Helmisiiven nimen Nuppulehden korvaan, parantaja hymili helpottuneena. ''Sinulla saattaa olla hieman kehnompi näkö kuin muilla, mutta siitä ei ole mitään haittaa, peitä toinen korva tassulla''. Salviapentu teki työtä käskettyä, toisteli Nuppulehden sanoja parhaansa mukaan nolostus turkissaan kihelmöiden, parantajan tyytymättömästä ilmeestä tuomiten hänen kuulonsakaan ei ollut loistelias. ''Kyllä sinä pärjäät, katsotaan kuuloasi kuun päästä uudestaan, menehän napostelemaan nuo yrtit tuolta'', parantaja naukui, osoitti suunnan hännänheilahduksella. ''Sitten Vehnäpentu'', hän naukui pirteästi, tapautti sammalpetiä hännällään.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

318 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Huhti 15, 2016 9:15 pm

VEHNÄPENTU katseli Nuppulehden tarkastaessa Marjapentua. Miksi parantaja koko ajan hoki veljelle, että tuo muistutti ulkonäöllisesti heidän isänsää Kiviturkkia? Miksei hänestä ikinä sanottu samaa - aina vain Marjapennusta! Vehnäpentu ei ikipäivänä haluaisi olla huonompi kuin veljensä, mutta joutuisi selkeästi tyytymään siihen, sillä kukaan ei ikinä verrannut häntä Kiviturkkiin. Tämäkö oli hänen rankaisunsa siihen, ettei kolli uskonut turhan päiväiseen Tähtiklaaniin? Toivottavasti ei, sillä huominen soturioppilas ei halunnut alkaa uskoa väkisin tuohon 'kuolleiden kissojen henkiklaaniin', johon kaikki muut niin kovasti uskoivat. Eihän kenelläkään ollut oikeita todisteita, että Tähtiklaani oli olemassa. Kaikki kissat näkivät 'tähtiklaanilaisia' vain unissa, eli toisaalta he voisivat vain olla kissojen vilkasta mielikuvitusta, eivätkä mitään oikeita kuolleita kissoja, jotka asuisivat hopeahännässä. Miksi Tähtiklaani oli edes keksitty - että kissat käyttäytyisivät kunnolla ja soturilain mukaan, vai miksi? Kolli ei ymmärtänyt, eikä edes jaksanut yrittää. Turha yrittää uskoa sellaiseen, mitä ei voitaisi todistaa yhtä todeksi, kuin kuinka tärkeitä saaliit olivat klaaneille.

Kullan värinen kolli havahtui taas ajatuksistaan. Parantaja kutsui hänet nyt terveystarkastukseen, vaikka kolli ei uskonut, että hänessä mitään vikaa olisikaan toisin kuin selkeästi tuossa mitättömässä sisaressaan. Marjapennussakaan ei tietysti ollut mitään vikoja - miksi niin 'mahtavassa ja arvokkaassa' oppilaassa vikoja olisikaan? Kaikkihan häntä suunnilleen palvoivat - niin Riekonsiipi kuin Nuppulehti! Tai näin Vehnäpentu asian näki. "Hmp, ei minussa mitään vikaa ole, eli ihan turhaan tarkastelet!" kolli naukui parantajalle, mutta kävi kuitenkin istumaan Nuppulehden eteen ja odotti, mitä naaras käskisi hänen seuraavaksi tehdä.

Näytä käyttäjän tiedot

319 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Huhti 15, 2016 9:17 pm

// Myrskyklaanin listaan on nyt lisätty tulevien oppilaiden mestarit, käykää kurkkaamassa, jos kiinnostaa!

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

320 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Huhti 15, 2016 9:47 pm

KOIRAHAMMAS tassutti Syyslehden ja Naakkaliidon kanssa aamupartiossa, naaraskolmikko oli päättänyt pitää rauhallisen ja hiljaisen rajapartion sumplien ja viettäen hieman omaa aikaansa. Syyslehti ja Naakkaliito olivat jättäneet oppilaansa levolle, antaen heille yhden pitkän aamun ja paljon rauhallista lisäunta. Koirahammas kehräsi lempeästi, Hanhitassu, se unikeko varmasti kiittäisi! Sananjalat ja loskalumen alta paljastuvat havunneulaset pistelivät polkuanturoita, kuusipuiden tahmeat oksat tarrautuivat soturin valkeaan turkkiin. Tämä oli Varjoklaanin reviiri, täällä oli jokainen kasvanut ja varttunut, jokainen klaanin ulkopuolelta tullut oli joutunut kokemaan koko reviirin uudestaan mutta he olivat tottuneet siihen. ''Kastanjatassulla menee loistavasti, hän on viisas ja rauhallinen ja on oppinut metsästyksen erinomaisesti!'', Syyslehti kehräsi lempeästi. Loppujen lopuksi kolmikko oli päätynyt puhumaan oppilaiden koulutuksesta, Koirahammas hymyili lempeästi. Oli hyvä kuulla että hänen velipuolellaan sujui koulutus loistavasti, voisipa hänen kahdesta muusta sisaruksestaan sanoa samaa... ''Olen kuullut Kuusijalalta kehuja, että Pelkotassulakin menee koulutus parempaan suuntaan, hän on hieman rohkaistunut'', Koirahammas naukui lempeästi. ''Hanhitassulla, noh...'', Naakkaliito oli varovainen sanoissaan, olihan hän nyt pennun emon seurassa, ''-sopivasti, hänellä on aikaa oppia''. Syyslehti kikatti, Koirahammastakin nauratti miten varovaiseksi äkäinen Naakkaliito muuttui, taisi hänkin tuntea miten pippuriseksi emot saattoivat kääntyä!

Kuusenoksat raapivat Naakkaliidon kylkiä, kun kolmikon turkit jättivät taakseen kuusisen maaston ja ulpukkakosken soinen kosteus levisi käpälien ympärille. Syyslehti nuuhkaisi ilmaa, naaraan kuono heilahti kuin jäniksellä. ''Haistatteko tekin tuon?'', naaras naukui valppaana, kilpikonnakuvioinen häntä heilahtaen. Naakkaliito nuuhkaisi ilmaa, nyökkäsi Syyslehdelle, ''Kujakissa, meni ladon suuntaan'', hän naukui, musta häntä viuhtoi ilmaa vihoissaan. Ettäs kehtasivat mokomat kujakissat tulla heidän reviirilleen tunkeilemaan! Koirahammas nuuhkaisi ilmaa, naaraan korvat luimistuivat, hän nuuhkaisi uudelleen. Tämä haju... ''Kenties meidän ei kannata mennä'', soturi naukui, katsoi Syyslehteä ja Naakkaliitoa. ''Ei, ei! Yksi niitä näyttää olevan, mennään antamaan sille opetus!'', Syyslehti hymyi lempeästi, ei oikein sopinut hänen vihamieliseksi tarkoitettuun lauseeseensa. ''Aivan, yksi kissahan se vain on, mennään!'', Naakkaliito nyökkäsi, vastahakoisesti Koirahammas lähti hölkkäämään partiotovereidensa perässä. Kaiken jälkeen mitä Lintutassulle oli tapahtunut, hän ei halunnut loukkaantua...ja tästä kissasta hänellä oli paha aavistus. Syyslehti vilkaisi taakseen, vaikka kolmikolla oli tiedossa että kissoja oli vain yksi, entä jos sillä olisi mukanaan vierailijoita jotka olisivat kulkeneet toista reittiä? Naakkaliitoa hymyilytti, hän ei ollut saanut toimintaa kuihin eikä malttanut odottaa että pääsisi kynsimään kujakissatakamusta!

Syyslehti saapui laventeliruohon kuolleelle aukiolle ensimmäisenä, haravoi ympäristöä katseellaan. Ladon punaisten lautojen välistä pilkotti kilpikonnakuvioista turkkia, Naakkaliito lipaisi huuliaan. ''Kuka sinä olet, ja mitä teet Varjoklaanin reviirillä?'', Syyslehti kiekaisi reippaasti, puhtaalla äänensävyllä. Kissan keltaiset silmät kiiluivat ladon pimeydessä, ja valkeat hampaat välkkyivät pehmeän hymyn kanssa. Kissan häntä piihkaisi kuollutta heinää, hitain askelin hän asteli ladosta ulos, kollin häntä heilahti hitaasti kuin hän olisi nähnyt jotain mistä piti. ''Vastaa!'', Naakkaliito sylkäisi, kynnet kaareutuivat multaan. Koirahammas otti askeleen taaksepäin, korvat luimistuivat ja ääni tuntui juuttuvan kurkkuun. ''Koirahammas, kultaseni'', kolli naukui pehmeällä, yskän kuluttamalla äänellä, ''-sinulla taitaa olla jotain, mikä kuuluu minulle''. Koirahampaan tassuja heikotti, hän ei olisi halunnut pysyä pystyssä. Syyslehti vilkaisi partiotoveria, naaraan oranssit silmät siristyivät Koirahammasta katsellessa, mikä hänelle tuli? ''Vastaa kysymykseen!'', Naakkaliito murisi hurjana, musta turkki pörhössä kuin kiukkuisella karhulla. ''Minun nimeni on Heinä, ja olen vain tullut tapaamaan....pentujani'', kolli naukui äänellä vailla pienintäkään vihan sävyä, silmissään tahattoman lempeä tuike.

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

321 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty La Huhti 16, 2016 7:14 am

Lumipentu katseli Salviapennun viereltä, kun Marjapennulle tehtiin tarkastusta. Lumipentu iloitsi siitä, että tällä oli kaikki hyvin. Terävä kuulo, tarkat silmät ja hyvät hampaat. Marjapennulla oli kaikki kohdillaan. Kumpa kolli välillä edes hymyilisi! Lumipentu hymyili itse Marjapennulle tämän kävellessä ohi ja väistyi pois suuaukolta. Hän katseli häntä hieman vääntyillen Salviapennun tarkastusta. Tällä valkoisella pennulla tarkastus ei mennyt yhtä moitteettomasti kuin veljellään, ja Lumipennun korvat heilahtivat huolestuneesti. Toivottavasti Salviapentu ei pahoittaisi tästä mieltään. Lumipentu sipaisi hännällään Salviapennun kylkeä rauhoittavasti, kun tämä kulki ohi. Lumipentu nuolaisi rintaansa vaivautuneena. Salviapennun tatkastuksen jälkeen Lumipentu ei ollut enään yhtä varma, ettei hänessä olisi mitään vikaa. Hän vilkaisi soturienpesälle, ja näki ihan selvästi kuka sieltä tuli. Hän heilautti korviaan ja kuuli jopa lintujen sirkutuksen metsästä asti. Eikai hänessä mitään vikaa ollut? Lumipentu havahtui ajatuksistaan kuullessaan Nuppulehden kutsuvan Vehnäpentua, ja nosti katseensa ylös parantajaan. Hän rauhoitti mielensä ja väänsi kasvoilleen lempeän ja iloisen hymyn. Kyllä pian selviäisi, oliko hän oikeasti terve. Lumipennun mieleen nousi taas huominen päivä. Entä jos hän ei ollutkaan käyttäytynyt niin hyvin kuin miten Nuppulehti oli odottanut, ja häntä koulutettaisiinkin soturiksi? Mitä Lumipentu sitten tekisi? Pettymys valtasi Lumipennun, kun hän ajatteli ettei pääsekkään parantajaoppilaaksi. Hän suoristi automaattisesti ryhtiään ja siristi kauniita sinisiä silmiään. Hän halusi parantajaksi.

Näytä käyttäjän tiedot

322 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty La Huhti 16, 2016 4:20 pm

HEINÄ vilkaisi taakseen, keltaiset silmät räpsyttäen. Totta puhuen hän olisi halunnut hieman aikaa Koirahampaan kanssa, kahden kesken. Koirahammas ei ollut liikoja selitellyt, kun hän oli lakannut tapaamasta häntä. Heinä luimisti hieman korviaan, Koirahammas ei edes vilkaissut hänen suuntaansa, mitä hän oli tehnyt väärin? ''No, Heinä...mistä sinä tulet?'', Syyslehti, kilpikonnakuvioinen solakka naaras kysyi hyväntahtoisesti, häntä pehmeästi heilahtaen. Heinä hymyili ystävällisesti, ''Olen latokissa, tulin tänne Tuuliklaanin reviirin alaisista luolista'', kolli selitti oranssiperäinen häntä heilahtaen, hän oli usein tavannut Koirahammasta haaskalan tai laventeliruohon lähettyviltä. Kerran he olivat jopa yön turvin matkanneet kuukivelle, Heinää harmitti ettei Koirahammas ollut yhtä iloinen nähdessään häntä, minkälaisia valheita naaras oli klaanilleen kertonut? Heinä jättäytyi jonon jälkeen, tassuttamaan hitain askelin Koirahampaan vierelle. ''Mistä sinä sait tietää heistä?'', Koirahammas naukui hiljaa, katkeran kuulloisena, siniset silmät tuikkien. Heinä hymähti lempeästi, ''En tiedä, näin unessani kissoja jotka kertoivat, Kieloraita kutsui niitä Tähtiklaanin kissoiksi ja neuvoi seuraamaan heidän sanojaan'', kolli selitti hiljaisella, hieman kiusaantuneella äänensävyllä. Koirahampaasta tuntui katkeralta, miksi Tähtiklaani halusi pilata hänen onnensa tällä tavalla? Miksi se oli kertonut Heinälle, mutta ei ollut varoittanut häntä? Miten epäreilua, esi-isät, niin kovin epäreilua...

Nelikko sukelsi kukin vuorotellen leiriin kivien yli, kukin ympärilleen katsellen. Kameleonttitassu, kuuro parantajaoppilas oli hoitamassa piikkiä pois Oravatassun käpälästä. Naaraan kuono vuosi hieman, ja hänen päänsä keikkui unen rajamailla. Syyslehti hekotti lempeästi, voi Oravatassu ja Joutsentassu parka, mokomat olivat ansainneet kohtalonsa, mutta onneksi kaksikko oli nyt parantumaan päin. Kameleonttitassun korvt heilahtivat, kun emon tuoksu leijaili kuonoon kuin kissanminttu. Kolli muuttui varovaiseksi, kun hän huomasi sisään kävelleen partion mukana tulleen tuntemattoman, oliko hän vanki? Heinän korvat värähtivät, hän vilkaisi Koirahammasta, naaras nyökkäsi. Kollista tuntui lohduttavalta, että Koirahammas muisti yhä hänen katseidensa merkityksen. ''Montako heitä on?'', Heinä kuiskasi hiljaisesti, hän ei halunnut hoputtaa Koirahammasta. Isäksi tuleminen vasta kuuden kuun jälkeen olisi haastavaa, hyväksyisivätkö pennut häntä? ''Kolme'', naaras jupisi, luppakorva heilahtaen. Kameleonttitassu nykäisi piikin pois, Oravatassu vinkaisi pienesti. ''Hiero tätä siihen ja palaa parantajanpesälle'', Kameleonttitassu neuvoi lempeästi, ''-se ei pääse tulehtumaan''. ''Hyvä on'', Oravatassu jupisi, parantajaoppilas nyökkäsi tyytyväisenä ja kääntyi muiden kissojen tapaan katsomaan tunkeilijaa. ''Emo, kuka hän on?'', kolli kysyi uteliaana, hänen tapaansa kellertävän ja mustan kirjava kolli ei vaikuttanut vihamieliseltä. ''On ilo tavata sinut, minun nimeni on-'', kolli aloitti lämpimästi hymyillen, Koirahammas vilkaisi anoen, olisiko hänen pakko? Eikö hän voisi pitää salaisuutta? Heinä räpäytti silmiään epätoivoisena, eikä Koirahammas halunnut pentujen tietävän totuutta? Koirahammas huokaisi, ''Hän on...Heinä, sinun isäsi''.


// roolaan myöhemmin Nupulla, Lintutassullaa ja öäh jollakulla

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

323 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Huhti 17, 2016 10:30 am

KUUSIJALAN silmät nauliintuivat kullankeltaiseen kolliin. Varapäällikkö oli jo menossa suorittamaan tehtäväänsä, kuulustelemaan, miksi kissa oli täällä, mutta sitten hän kuuli Koirahampaan sanat. Varjoklaanin varapäälikön askeleet hyytyivät ja yhtäkkinen tarmo tavata Heinäksi nimitetty kissa valui hänen käpälistään pois kuin kuiva hiekka. Eihän Heinän pitänyt saapua enää ikinä takaisin! Miksi kissa oli silti täällä? Kuusijalka nielaisi kurkkuun nousseen palan ja asteli varapäälikön tehtävien mukaisesti kuulustelemaan Heinää ja partiota, jotka olivat tuoneet hänet leiriin. "Miksi olette tuoneet tämän kissan-", Kuusijalka viittoi hännällään Heinää kohti, "-mukananne leiriin, ettekä häätäneet häntä pois reviiriltämme niinkuin kuuluu?" Kolli yritti kuulostaa tyyneltä ja ehkä jokseenkin ankaralta, mutta hän ei ollut läheskään niin hyvä näyttelijä kuin Käärmehäntä, joka oli jäänyt kallionpieleen kuuntelemaan keskustelua silmät mielenkiinnosta tuikkien. Kuusijalka vilkuili vuorotellen Naakkaliitoa, Koirahammasta sekä Syyslehteä. Kuusijalka loi vihreän katseensa myös Kameleonttitassuun ja toivoi ettei oppilas ollut kuullut mitä Koirahammas oli sanonut.

Näytä käyttäjän tiedot

324 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Huhti 17, 2016 11:52 am

KOIRAHAMMAS puhahti turhautuneena ja huitaisi hermostuneisuuden pois korvistaan, Kameleonttitassu kallisti päätään. ''Niin mikä oli? En oikein saanut selvää'', kolli hymyili lempeästi, kainosti ja korvat huvittuneesti heilahtaen. Koirahammas virnisti lempeästi, hän oli onnellinen ettei Kameleonttitassu ottanut turhia paineita kuuroudestaan saatika loukkaantunut jos ei kuullut kaikkia juttuja. ''Menehän katsomaan miten Joutsentassulla menee, jutellaan...myöhemmin'', naaras naukui, kenties hieman väkisin väännetyllä hymyllä ja huitaisi hännällään kollin lapaa. ''Okei, nähdään myöhemmin!'', Kameleonttitassu naukui reippaasti, vilkaisi Heinää merkitsevästi, ennen kuin loikki matkaan. Syyslehti nyökkäsi kunnioittavasti Kuusijalalle, Heinä tuntui hieman yllättyvän kissojen kunnianosoituksesta ja nyökkäsi itsekin kömpelösti hieman jälkijunassa. ''Kaikella kunnioituksella-'', Heinä aloitti hillityllä äänellä, pala nousi kurkkuun kun Koirahammas hieroi kuonoaan ruskean kissan turkkiaan, ''-olen...vain tullut tapaamaan pentujani''. ''Öh- minusta heillä on kyllä oikeus tavata Heinä! Ihan vaan siltä varalta jos he joskus...tarvitsevat molempia vanhempia'', Syyslehti heitti kömpelösti sanojen välistä, heilautti täplikästä häntäänsä. Haukotteleva Hanhitassu tassutti vanhempiensa luokse, nuolaisi Kuusijalan rinnusta ja painoi päänsä vasten Koirahampaan lapaa, ''Keskeytänkö jotakin?'', oppilas kuiskasi hiljaa emonsa korvaan, tilanne ei hänen silmiinsä vaikuttanut vihamieliseltä.

// roolaan myöhemmin lisää laatu 11/10

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

325 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Huhti 17, 2016 2:38 pm

KUUSIJALAN selkää pitkin juoksi väreet kuin pöllöä pakoon pyrkivät hiiret. Kolli lipaisi nopeasti kumppaninsa päätä kielellään, kun tämä tuli puskien kissan vierelle. "No, tapaamisesta ei koidu varjoklaanille juuri mitään haittaa", varapäällikkö myönsi Heinälle luvan oleskella hetken aikaa leirissä tehtäviensä mukaisesti. Kuusijalka tarkasteli Heinää. Välähtikö erakon silmissä kateus? Älä huoli Heinä, sinun ei tarvitse kärsiä siitä kuin vähän aikaa, kolli ajatteli, varjoklaani kyllä ajaa sinut tiehesi ennen pitkään. Kusijalka ei tiennyt oliko hän itse mustasukkainen Heinälle vai kenties vihainen? Joka tapauksessa Kollin teki mieli sähistä ja ajaa Heinän leiristä pimeään metsään asti. Hän mulkoili Syyslehteä tupsukorvat kääntyillen loukkaantuneesti. "Ai, sinä ajattelet, etten minä...." kissa murisi aluksi, huomasi vihapuheensa ja mumisi lauseen lopun tuskin kuuluvasti. Että minä en ole kykenevä tai tarpeeksi hyvä isä, Kuusijalka ajatteli lauseensa loppuun päässään. Varapäällikkö puisteli päätään ja ryhdistäytyi. "Tottakai Syyslehti, olet oikeassa", hän naukui ilkeiden sanojen sijasta ja pakotti pienen hymyn kasvoilleen. Hanhitassun saapuessa paikalle, Kuusijalka katsahti Koirahampaaseen kysyvästi. "Tämä täytyy hoitaa nyt", hän kumartui nopeasti kuiskaamaan kamppailleen ja taivutti päänsä sitten Hahnitassun tasolle hupsusti hymyillen. "Hanhitassu kulta, käväise hakemassa Sävytassu ja Kameleonttitassu tänne. Meillä on teille tärkeää asiaa", ruskea kolli naukui lempeästi. "Nyt".

Näytä käyttäjän tiedot

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 13 / 16]

Siirry sivulle : Edellinen  1 ... 8 ... 12, 13, 14, 15, 16  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa