Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Lehtikadon pakkaspurema 1#

Siirry sivulle : Edellinen  1 ... 8 ... 13, 14, 15, 16  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 14 / 16]

326 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Huhti 17, 2016 11:21 pm

NUPPULEHTI hymyili lempeästi ja näpäytti tulevan soturioppilaan kuonoa hännällään, ''Äläs yhtään elvistele siinä nuori kolli, kaikilla ei terveystarkastus mene niin loistavasti kuin luulevat'', naaras naukui napakasti, korvat hempeästi heilahtaen. ''Avaahan suu nyt oikein ammolleen'', hän naukui rohkaisevasti, joskus pentuja hirvitti avata suu vieraille kissoille mikä oli ymmärrettävää, Kiviturkin pennut olivat kuitenkin tähän asti avanneet kitansa muitta mutkitta. Nuppulehti venytti Vehnäpennun leukaa käpälillään nähdäkseen takahampaat paremmin, valkeat hampaat tuikkivat kilpaa Marjapennun torahampaiden kanssa eikä ollut epäilystäkään etteikö ne olisi ollut hyvin hoidetut. ''Avaa kunnolla vain'', Nuppulehti rohkaisi, katsoi kollin kieltä tarkkaavaisena. Hän huomasi Vehnäpennulla olevan hieman sama vika kuin Salviapennulla, molempien kieli näytti hieman kuivalta ja aralta, heidän pitäisi juoda enemmän. Nuppulehti vapautti Vehnäpennun leuat ja veti tassunsa eroon nuoren kollin poskilta. ''Hyvältä näyttää, terve suu'', parantaja nyökkäsi hyväksyvästi. ''Katsohan sitten, kenet näet sotureidenpesän suuaukolla?'', naaras kysyi ja vilkaisi sinne itsekkin, Sirokoipi heilautti häntäänsä tervehdykseksi.

// laatu oi

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

327 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Huhti 17, 2016 11:32 pm

Pöllökynsi ei voinut peittää ylpeyttään siitä että oli löytänyt heti oikean verson, leveä hymy kasvoillaan hän seisoi ryhdikkäässä asennossa kuunnes tuli tuulen puuska joka nappasi entistä kovemiin Pöllön turkkiin jolloin naaras menetti tasapainon ja melkein möksähti kyljelteen mutta kerkesi pistämään jalat alleen ennen kun osui maahan. Pöllökynsi jäi seisomaan tukevaan asentoon ja jäi katsomaan säikähtäneen vihaisesti maata kunnes kuopaisi tassullaan vihan ärsyyntyneenä maata vastatuuleen ja kaikki hiekka tuli suoraan hänen silmiin. Pöllö otti tassullaan kömpelön näköisenä hiekkaa pois silmistään kunnes näki taas selvästi. Sielujenlaulu kertoi saarnin siemenistä ja niiden olin paikasta, pöllö kuunteli tarkasti kaiken ja alkoi sen jälkeen etsiä siemeniä, hetken ajan hän kaivoi eripaikoista maata ja tutkiskeli löytyisikö mitään,mutta sitten hän huomasi kaksi pientä kiven näköistä juttua puoliksi hiekan alla hänen kaivamassaan kuopassa, Pöllö kaivoi saadakseen ne kokonaan näkyviin ja otti varovasti niistä kiini hampaillaan ja nosti ne kuivuneen lehden päälle. "ovatko nämä saarnin siemeniä? kysyi Pöllökynsi innoissaan.

Näytä käyttäjän tiedot

328 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Huhti 17, 2016 11:53 pm

LAMPILAMMAS räpäytti silmiään muutaman kerran unisesti, kuullessaan tuon veljen mumisten heikosti tuon nimeä. "Lampilammas. Heräisit jo ja lähtisit kanssani vaikka saalistamaan, olet nukkunut aivan liian pitkään, kuka ties mäyrä sinutkin suihinsa joskus vielä nappaa kun noin sikeästi torkut.", Järvihuurre naukui tomerasti ja vaihtoi ilmettään rauhallisemmaksi kun huomasin naaraan olevan viimeinkin hereillä. "Voinhan minä tulla, mutta älä edes aloita noilla mäyrä jutuillasi tällä kertaa.", naaras hymähti ja nousi ylös makuupaikaltaan hitaasti, venytellen hetken, Järvihuurteen puhuessa taustalla ties mistä kaikesta taivaan ja maan väliltä. Toki naaras välitti veljestään, mutta tuon jutut menivät välillä hieman yli oleellisen. "Ja niin kuin olin sanomassa, meidän olisi viisainta lähteä sen vuoksi heti, sää voi muuttua milloin tahansa.", Järvihuurre jatkoi, rynnäten sen jälkeen vikkelästi ulos. Lampilammas nyökkäsi tuon perään ja asteli ulos sotureiden pesästä melko kömpelösti, tuon takajalan ottaessa maahan kiinni, taittuen hieman. Naaras pidätteli huutoa parhaansa mukaan ja päästi suustaan pelkkää pihisevää ääntä. Järvihuurre katsahti taakseen sisareensa, joka pidätteli vihaansa tätä päivää kohtaan varsin huonosti. Oli vain hetkestä kiinni ennen kuin tuo alkaisi laukomaan ties mitä pahanilman sanoja suustaan kuin joessa virtaavaa vettä. "Ei sinun ole pakko tulla mukaan jos nyt noin huonosti päivä on alkanut, on loogista ajatella, että voit joutua mäyrän ruuaksi tänään tuolla jalalla.", Järvihuurre naukui, irvistäen nähdessään tuon takajalan luun törröttämässä heikosti sijoiltaan. Järvihuurre tempaisi nopeasti Lampilampaan selkäänsä kyljelleen, yrittäen varoa tuon takajalkaa. Kolli marssi vauhdikkaasti parantajan pesän suulle ja oli hetken hiljaa. Sekuntien kuluessa naaraan mitta alkoi täyttyä. "Voisitko pitää vähän kiirettä?", Lampilammas tiuskaisi tuolle niin kovaa, että luultavasti koko klaani kuuli sen.

Näytä käyttäjän tiedot

329 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Huhti 17, 2016 11:58 pm

NUPPULEHTI räpäytti lehmuksenvihreitä silmiään rauhallisesti, tutkiessaan Vehnäpennun kultaista turkkia. Hänen mielestään oli hupsua miten Kiviturkin kaltainen ryökäle voisi saada niin erinäköisiä pentuja, Salviapentu kuka oli siro ja herkkä kuin lumililja, Marjapentu kuka oli vahva ja suuri kuon vuorien huiput. Parantajan korviin hiipivät aukion melskeet, ja Nuppulehti kääntyi katsomaan parantajanpesälle rientäviä kissoja. ''No, mites te nyt noin melskaatte isot soturit?'', naaras torui hymyillen, vaikkei ollut kaksikkoa päivän vertaa vanhempi. ''Voisinko auttaa jotenkin? Järvihuurre näytät hieman nuhaiselta, oletko nukkunut hyvin?'', parantaja uteli lempeästi ja väläytti nopean hymyn Vehnäpennulle.

// pahoittelen

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

330 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ma Huhti 18, 2016 12:05 am

JÄRVIHUURRE havahtui mielikuvitusmaailmastaan ja hätkähti hereille, katsahtaen ympärilleen hätäisesti. "Olen nukkunut ihan normaalisti, kuinka niin?", Järvihuurre mutisi ja nytkähti kun tuon sisar puristi tuon kynnet tuon selkään heikosti. "No ei tässä oikein mitään kummallista, tuo vain kaipaisi apua kai.", Järvihuurre naukui, laskien vikkelästi Lampilampaan selästään ja kiiruhtaen ulos leiristä tunnelin läpi varsin nopeasti äskeiseen tahtiinsa verrattuna.

Näytä käyttäjän tiedot

331 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ma Huhti 18, 2016 9:56 pm

VEHNÄPENTU ravisteli kullan väristä turkkiaan, parantajan tutkiskellessa sitä. Parantaja naaraan tassut olivat kollin lämmintä turkkia vasten kylmät, joka sai Vehnäpennun tuntemaan olonsa epämukavaksi. Miksei terveystarkastus voinut olla yksinkertaisempi ja ohi jo? Tai sitten olisi vain helpompaa, jos tätä koko roskaa ei olisi, kun näytti ettei Nuppulehtikään jaksanut keskittyä. Vaikkaankaan kolli ei ollut asiasta varma, hän kuitenkin tulkitsi näin naaraan ilmeitä sekä eleitä. Kolli arveli, että näyttäisi itse aivan samalta jos joutuisi tarkistelemaan tulevien oppilaiden näköä, kuuloa, suuta ja turkkia - mitä hauskaa tai hyödyllistä koko puuhassa oli parantajan kannalta katsoen? Tuskin yhtikäs mitään.
"Tyhmä kysymys.." kolli naukui Nuppulehdelle tämän kysyessä kuka soturienpesällä oikein istuskeli, -".. sehän on Sirokoipi - en minä sokea ole!" Tuo Tähtiklaanin ennustuksia tulkkaava naaras oli Vehnäpennun mielestä klaanin toisiksi turhin kissa, vaikka hän tietenkin ymmärsi että ilman Nuppulehteä klaani olisi pulassa, jos joku loukkaantuisi tai sairastuisi, mutta kolli ei siltikään pitänyt parantajan roolia tärkeässä arvossa klaanissa. Ja tuskin tulisi ikinä pitämäänkään, ellei tuo tekisi jotain aivan suurenmoista, joka koskettaisi henkilökohtaisesti juuri Vehnäpentua.

Näytä käyttäjän tiedot

332 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 20, 2016 9:57 am

SIELUJENLAULU nautti hetkellisestä tuulenpuuskasta, joka sai Pöllön epäonneksi, tuon melkein kaatumaan. Pieni hymynpoikanen karkasi parantajan vakaville kasvoille Pöllön nolostuessa melkein-kaatumisestaan. Tuo kulkukissa taisi todella arvostaa Taivasklaanin parantajaa, ei Pöllö muuten varmastikaan käyttäytyisi noin - naaras ei ainakaan uskonut niin. Sielujenlaulu käänsi selkänsä Pöllölle ja lähti etsimään lisää saarnin versoja, joita hän todella tarvitsi sen yhden lisäksi, minkä Pöllö oli taitavasti juuri äsken löytänyt. Kirjava naaras valitsi ohteekseen hyvin vanhan saarnipuun ja lähti kiertämään sitä. Kissan onneksi versoja löytyi puun luota monta. Naaras kaapi varovaisesti versojen ympäriltä maata pois ja otti kiinni niiden varresta. Näin hän teki jokaiselle, jonka löysi ja jonka jälkeen hän kuljetti ne saarnipuun juurille, peitti hieman maalla ja kääntyi katsomaan Pöllöä, joka kaiveli toisen saarnipuun juurikkoa. Löysiköhän tuo kissa etsimäänsä, eli saarnipuun siemeniä? Parantajan iloksi, vastaus oli oletettavasti positiivinen, sillä heti seuraavassa hetkessä Pöllö huusi, että oliko hän löytänyt saarnipuun siemeniä. Sielujenlaulu loikki nopeasti toisen naaraan luokse ja katsoi tämän esille kaivamiin siemeniin. Naaras otti ne lehdeltä, jolle Pöllö oli ne laittanut ja vilkaisi hieman lähempää. "Kyllä! Kyllä ne ovat saarnipuun siemeniä!" naaras naukui iloisena, -"Hienoa Pöllö!" Tässä kohtaa parantajan huomasi itsekin maassa siemeniä, jotka pilkottivat Pöllön kaivamista kuopista. Hän otti ne ja laittoi siemenet samaiselle lehdelle, millä Pöllön löytämät olivat. "Käyn hakemassa versot, jonka jälkeen voisit auttaa minua kuljettamaan nämä kaikki klaanini leiriin" Sielujenlaulu sanoi, muttei jäänyt odottamaan Pöllön vastausta vaan kipaisi hakemaan versot vanhan saarnin juurakosta.

Näytä käyttäjän tiedot

333 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 20, 2016 5:26 pm

YÖKKÖNEN kallisti päätään Riekkosiiven pennuille. Lumipentu oli aikaisemminkin pyörinyt parantajanpesällä, joten hänen pikkukolli ei niinkään kiinnittänyt huomiota, mutta Riekkosiiven pennukkoa hän oli harvemmin nähnyt. Tarkistettavana oleva Vehnäpentu vaikutti erittäin ylimieliseltä. Ylimielisyys sai Yökkösen käpäliä kipristelemään ikävästi. Hän itse oli aina niin kuuliainen ja kiltti, että toisen pennun paha katse tuntui häijyltä. Pikkukolli nuolaisi likaisenvalkoista lapaansa siloittaen siihen nousseen töyhtön. Pentukin siristeli silmiään nähdäkseen menkö Vehnäpennun vastaus oikein. Puolittain Yökkönen toivoi, että Vehnäpentu vastaisi väärin ja ylimielisyys haihtuisi, mutta silloin tunne saattaisi muuttua turhautumiseksi ja pentu saattaisi suuttua. Kun asiat kerta oli niin hyvin kuin Riekkosiiven pennuilla, pystyi kai tuntemaan tuollaisia tunteita. Yökkönen, Kettu ja Lumme puolestaan olivat kokeneet kamalia asioita. Heidän isä ja emo oli revitty kappaleiksi kolmikon silmien edessä. Niin olisi varmaan myös heille käyneet, jos Kettu ei olisi pakottanut heitä lähtemään. Kettu oli pentueesta se viisain ja vanhin. Yökkönen oli kuuliainen ja lempeä, Lumme pieni ja herttainen. Yökkönen hymyili ajatukselleen. Jos ne, keillä oli asiat hyvin muuttuivat tuollaisiksi ylimielisiksi kuin Vehnäpentu tai juroiksi kuin Tomupentu, Yökkönen oli tyytyväinen tähtiklaanin päätöksestä ottaa isä ja emo huostaansa. Nuppulehti oli kertonut heille tähtiklaanista. Ja Yökkönen ainakin uskoi heihin. Pentu uskoi kuin pennun kuului uskoa. Tyhmänsokeasti, mutta vilpittömästi.

Näytä käyttäjän tiedot

334 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 20, 2016 8:43 pm

PEIPONKUJERRUS vaelsi unien onnellisilla nummilla. Hän oli entisen kumppaninsa, Haikun, kanssa ja heillä oli kaikki pennut mukana - myös Lilja, joka oli oikeasti siirtynyt Tähtiklaanin metsästysmaille. Haiku ja juuri synnyttänyt naaras olivat löytäneet pesäkoloksi hyvin vanhan ketun kolon, jossa he kaikki kuusi nyt lepäilivät yhdessä. Tuuli ei päässyt puhaltamaan perheen koloon, mutta kuun säteet pääsivät. Oli täysikuu. Peiponkujerruksen häntä oli kietoutunut tiukasti pentujen ympärille ja hän nojasi Haikun turvalliseen kylkeen. He katsoivat toisiaan silmät täynnä rakkautta ja ylpeyttä pennuista. Haiku nuolaisi hellästi naaraan kuonoa, jonka jälkeen Peiponkujerrus upotti päänsä kollin rintaan. Kaikki oli niin täydellistä, eikä mikään tuntunut paremmalta. Mutta sitten osittainen todellisuus puuttui uneen; Haiku jäykistyi naaraan vierellä. Peiponkujerrus nosti päätään ihmeissään kollin rinnalta ja katsoi kissan syvän sinisiin silmin. Silmät olivat aluksi lempeät, mutta nyt niihin syttyi raivo. Haiku löi tassullaan naarasta ja raapaisi vielä Peiponkujerruksen silmiä. Naaras parkui kivusta ja sai pennutkin vikisemään hädissään. Peiponkujerrus yritti saada silmiään auki, muttei onnistunut kivulta ja poltteelta. "Mitä sinä oikein teit minulle?" hän naukui puoliksi peloissaan, puoliksi vihoissaan kumppanilleen, -"En voi avata silmiäni!" Naaras pystyi kuulemaan kun Haiku asteli varmoin, hiljaisin askelin takaisin Peiponkujerruksen luokse ja kuiskasi tämän korvaan; "Muistatko mitä sanoin? Minä tulen ja tapan sinut, samalla vieden pennut. Vien pennut pois tästä maailmasta, niin kuin sinutkin ja itseni, mutten päästä sinua ja pentuja ikinä samaan paikkaan" Tämän jälkeen naaras menetti tajunsa Haikun iskun johdosta. Nyt Peiponkujerruksen uni pääsi Liljan näkökulmaan. Peiponkujerrus-Lilja oli peloissaan ja katseli isäänsä suurin pelokkain silmin. Hän vikisi, kuten myös kolme hänen sisarustaan. He kaikki pelkäsivät. Mitä isä oli tehnyt emolle? Miksi isä oli muuttunut tuollaiseksi? Haiku lähestyi Liljan vasemmalla puolella kyhjöttävää mustaa kollipentu. Kolli tarttui pentua niskanahasta ja katkaisi tämän kaulan. Pentu ehti vain vinkaista hädissään, kunnes kuoli. Haiku heitti mustan elottoman ruumiin kohti tajuntansa menettänyttä emoa. Tämän jälkeen vaalea kolli otti 'käsittelyynsä' toisen jäljellä olevista naaraista Liljan ympäriltä. Sekin sai samanlaisen kohtalon, kuin kolli ja pian tuo vaalea ruumis retkotti emon päällä. Lilja sekä toinen jäljelle jäänyt pentu vikisivät peloissaan. Miksi kissa teki näin heille? Mitä pennut olivat tehneet kollille? Siinä samassa kolli nappasi naaraan Liljan vierestä. Haiku raapaisi tuon pieneen vatsaan kuolettavan syvän viillon. Pentu jäi vikisemään ja kiemurtelemaan tuskissaan, mutta lopulta kuoli verenhukkaan. Haiku katseli naaraspennun avutonta taistelua kuolemaa vastaan ja hymyili tuon kuollessa. Kissa nuolaisi hieman pennun verta ja kääntyi lopulta Liljaa kohti. "Nyt sinä!" kissa naukui ja tarrasi tassullaan Liljan kurkkuun. Lilja vinkui ja sätki henkensä edestä. "Turha yrittää, et sinä voi minulta päästä karkuun. Kuolet saman lailla kuin muutkin sisaruksesi - kuten emosi, tuo typerys, joka luuli, että antaisin hänelle ikinä anteeksi teidät. En halua pentuja nyt, enkä ikinä. Näin käy tyhmille kissoille!" Haiku paljasti vaalean karvan peittämän tassun, josta esiin työntyivät hyvin terävät kynnet. Nyt Lilja yritti tosissaan pois - hän sätki ja kiemurteli, vikisi. Häntä pelotti aivan hirvittävästi. Haiku ei kuhnaillut pitkään, vaan pian Lilja vetikin viimeisen hengen vetonsa. Tuo viimeiseksi jätetty naaraspentu näki vielä Haikun, tuon tappajan kasvoilla ylpeän ja voitonriemuisen ilmeen. Lilja huomasi emon liikahtavan, avaavan suutaan ja ehti kuulla emonsa epätoivoisen parkaisun, ennen kuin kaikki pimeni.

"Ei! Miksi?!" naaras parkaisi. Hän nosti nopeasti päänsä ja huomasi, että kaikki tuo äskeinen oli ollut unta. Hän oli turvallisesti Myrskyklaanin parantajanpesässä, pennut häntänsä alla. Naaras sulki silmänsä ja yritti ymmärtää kaiken olevan hyvin. Silti Peiponkujerrusta heikotti - niin selvästi tuo uni oli häneen osunut. Hän pystyi vieläkin tuntemaan olevansa kuolleen Liljan ruumiissa, vetämässä viimeistä hengen vetoaan ja näkemässä viimeistä asiaansa koko elämässään. "Onko täällä joku?" naaras huhuili. Hän ei uskaltanut avata enää silmiään.

Näytä käyttäjän tiedot

335 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 20, 2016 8:57 pm

Lumipentu katseli ympärilleen parantajanpesässä ja yritti etsiä jotain kiintoisaa. Hänen katseeseen osui varjoista pilkistävä silmäpari. Tämä silmäpari kuului yhdelle niistä erakkopennuista. Lumipentu astahti rauhallisen varovaisesti askeleen lähemmäs tätä pentua. Hän halusi kovasti tutustua näihin kolmosiin, mutta eihän hänellä ollut aikaa. Lumipentu otti pienen ja vaarattoman askeleen lähemmäs. Hänen koko olemus huokui pelkästään rauhaa ja hyväntahtoa. Sinisenvihreät silmät loistivat iloisesti ja avoimesti, valkoinen häntä heilui hitaasti käpälien tahdissa, kun pieni naaras käveli lähemmäs Yökköstä. Silloin Lumipentu kuuli toisen äänen hieman syvemmältä parantajanpesältä. Sama ääni oli erakolla, joka oli aijemmin päivällä saapunut leiriin. Lumipentu kuuli erakkokuningattaren kysymyksen, ja hänen korvansa välähtivät uteliaana. Lumipennun edessä avautui kaksi polkua. Hän voisi jatkaa matkaansa Yökkösen luokse, ja tutustua tähän nuorempaan pentuun kunnolla, tai hän voisi mennä syvemmälle pesään ja katsoa mikä kuningattarella oli hätänä. Lumipentu päätyi lopulta toiseen vaihtoehtoon. Hän räpytti Yökköselle ystävällisesti sinisiä silmiään, ennen kuin käveli kuningattaren luo rauhallisesti samalla tavalla kuin miten oli lähestynyt Yökköstäkin. "Hei, sinä taisit herätä. Olen Lumipentu, onko kaikki hyvin? " Lumipentu kysyi rauhallisesti saavuttuaan tumman naaraan luokse. Tämä ei ollut avannut silmiään, vaikka Lumipentu oli ihan varma, että juuri tämä naaras oli äsken huhuillut. Lumiepntu piti erakkokuningattareen etäisyyttä, sillä pelkäsi tämän säikähtävän jos hän meni liian lähelle.

Näytä käyttäjän tiedot

336 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 21, 2016 4:52 pm

YÖKKÖNEN väläytti Lumipennulle hieman ujohkon hymyn hampaat pimeässä välähtäen. Erakkoemon huuto oli säikäyttänyt hänet - äänessä oli samanlaista kauhua kuin isän äänessä kun hän oli karjunut kolmikolle, että heidän täytyisi paeta. Jokainen karva pikkukollin niskassa nousi pystyyn korostaen vielä entisestään pennun pörröistä olomuotoa. Lumipentu loikki niin tyynenä synnyttäneen emon luokse, että Yökköstä oikein hämmästytti. Pentu käännähti ja kipitti kevein askelin Lumipennun perään korvat innostuksesta höröllä. Ai Peiponkujjerrusko naaraan nimi oli? Eikö se ollutkin klaanikissan nimi? Kaikki myrskyklaanissa, paitsi Kettu, Lumme ja Yökkönen, omisti kaksiosaisen nimen. Oli Nuppulehti, Sirokoipi, Karhukynsi, Marjapentu, Vehnäpentu... Yökkönen luimisteli arasti korviaan, kun hän pysähtyi suuremman Lumipennun taakse ja jäi vilkuilemaan valkoisen naaraan taakse. "Terve", pikkukolli naukui pienellä äänellä säestäen Lumipennun tervehdystä. Peiponkujerruksen silmät eivät kiiluneet pimeässä. Olivatko naaraan silmät kiinni? Yökkönen haisteli ilmaa. Parantajanpesä tuoksui lempeästi maidolle ja yrteille. Suloinen pennuntuoksu täytti pesän kauttaaltaan. Yökkönen päätteli, ettei Karhukynsi pitäisi siitä hajusta. "Mi-minä olen Yökkönen", kolli seurasi Lumipennun sanomisia. Hän katsoi naarasta arvioiden, odottavasti. Lumipentua oli helpompi lähestyä. Hän oli pentu, ei suuri soturi. Oliko Yökkönen tehnyt oikein kertoessaan nimensä? Hän vilkuili vuoroin Lumipentua vuoroin Peiponkujerrusta.

Näytä käyttäjän tiedot

337 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 21, 2016 5:37 pm

PILVITASSU tunsi kylkiinsä syntyneet haavat, ruosteisina ja polttavina kuin kuumasta heinästä levinneet ahnaat liekit! Kipu kulki ruumiinrajoja pitkin, vapisutti jokaista lihasta kuin lamaannuttava sähköisku eikä kollin olisi tehnyt mieli enää nousta siitä pystyyn. Hänen teki mieli hautautua sammaleisiin, niihin ummehtuneisiin aluskasvillisuuden alueisiin joihin Punataivaan henki oli vajonnut. Vajonnut, vajonnut kohti ahnaasti käpäliä kourivaa pimeyttä. Kohti kuolemaa. Pilvitassu siristi tuskaisesti kullankeltaisia silmiään, täplikäs harmaankirjava turkki värjäytyi tummana kasvillisuuden kastelevilla verinoroilla. Punainen neste valui pitkin hänen kylkiään, hitaasti ja kärsivällisesti niin kuin puunkaarnan mahla iltapäivän lempeässä auringon porotuksessa. Voi hänen syytään kaikki oli! Punataivaan henki matkasi nyt Tähtiklaanin kieppeissä, oi ja hänen takiaan oli Laventeliruusukin kuollut! Niin kauhean monta kissaa... Pimeys, nälkäinen, ahdistava ja kosteana kuin suoturve se imi hänen karvoistaan jokaisen voimanpölyhiukkasen joka piti hänet yhä tolpillaan. Niin, se sai tassut tuntumaan heikoilta ja huterilta. Mieli teki loikata jokeen, rankaista itseään! Tuntea miten sulajäävirta paiskelisi hänen ruumistaan kivia vasten, kuulla miten vesi ja luiden narskuminen kaikuisi korvissa. Lapaluu räsähti päin kiveä, polvilumpio murskautui vasten kovasti painavia pohjakiviä. Vesi itsessäänkin painoi hänet lyttyyn, hän oli ansassa pimeydessä....Valonsäde! Kirkkaana kuin aamuaurinko se sokaisi hänet, henki palasi käpäliin ja yhtäkkiä meren runsaslukuinen aluskasvillisuus työnsi häntä pintaa kohti. Simpukankuoren vaaleanpuninen koralli pisteli, herätteli eloa hänen käpäliinsä. Ui, Pilvitassu! Ui! Pimeys huuhtoutui hänen turkistaan ja todellisuudentuike palasi silmiin, hän hätkähti hereille lyhyen unen tuudittavasta pimeydestä. Hänen turkkinsa oli kuiva, tahmea verestä, mutta kuiva. Pilvitassu riemuitsi, jokivesi ei ollutkaan vienyt häntä! Kuin saukko, tai saalistaan kohti hyökkäävä haukka hän avasi kitansa ja lukitsi hampaansa mäyrän huitovaan käpälään. Se ärjyi tuskissaan, kun Ulpukkatassun hennot iskut raapivat sen karkeaa turkkia ja Pilvitassun heikot hampaat pureutuivat sen polkuanturoihin.

Pilvitassun silmät roihusivat, täynnä tuntemattoman keltaisina ja punaisina tanssivia sävyjä, hänen korviinsa eivät kantautuneet Ihalemmen ja Säiejuovan huudot. Jok'ikinen lihas ja aisti käski häntä, työnsivät sitä punaista tietä kohti mihin hän ei halunnut sotkeutua valkeine turkkeineen. Jokainen mäyrän huitaisu aina lähemmäs kohti Ulpukkatassua sai hänen turkkinsa pörhistymään, valmustautumaan. Taistele vastaan! Pilvitassu käski itseää, älä anna sen saada sinua! Voi kiltti Tähtiklaani varjele minua! Oppilaan leuat avautuivat, Ulpukkatassun pehmeässä nahassa loistavat vuolaasti vuotavat jäljet saivat hänen katseensa yhä hurjemmaksi, hänen silmänsä roihusivat kilpaa hurjahampaisen mäyrän kanssa. Pilvitassu! Kermakuiskaus käski pehmeällä äänellä, ylpeällä ja kunnianhimoisella kuin emon kuuluukiin- hänen äänessään kaikui pahuus jota Pilvitassu ei halunnut kuulla, mene pois Kermakuiskaus! Kullankeltaisen naaraan houkuttelevat keinot kutittivat hänen turkkiaan kuin kuivat pehmoheinät, ei hän sellaista halunnut, vaan ei ollut vaihtoehtoja! Anna tulla Kermakuiskaus, hyvä on, suostun sinun keinoihisi! Järki jätti Pilvitassun korvat kuin vedellä huuhtoisi, lipui kohti takaraivoa pilvinä porottavan auringon tieltä. Pilvitassu loikkasi taaksepäin, tunnusteli varpaillaan havunneulasten peittämää sammalta. Haki tuntumaa, tasapainoa, voimaa ja valmisteli loikkaansa. Tuo elukka sai katua sitä, että se oli eksynyt heidän reviirilleen, ja kaikista eniten sitä että mokoma rotanruoka oli uskaltanut viiltää likaisilla, saasteisilla kynsillään Ulpukkatassua. Kolli loikkasi kuin olisi lintua yrittänyt pyydystää, ylös, korkealle. Takajalat iskeytyivät mäyrän rintaan, kynnet raastoivat paksua nahkaa kun etutassut yrittivät hakea tuntumaa painautumalla sen karvaan. Pilvitassu avasi suunsa ammolleen, niin auki kuin kuuna päivänä sai hampaat hurjina välkkyen. Hän upotti leukansa kohti vuolaana tykyttävää kaulaa, mäyrä kirkaisi tuskasta. Sokaisevassa päivänvalossa niin sokeasti kuin pystyi, se huitoi käpälillään. Pilvitassu irvisti, hänen kielensä lipaisi nahkaa ja hänen kehossaan värisi tuntemattoman eläimen sydämentykytys. ''Ulpukkatassu, Pilvitassu!'', Ihalempi kirkaisi, juoksi kynnet kimmeltäen ja tassut liukuen paikan päälle. Pilvitassu ei kuullut, hänen korvissaan kohisi ja hampaat raatelivat nahkaa. Veri maistui hänen kielellään, se valui alas pitkin kurkkua kuin hän olisi tahdonalaisesti juonut kuin lampivettä. Karvas maku raapi kieltä kuin sora, Pilvitassu työnsi verta ulos hampaidensa välistä, yökkäsi ja antautui nielaisemaan. Missä Ulpukkatassu on? Kolli yritti vilkuilla ympärilleen, mäyrä löi häntä käpälällä. Ei kynsillä, isku jäi jomottamaan selkää. Se huitoi uudelleen, tuskaisemmin, läähättäen.


// roolaan pian kaikilla kivoilla kissoilla!

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

338 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 21, 2016 7:55 pm

// Ihana roolaus Jenni!

PEIPONKUJERRUS kuunteli hetken kuulisiko ketään tulevan luokseen. Pian hän kuulikin hennot askeleet, joita seurasivat toisen kissan tassun äänet. Naaras nuuhkaisi ilmaa, kissat olivat selkeästi pentuja, sillä eivät tuoksuneet samalle kuin parantaja, soturit tai soturioppilaat. Vaikka pennut tuskin olisivat kauhean nuoria, he haisivat edelleen hieman emon maidolle. Ensimmäisenä aapunut pentu esitteli itsensä Lumipennuksi. Peiponkujerrukselta kysyttiin, voiko hän hyvin. Tietysti hän voi hyvin fyysisesti synnytyksensä jäljiltä, mutta henkisesti ei niinkään. Uni oli saanut naaraan ahdistumaan itsensä ja pentujen puolesta - Haiku tuntui niin aidolta ja uhkaavalta, jopa unissa. Kissa toivoi, ettei Haiku tekisi oikeasti ikinä niin kuin oli tehnyt unessa. Naaras nuuhkaisi ilmaa ja mietti kuka toinen pentu oli, kunnes tuo ilmoitti nimensä. Yökkönen. Miksi kissalla oli yksiosainen nimi, vaikka haisi aivan klaanikissalta? Miksei kollin nimi ollut Yökköspentu? Uteliaisuus sai tuoreen emon avaamaan silmänsä ja katsomaan kahta pentua. Toinen, luultavasti Lumipentu, oli valkoinen ja tuo toinen, Yökkönen siis, hieman likaisemman valkoinen katselivat häntä enemmän ja vähemmän uteliaina ja hämmästyneinä. "Kiitos kysymystä, Lumipentu, mutta säikähdin vain untani" naaras naukui mahdollisimman lempeästi, -"Menneisyyteni ei jätä minua rauhaan, varsinkin kun se liittyy näihin nelj... kolmeen pienokaiseeni" Samalla Peiponkujerrus viittoi kuonollaan tuhiseviin pentuihinsa. He olivat maailman kauniimmat pennut, jotka saisivat elää turvassa kaukana Haikun tappavista tassuista.

"Yökkönen - olihan se sinun nimesi? -, saanko kysyä miksei sinulla ole klaaninimeä, vaikka selkeästi asut täällä ihan vaikutuisesti?" naaras kysyi varovaisesti kollipennulta, joka kurkisteli häntä Lumipennun takaa. "Jos haluat, voin kertoa sinulle vastapalveluksi, miksi minulla on klaaninimi, vaikken kuulu mihinkään klaaniin"

Näytä käyttäjän tiedot

339 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 21, 2016 8:40 pm

Pöllömynsi katsoi iloisena Sielujenlaulua kunnes hä sanoi lähtevänsä leiriin. Kuin pieni piikin pisto Pöllön sydämmessä tuntui painavan hänen päänsä alas ja hyvän mielen katoamaan olemattomiin 'noh...kai tämäkin aika koittaisi, joudun jatkamaan matkaa ku olen auttanut parantajaa tuomaan saarni versot ja siemenet leiriin ja joudun sanomaan hyvästit tälle ystävälliselle naaraalle'. Pöllökynsi kuitenkin ajatteli positiivisesti, ehkä hän löytää matkansa varrelta lisää yhtä mukavia kissoja. Pöllö lähti kiertämään vielä kerran saarnipuuta ympäri ja tarkisti nopeasti ettei näkisi yhtäkään versoa minkä voisi vielä mukaansa kiskaista, mutta ei nähnyt yhtään. Pöllökynnen silmät suurenivat ja tämän selkäpiitä kutitti epämukavasti 'jos autan Sielujenlaulua viemään saarnin siemeniä ja versoja leiriin niin jos muut kissat näkevät hänet? Mitä sitten kävisi? Repisivätköne minut riekaleiksi? ' Pöllö veti syvään henkeä rauhoittaakseen itsensä, hän seisoi odottamassa parantajaa, Pöllön hännänpää vispasi puolelta toiselle hermostuneesti. Mutta luotti Sielujenlauluu toivoen että tämä ei antaisi kenenkään klaanilaisen hyökätä tämän kimppuun. Pöllön ajatuksia kuitenkin piristi uteliaisuus nähdä tämä leiri missä asui varmasti monia erillaisia kissoja, naaraan naamalle nousi pieni hymyn pilke.

Näytä käyttäjän tiedot

340 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Huhti 21, 2016 8:45 pm

Lumipentu kääntyi ystävällisesti katsomaan Yökköstä, joka seurasi hänen selkänsä takana. Pienempi pentu oli kovin utelias, ja sai Lumipennun kehräämään. Vaikkei Lumipentu tutenutkaan tätä nuorta kollia kovinkaan hyvin, tämän olemus vaikutti kiltiltä ja hyväntahtoiselta. Toisin kuin Riekonsiven pennut, Yökkönen ja Kettu vaikuttivat oikein mukavilta. Kettu oli vapaaehtoisesti tarjonnut Nuppulehdelle apuaan, ja Yökkösen käytös näytti ystävälliseltä ja ihanalta. Lumipentu astahti hieman lähemmäksi Peikonkujerrusta ja tämän pentuja. Hän piti rauhallisen ja tyynin ilmeen kasvoillaan, eikä osoittanut minkäänlaisia vaarallisia, taikka äkkipikaisia liikkeitä, jotka olisivat saaneet Peiponkujerruksen hälytyskellot soimaan. Lumipentu käveli niin lähelle, että tunsi pennuista huokuvan lämmön. Yksi niistä oli tumma kuten emo, ja kaksi taas vaaleampia, ja Lumipentu arveli geenin tulleen pentujen isältä. Hän kumartui ja haistoi jokaista pentua. Olihan hän nähnyt vastasyntyneen kolmikon aijemminkin päivällä, muttei yhtä läheltä. "Oletko päättänyt jo nimet? " Lumipentu kysyi hymyillen ja ystävällisesti. Hän vilkaisi pikaisesti pienintä pentua. Se näytti heiveröisemmältä ja särkyvämmältä kuin muut pennut, eikä vikissyt yhtä kovaa, mutta Lumipentu luotti silti sisimmissään siihen että tämä pieni naaras selviäisi. Hän väläytti Yökköselle lämpimän hymyn, ja katseli hetken tätä likaisenvalkoista pentua. Heistä voisi varmasti tulla hyvät ystävyykset.

Näytä käyttäjän tiedot

341 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty La Huhti 23, 2016 3:46 pm

SIELUJENLAULU katseli kauempaa Pöllöä. Parantaja ajatteli tietävänsä, mitä vieraan kissan päässä liikkui; Miten Sielujenlaulun klaani reagoisikaan Pöllöön? No, sen he molemmat näkisivät pian. Parantaja todella toivoi, ettei koko klaani repisi häntä tai saati sitten Pöllöä kappaleiksi. Naaras näki, että oli rikkonut soturilakia, kun oli antanut vieraan kissan jäädä reviirille ja antanut hänen auttaa Taivasklaanin parantajaa. Nyt Sielujenlaulu oli luvannut viedä kissan leiriin - voi, kunpa Tähtiklaani tai klaanipäällikkö, Pöllötähti ei rankaisisi häntä! Naaraan ruumiin läpi kulki kylmänväristykset, mutta kissa ravisteli turkkiaan saadakseen ikävän tunteen pois. Syyteen tai saveen tämän asian kanssa! naaras ajatteli hiljaa, nappasi vihdoin versot suuhunsa ja loikki takaisin Pöllön luokse. "Kantaisitko sinä nämä versot, jotta minä voin kantaa siemenet?" parantaja naukui lempeästi hymyillen, -"En oikein haluaisi, että siemenet vahingoittuisivat matkalla klaanini leiriin - vaikken toki luule, ettetkö sinä ohjeistuksella osaisi kantaa niitä leiriin vahingoittumina" Parantaja laski versot Pöllön eteen ja loikki itse hakemaan ketunmitan päästä siemenet, jotka kieputti turvallisesti lehteen, jonka jälkeen otti lehdestä hampaillaan varovasti kiinni. Nyt Sielujenlaulu oli valmis johtamaan vieraan kissan leiriin - vaikka klaanitoverit häntä sen jälkeen paheksuisivat.

Näytä käyttäjän tiedot

342 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Huhti 24, 2016 1:13 pm

YÖKKÖSEN mustat korvat kääntyilivät kiusaantuneesti suuntaan jos toiseen kuin lepattavat haavanlehdet tuulessa. Pennun omat erakkokissajuuret olivat hänelle arka asia. Niihin liittyi niin paljon tunteita, suuria ja paisuneita tunteita. Mutta Peiponkujerruksen ehdotus houkutti häntä. Lumipentukin kehräsi hänelle. Yökkönen hymyili vinosti valkeat maitohampaat vilkkuen. "No-", hän aloitti ja astui pienen askeleen eteenpäin. "Minun nimeni on Yökkönen, koska en ole klaanisyntyinen. Meitä sanotaan erakkopennuiksi", Yökkönen naukui käpäliään väännellen puheen tahdissa. "Mutta kun minä pääsen oppilaaksi, minusta tulee Yökköstassu! Se on klaaninimi", pikkukolli moukui tietäväisen oloisena, otti vielä askeleen eteenpäin ja istuutui mukavasti parantajanpesän kivilattialle, joka oli vuorattu pehmeällä sammaleella. "Miksi sinun nimesi sitten on Peiponkujerrus, vaikket ole klaanikissa?" Yökkönen kysyi kallistaen korvat heilahtaen päätään. Tuo mystinen naaras todella kiinnosti häntä sekä varmasti myös muita klaanikissoja. Nyt pennulla olisi mahdollisuus kuulla mielenkiintoinen tarina Peiponkujerrukselta ihan ensimmäisten joukossa!

ULPUKKATASSU puisteli päästään ilkeät ajatukset pois ja yritti keskittyä meneillään olevaan tilanteeseen. Silti Pilvitassu, mäyrä, metsät ja partio pyöri hänen päässään kuin pieni pyörremyrsky yhdistyen pakokauhun kylmiin säteisiiin ja muodostaen kuolettavan kierteen, joka lamaannutti kissan paikalleen. Naaras vapisi kauttaaltaan verta valuen, kun Säiejuova ja Ihalempi ryntäsivät kuivan aluskasvillisuuden seasta pienelle kallioiselle aukealle. Säiejuova äännähti epäuskoisesti nähdessään tilanteen, mutta soturi kokosi itsensä nopeasti ja syöksyi päättäväinen ilme kasvoillaan kohti määrää. Mäyrä oli erilainen vastus kuin kissa. Kissa oli nopea ja taitava, mutta yksikin isku mäyrältä voisi olla kohtalokas. Mäyröillä oli voimaa. Sellaista voimaa, joka virtaa joessa. Säiejuova hyppäsi kynnet ojossa mäyrän niskaan. Mäyrällä ei ole heikkoa kohtaa, niin oli Järkälekasvo joskus hänelle ja Kuohutähdelle sanonut. Kynnet eivät pureutuneet eläimen paksun turkin läpi, mutta siitä huolimatta oppilaskaksikko oli onnistunut repimään mäyrän posken irti sekä haavoittamaan otuksen lapaa sekä toista käpälää. Säiejuova tähtäsi kyntensä jo valmiisiin haavoihin. Lihasta oli helpompi repiä. "Pilvitassu! Pilvitassu!" Ulpukkatassun huuto halkoi ilmaa kuin kurjen kirkuna. Valkea oppilas sai iskun selkäänsä. Onneksi kynnettömänä, Säiejuova ajatteli ennenkuin iski hampaansa kiinni mäyrän olemattomaan korvaan.

Ulpukkatassu keräsi voimansa yhteen unohtaakseen vuotavan haavan nivusissaan. Viha ja kauhu mäyrää kohtaan poltteli oppilaan käpäliä. Kissa antoi pahojen tunteiden ottaa vallan, ponnisti liikkeelle ja syöksyi Säiejuovan rinnalle repimään kynsillään mäyrän niskaa, mutta sai tulokseksi vain suullisen mäyrän karkeaa karvaa. Oppilas sylki karvat suustaan ja tavoitteli otuksen naamaa kynsillään maaten harmaaselkäisen mäyrän niskassa. Nyt kun mäyrän selässä riippui kaksi ärhäkkää naarasta, sen huomio siirtyi pois Pilvitassusta. Vihainen mäyrä tähtäsi vielä yhden voimakkaan iskun kohti valkeaa kollia (päätä sä osuiko vai ei), ennenkuin lähti ravistelemaan jokiklaanilaisia selästään. Mäyrä ähisi ja murahteli, ravisteli päätään niin, että Ulpukkatassun oli pakko painautua matalaksi. Säiejuova loikkasi alas mäyrän selästä kohdistaen pari napakkaa iskua takajaloillaan eläimen korvan taakse. "Se perääntyy!" Naaras kiekaisi harmaa häntä pörhössä heiluen. Ulpukkatassu heilui rajusti mäyrän mukana. "Äää", oppilas älähti, kun haavoittunut raaja ei enää pitänyt, vaan kissan ote lipesi ja hän putosi kuiville heinille ähkäisten. "Äkkiä ylös sieltä!" Säiejuova karjaisi ja takoi iskun jos pari mäyrän kuonoon. Sitten soturi perääntyi kauemmas pedosta. Myös Ulpukkatassu räpiköi jaloilleen ja kompuroi kauemmas. "Entä nyt?" "Rauhassa, ehkä se menee", Säiejuova vastasi hengästyneenä paksu turkki pörhössä.

Näytä käyttäjän tiedot

343 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ti Huhti 26, 2016 9:22 pm

PEIPONKUJERRUS säpsähti Lumipennun nuuhkaisua, kun tuo lähes valkoinen pentu asteli naaraan pentujen luokse. Uuden kuningattaren suusta pääsi sähähdys, sillä hetken hän näki pennun olevan Haiku. Haiku, joka oli jo nyt löytänyt hänet ja pennut. Oliko Haiku Pimeyden metsässä, jonka avulla tuo kolli saattoi löytää hänet näin? naaras pohti kauhuissaan. Peiponkujerruksen häntä kietoutui tiukemmin pentujen ympärille ehkä hieman liian tiukasti, jonka seurauksena pennut rääkäisivät surkeasta, mutta naaras ei silti hellittänyt otettaan. "Ei älä vie heitä!" naaras parahti Lumipennulle, kunnes yht'äkkiä havahtui. Lumipentu ei ollut Haiku - Haiku oli kaukana ja, vaikka Lumipentu olikin naaras ja pentu, mutta hän näytti väsyneen Peiponkujerruksen silmissä aivan naaraan edellisen kumppanin väriseltä. Naaras hellitti nyt pennut hetkellisestä puristuksesta ja nuolaisi jokaista anteeksi pyytävästi. Ensimmäisenä syntynyt, kollipentu, heilautti säälittävästi etukäpältään emon kuonoa kohti, muttei osunut. Hudin jälkeen pentu nukahti, kuten kaksi muuta sisartaan olivat jo tehneet. "Anteeksi, katsoin nopeasti, että olisit yksi kolli, joka tuota ...." Peiponkujerrus naukui pahoittelevasti valkealle naaraspennulle, -"... Äh, hän vain muistutti sinua kovin etäisesti, eikä hän ole minulle kovin hyvä kissa" Peiponkujerrus painoi päänsä hetkeksi. "Mh, en ole vielä miettinyt kovin paljoa pentujen nimiä" naaras naukui ja katsoi pentujaan, -"Luulisin, että laitan pennuille jokaiselle jonkin lintujen lauluun liittyvän nimen, kun oma nimenikin on niihin liittyvä. Esimerkiksi tuolle pienelle haalean väriselle naaraalle olen miettinyt antaa nimeksi Melodia, mutta muista en tiedä. Varsinkaan, kun en tiedä saanko jäädä heidän kanssaan klaaniinne. Jos kyllä, pennuista tulee 'tassu' päätteisiä ja jos en, he saavat kaikki kolme yksiosaisen nimen..." Peiponkujerrus todella toivoi voivansa saada jäädä klaaniin, sillä hänellä ei ollut hajuakaan minne hän menisi, jos ei saisi. Yrittäisikö hän päästä johonkin toiseen klaaniin, kuten Tuuliklaaniin tai Varjoklaaniin? Kumpikin olivat naaraalle mahdollisuuksia, mutta eivät kovinkaan mieluisia sellaisia. Jokiklaania kuningatar ei edes harkinnut, sillä hän tiesi ettei selviäisi joen ylitse pentujen kanssa. Eikä hän ikinä oppisi pitämään uimisesta tai kalasta - pennut ehkä oppisivat, mutta naaras ei. Myrskyklaaniin jääminen oli kuitenkin Peiponkujerruksen hartain toive tällä hetkellä, sillä Myrskyklaani oli hänelle kaikista tutuin, tai ainakin hän tiesi sen tavoista eniten.
 Nyt naaras vilkaisi Lumipennun takana seisovaa Yökköstä. Vai oli pentu sisaruksineen erakkopentueesta. Mitäköhän pentujen vanhemmille oli tapahtunut ja miten pennut olivat Myrskyklaaniin päätyneet? naaras pohti. Yökkönen oli kaunis, jos niin saattoi sanoa kollista. Peiponkujerrus piti kollipennun likaisenvalkeasta turkista ja mietti minkä näköisiä kissan sisarukset olivat, sekä millaisia pentujen vanhemmat olivat olleet. Naaras hymyili Yökköselle. "Vai tulee sinusta Yökköstassu? Hienoa!" kuningatar maukui äidillisen lempeästi pikkukollille, -"Entä koska sinä pääsetkään oppi..." Naaran lause keskeytyi, kun hän kuuli mitä Yökkönen häneltä oli kysynyt. Uskaltaisiko naaras kertoa kahdelle pennulle tarinansa? Mitä jos pennut kertoisivat ilman hänen lupaansa tarinan jollekulle soturille, joka saattaisi muistaa hänen isänsä ja rikkeen minkä takia tuo karkoitettiin aikoinaan klaanista, jonka seurauksena Peiponkujerrusta ja hänen kolmeaan vastasyntynyttä pentuaan ei hyväksyttäisi klaaniin? Rike oli kuitenkin ollut vakava ja järkyttänyt sen aikaista klaania vahvasti, naaras muisteli. Tuskin sellainen unohtuisi klaanilta helposti, varsinkaan jos Myrskyklaanissa olisi klaanivanhimpia, jotka muistaisivat naaraan isän. Ajatus kalvasi naaraan mieltä, mutta päätti lopulta kuitenkin kertoa pennuille tarinansa. Peiponkujerrus veti syvään henkeä, nousi istumaan ja veti pennut hännällään lähemmäksi itseään. Pennut vinkaisivat menettäessään itse lämmittämänsä kohdan sammalpedistä ja joutuessaan kylmälle kohdalle. Naaras kuunteli pentujensa vikinää, kunnes he rauhoittuivat ja kuningatar saattoi aloittaa tarinansa. "Kysyit, Yökkönen, miksi nimeni on Peiponkujerrus vaikken ole klaanisyntyinen? No, isäni oli Myrskyklaanista - kyllä, hän oli klaanikissa, mutta hänet karkoitettiin ja hän tapasi kaukana täältä, jopa kauempana kuin Korkokivet ovat, emoni, jonka nimi oli Peippo. Peippo oli isäni mielestä kauniimpi kuin kukaan Myrskyklaanilainen, kauniimpi kuin kukaan yhdenkään klaanin kissa. Isäni rakastui Peippoon ja Peippo häneen. Emoni opetti isääni hakemaan ruokaa kaksijalkaloista, roskapöntöistä - te ette varmaankaan tiedä mitä ne ovat? No, ne ovat sellaisia minne kaksijalat heittävät ylimääräisen ruokansa. - ja isäni opetti emoani puolestaan saalistamaan ja puolustautumaan. Yhdessä he sitten elivät, kunnes emoni tuli tiineeksi ja sai minut. Olin ainoa pentu ja sain nimekseni Kujerrus. Kun kasvoin, isäni opetti minulle paljon klaaneista, varsinkin Myrskyklaanista sekä taistelemaan, eli sain samaa soturikoulutusta, kuin tekin täällä klaanissa, vaikkakin aloitin kaiken paljon myöhemm..." naaras kertoi, kunnes hän joutui keskeyttämään, kun paikalle rymisteli kullan värinen kolli. "Lumipentu? Tule jatkamaan leikkiämme!" tuo kolli naukui hyvin käskevästi nuorelle naaraspennulle, kunnes kääntyi Lumipennun vieressä (?) istuvan kollipennun puoleen, jolle tuo kolli nakui ilkeästi;
"Ai hei Yökkönen" Vankka rakenteinen pentu painotti vahvasti toisen kollin nimeä, joka ei ollut klaanisyntyisen kissan nimi, vaan klaaniin kuulumattoman nimi. "Kuka sinä olet?" pentukolli naukui ihmeissään Peiponkujerrukselle. "Olen Peiponkujerrus" kuningatar vastasi ystävällisesti, välittämättä klaanisyntyisen pennun ylimielisyydestä. "Ai, sekö typerä erakkokuningatar jonka Käenkello toi leiriin synnyttämään? No, siinä tapauksessa; minä olen Vehnäpentu, Riekonsiiven ja Kiviturkin pentu. Minusta tulee huomenna soturioppilas!" Vehnäpentu naukui ja vilkaisi Lumipentua, ennen kuin jatkoi halveksivasti, -"Toisin kuin tuosta Lumipennusta, joka haluaa tuhlata koko lyhen elämänsä parantajana! Paitsi, että ethän sinä tiedä mitään klaanielämästä, joten tämä kaikki mistä puhuin on sinulle varmasti täyttä sohjoa!" Peiponkujerrus järkyttyi pienesti kollin sanoista. "Ei parantajana olo ole elämisen tuhlaamista! Siinähän saa parhaan kiitoksen niin Tähtiklaanilta kuin klaanitovereilta, kuin mistään muusta!" naaras naukui napakasti ja sai selkeästi Vehnäpennun hämilleen. Tuo kolli ei ollut siis ajatellutkaan, että hän, erakkokuningatar saattaisi tietää jotain klaaneista ja niiden elämästä. Vehnäpentu yritti naukua tähän väliin jotain sanottavaa, muttei onnistunut - niin hämillään hän oli, joten kolli päätti vain astella ylväästi pois parantajan pesästä, mutta matkallaan pois hän vielä naukui Lumipennulle käskyn tulla leikkimään hänen, Salviapennun sekä Tomupennun kanssa. Olivatkohan nuo Vehnäpennun mainitsemat pennut kollin sisaruksia vai vain pentutarhatovereita? naaras pohti hiljaa kollipennun jo mentyä. Peiponkujerruksen kasvoille nousi hieman pilkallinen hymy - voi kunpa tuo Vehnäpentu olisi nähnyt oman ilmeensä! Kollipennun ylimielinen käyttäytyminen oli hetkellisesti kaatunut, kun tuo oli mennyt hämilleen kuningattaren tietämistä asioista. Naaras vilkaisi nopeasti kahta pentua, joita Vehnäpentu oli nälvinyt ja käskenyt - miltäköhän naaras oli näyttänyt heidän silmissään?

PAKKASTASSU istui joella ja katseli Myrskyklaanin reviirille. Tuulen kiekurat seikkailivat kollin turkissa ja hän nautti raikkaasta ilmasta ja joen tuoksusta. Soturioppilasta häiritsi edelleen Kurpitsatassulle tekemä haava ja Tammikarvan paheksuva katse poltti edelleen kollioppilaan silmissä. Hän oli tehnyt niin väärin - aivan kuin tahallaan! Miksei hän osannut totella käskyjä tai käyttäytyä niin kuin taisteluharjoituksissa kuului käyttäytyä? Kipinäliekki pitäisi häntä nyt aivan ketunläjän tasoisena oppilaana, eikä hän todellakaan pääsisi soturiksi ikinä! Nuoren soturioppilaan teki mieli astella kaksi ketun mittaa eteenpäin ja hukuttautua jokeen, niin huonoa omatuntoa hän tunsi. Pakkastassua kuitenkin esti tuulen mukana tuoma taistelun tuoksu. Kolli nuuhkaisi hämillään ilmaa - kyllä, aivan varmasti hän haistoi verta ja kissoja.... Sekä mäyrän! Kolli ei paljoa ajatellut vaan hyppäsi jokeen ja ui nopein liikkein joen vastarannalle. Hänellä meni hetki päästä ylös, mutta kun Pakkastassu lopulta pääsi ylös, kolli ei jäänyt ravistelemaan turkkiaan kuivaksi, vaan juoksi suuntaan, jossa ajatteli taistelun mäyrää vastaan tapahtuvan. Pian soturioppilas saapuikin lähelle paikkaa, muttei rynnännyt suoraa päiten taisteluun, vaan jäi erään lehtipuun varjoon katselemaan tilannetta. Harmaata mäyrää vastaan taistelivat neljä kollin klaanitoveria. Ulpukkatassu, Pilvitassu, Säiejuova ja Ihalempi taistelivat jokainen mäyrää vastaan tosissaan. Pian näyttikin, että mäyrä perääntyi (?) taistelevista kissoista ja kaikki soturioppilaan klaanitoverit saivat vihdoin henkäistä rauhassa. Paitsi Ulpukkatassu, joka näytti haavoittuneen kollin mielestä pahasti. Nyt kolli ryntäsi paikalle. "Mitä täällä tapahtuu.. tai taphtui?" hän uteli ihmeissään kahdelta soturilta ja häntä itseään vanhemmilta (?) soturioppilailta, -"Ja mitä sinulle tapahtui, Ulpukkatassu? Sattuuko sinuun kovasti?" Kollin mieltä alkoi hallitsemaan pienoinen hätä ja paniikki, kun hän vihdoin huomasi kuinka pahasti mäyrä soturioppilasta oli vahingoittanut. Kolli huomasi myös hieman kauempana makaavan (?) Pilvitassun, muttei uskaltanut kysyä tuosta soturioppilaasta mitään, sillä pelkäsi, että tuolle oli sattunut pahemmin, kun ei voinut nähdä Pilvitassua tästä kohdasta selkeästi.

Näytä käyttäjän tiedot

344 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 27, 2016 3:54 pm

ULPUKKATASSU linkutti Pilvitassun luokse jättäen vastaamatta Pakkastassun kysymyksen huomiotta. Hetken päästä hän kuitenkin käänsi lämpimän katseensa Pakkastassuun ja vastasi: "Minulla on kaikki ihan", vaikka kuka tahansa näkevä kissa huomasi naaraan nivusissa ammottavat kaksi viiltoa. Oppilaalla ei ollut tietoakaan kuinka syviä ne olisivat, mutta verta niistä ainakin lähti. Punainen neste valui ulos oppilaasta, kiemurteli kuin rantakäärme hänen koipeaan alas, kunnes osui anturaan ja valui maahan. "Pilvitassu...?" Ulpukkatassu kokeili varovasti. Naaras pelkäsi, että kolli tiuskisi hänelle ja ajaisi hänet pois luotaan. "Mäyrän hyökkäys", Säiejuova naukui tavattoman yksitoikkoisesti. Naaras katseli hetken Pakkastassua arvioiden, samalla tasoittaen niskakarvansa takaisin tasaisiksi. "Miten sinä muuten tänne eksyit? Saat kiittää onneasi, jos et huomenna ole nuhan kourissa. Uida nyt vedessä sulavessien aikaa!" Vanhempi soturi torui lempeän terävästi. "Ravistele turkkisi ennenkuin tuuli jäähdyttää sen", Säiejuova huolehti. Vaikka aurinko lämmitti jo mukavasti, se ei silti kuivannut yhtälailla kuin viherlehden lämpö. Nuhan uhka leijui voimakkaana edelleen jokaisen klaanin yllä. Säiejuova vilkaisi Ihalempeä ja loikki sitten keveästi Ulpukkatassun ja Pilvitassun luo. "Hienosti taistelu!" Hän kehui imelällä äänellä. "Loukkaannuitteko pahasti?"

YÖKKÖNEN kallisteli kuunnellessaan Peiponkujerrusta päätään. Vai oli naaraan isä klaanikissa ja hän oli saanut kaupan päälle vielä soturikoulutuksenkin. Pennuissa virtasi klaanikissojen veri, tosin kuin Yökkösessä ja hänen sisarissaan. Pikkukolli epäili, ettei Kotkatähti voisi käännyttää Peiponkujerrusta pentuineen pois. Olihan päällikkö ottanut heidätkin - Ketun, Lumpeen ja Yökkösen - klaanin hoiviin. "Itseasiassa minä kyllä tiedän mikä on roskapönttö", Yökkönen keskeytti nopeasti. "En vain ymmärrä miksi kaksijalat heittävät niin paljon ruokaa hukkaan". Pikkukollin mieleen pompahti muutama hupsu muisto. Isä ja emo tonkimassa roskalaatikoita, kun riista oli lopussa. Pennuille riitti emon maito, mutta oikein lumisina päivinä vanhempien oli pakko turvautua roskiksista löytyvään ravintoon. Yökkönen hätisti kuvan kaksijalkalan roskalaatikoista, emosta ja isästä ja keskittyi taas Peiponkujerruksen tarinaan. Hän kuunteli korvat innokkaasti höröllä, kunnes Vehnäpennun ylimielinen ääni täytti ilman, etsiytyi korviin ja täytti pään imelällä sävyllään. Yökkönen ei pitänyt Vehnäpennun äänestä, eikä Vehnäpennusta itsestään. Suurempi pentu oli aina niin ilkeä ja määräilevä! Mustakorvainen pentu toivoi, että oppilasaika kasvattaisi Vehnäpennusta hyvätapaisemman. Nuinkuin Karhukynnelle oli tapahtunut. Naaras oli itse kertonut.

"Hei Vehnäpentu", Yökkönen tervehti suurempaa kollia. Hän ei voinut olla havaitsematta ivaa pennun äänessä, kun tämä lausui hänen nimensä ja se sai pikkukollin luimistelemaan korviaan. "Keskeytit Peiponkujerruksen tarinan", pentu naukui hiljaa. Niin hiljaa, että epäili, ettei Vehnäpentu ollut edes kuullut. Yökkönen käänteli korviaan vaivaantuneena kun kullankeltainen pentu moitti Lumipentua parantajaoppilas valinnastaan. Vielä enemmän Yökkönen yllättyi, kun Peiponkujerrus kohotti ääntään ja sai Vehnäpennun marssimaan pois. Pikkukolli katseli ylimielisen, tulevan soturioppilaan perään pienoinen leuka ammollaan. "Sinulla on terävä kieli, Peiponkujerrus", Yökkönen naukui matalalla äänensävyllä osoittaen sanansa kehuksi, mutta pentu ei tiennyt, ottaisiko kuningatar kehun vastaan miten.

Näytä käyttäjän tiedot

345 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Ke Huhti 27, 2016 5:08 pm

Lumipentu astahti rauhallisesti askeleen kauemmaksi kun Peiponkujerrus sähähti hänelle. "Anteeksi, että tulin liian lähelle. En aijo tehdä pennuillesi mitään pahaa" Lumipentu sanoi perääntyen vielä pari askelta. Hän istahti maahan kietoen häntänsä siististi käpäliensä ympärille. Hän katseli keskimmäistä pentua. Vai että Melodia? Pieni naaras vikisi hiljempaa kui veljensä, mutta hänen pikkuinen häntänsä viuhusi ilmassa. Kaikki kome pentua olivat suloisia. Lumipennun korvat heilahtivat uteliaasti hänen kuunnellessaan Yökkösen ja Peiponkujerruksen kertomuksia. Molemmat olivat mielenkiintoisia. Toivottavasti Kotkatähti antaisi tämän erakkokuningattaren jäädä, sillä hän vaikutti Lumipennusta oikein mukavalta. "Yökköstassu kuulostaa ihanalta! " Lumipentu kehräsi iloisesti.

Pian Vehnäpentu asteli kuitenkin heidän luokseen. Tämän pilkkaava äänensävy sai Lumipennun niskakarvat pystyyn. Miten kollipentu kehtasi haukkua parantajan työtä?! Sehän oli melkeimpä tärkein homma koko klaanissa! Lumipentu oli juuri tiuskaisemassa vastaan, kun Peiponkujerrus avasi suunsa. Lumipennun silmät pyörähtivät suuriksi. Erakkonaaras sai Vehnäpennun hämilleen. Kumpa Vehnäpentu olisi nähnyt oman tyrmistyneen ilmeensä! Lumipentu käänsi iloisen katseensa Peiponkujerrukseen. "Olit mahtava! Parantajan työ on tärkeää, en tajua miksi Vehnäpentu ei ymmärrä sitä! " Lumipentu naukaisi päätään pudistellen. "Minun olisi varmaankin parasta mennä. Vehnäpennun jälkeen on minun tarkastusvuoroni. En halua jättää Nuppulehteä odottamaan." Hän jatkoi vielä ja hymyili ystävällisesti molemmille, ennen kuin kääntyi ja juoksi takaisin siihen suuntaan mistä oli tullutkin.

Näytä käyttäjän tiedot

346 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty La Huhti 30, 2016 6:20 pm

SAVUTASSU liikahteli levottomasti. Setriväre ei ollut ollut ennen näin pitkään keräämässä yrttejä. Koko yön! Parantaja palasi aina viimeistään kuun noustua. Viime kuunnousuna Savutassu oli ajatellut, että hänen mestarinsa olisi vain hieman myöhässä ja tulisi kyllä aikanaan. Niinpä parantajaoppilas oli tavaksi tulleena tatkistanut nopeasti Aurinkokasvon jalantyngän tulehtumisen varalta ja käynyt nukkumaa. Auringonnousun valo oli kutkuttanut harmaan kollin hereille. Savutassu oli etsinyt Setrivärettä leiristä, mutta kukaan ei ollut nähnyt häntä eilisen jälkeen. Nyt päivä oli edennyt jo yli auringonhuipun. Aurinko katsoi kissoja suurella silmillään säteillen lämpimästi. Savutassun harmaata turkkia kihelmöi. Oli mukavaa, kun aurinko taas paistoi, mutta parantajaoppilaan mielessä liikkui synkkiä pilviä. Missä Setriväre oli? Naaras oli ollut poissa yli kokonaisen auringonkierroksen. Minun pitäisi lähteä etsimään häntä, sileäkarvainen kolli ajatteli. Setriväre ei ollut Savutassulle mitenkään erityisen läheinen, mutta naaras oli kuitenkin hänen mestarinsa ja tuuliklaanin parantaja. Oli oppilaan oikeus, ei, vaan velvollisuus olla mestaristaan huolissaan.

Sotureidenpesän suunnalta kuului tassuttelua. Se sai Savutassun havahtumaan ajatuksistaan ja katsomaan tulijaa. "Tervehdys Savutassu", Mahlahäntä tervehti kokeneella äänellä oppilasta. "Kappas, hei Mahlahäntä", Savutassu naukui miettien samalla kuinka vanha oranssi kolli oli. Hänen täytyi olla ainakin 80 kuuta vanha! "Onko Setriväre pesässä?" "Ei, kuinka niin? Eihän kukaan ole nähnyt häntä vähään aikaan", Savutassu vastasi katkeralla sähähdyksellä. "Hm", Mahlahäntä hymähti vakavasti. "Ehkä auringonhuipun partio olisi nähnyt hänet", soturi arpoi. Siihen partioon oli lähtenyt Hiutaltanssi ja Hankikohde mukanaan Rellitassu ja Puutassu sekä ensikertaa pitkään aikaan myös Omenankukka (?). "Ehkäpä", Savutassu huokaisi ja käänsi katseensa leirin suuaukkoon. Leiriä reunustavat korkeat heinät huojuivat lempeässä hiirenkorvan tuulessa.

Rellitassun luikku olemus pöllähti leiriin ohut häntä heilahdellen. Mahlahäntä nousi seisomaan ja tassutteli rauhaisasti oppilaan luokse. Savutassu höristi korviaan uteliaana. "Löysittekö merkkejä Setriväreestä?" "Vielä parempaa, me löysimme Setriväreen", Rellitassu vastasi. Mahlahäntä kohotti kulmiaan. Oppilas ei kertonut kaikkea. "Mutta...?" Vanhempi soturi nosti sanan loppua muodostaen kysymyksen. Leirin suuaukon pitkät korret heiluvat. "Hän on kuollut", silkkiturkkinen oppilas laski päätään ja astui sivuun, kun Hiutaltanssi ja Hankihohde kantoivat tuuliklaanin parantajan ruumiin leiriin. "Siis mitä?" Savutassu päästi tukahtuneen kysymyksen karkaamaan huuliltaan. Miten Setriväre oli voinut kuolla? "Löysimme hänet ukkospolun läheltä. Hirviö on kai yllättänyt hänet", naukui viimeisenä leiriin tullut Omenankukka. Ensin Savutassu ei osannut liikkua. Tulisiko hänestä nyt parantaja? Eihän oppilas ollut opetellut vielä parantajan kahta viimeistä taisteluliikettä kunnolla. Setriväreen ja hänen olisi pitänyt mennä seikkailemaan tunneleissa tänään! Mutta kuollut? Uskomatonta, Savutassu ajatteli, miksi tähtiklaani riistää hyvien kissojen hengen? Kärppäaaltoilukin kuoli mustayskään. "Savutassu, otan osaa", Hiutaltanssi naukui oppilaalle myötätuntoisesti. Parantajaoppilas havahtui ajatuksistaan, etsi valkean naaraan katsellaan ja nyökkäsi tälle hitaasti. "Setriväre ei muuten varmasti jäänyt hirviön alle. Hän varoitti niistä aina minullekin", Savutassulle ominainen kapinahenki nousi esiin ja oppilas asteli hiljaa mestarinsa luokse, jonka Hankihohde sekä Hiutaltanssi olivat laskeneet kelopuun juureen (?). "Setriväre?" Parantajaoppilaan ääni vapisi epävarmana. Hän nuuhkaisi naaraan lapaa. Turkista ei hohkanut enää lämpöä ja elämä oli haihtunut Setriväreen silmistä. Se pelotti Savutassua oudolla tavalla. "Mitä aukiolla tapahtuu?" Pentutarhasta kuului. Minttupennun eripariset silmät tiirailivat varjoista aurinkoon innostuneena. Savutassu nuuhkaisi Setrivärettä uudestaan, mutta kuoleman haju naaraan ympärillä oli niin voimakas, ettei hän kyennyt haastamaan mitään vihjettä naaraan kuolemasta. Setriväre oli varmasti ollut kuolleena jo pitemmän aikaa. Savutassu veti korvansa luimuun. Hänestä tuntui, ettei hän pystyisi edes suremaan. Pahoinvoinnin aalto pyyhkäisi Kollin ylitse niin voimakkaana, että kissan oli pakko juosta pentujen tarpeidentekopaikalle ja oksentaa.

Näytä käyttäjän tiedot

347 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty La Huhti 30, 2016 9:36 pm

PEURATASSU istui pentutarhan pesän suuaukolla, hopeanharmaa täplikäs häntä heilahdellen. Hän oli tullut leikkimään pentujen kanssa ja pitämään heille seuraa sillä aikaa, kun Maitojuova nukkuisi pienet makeat unet. Valkean kuningattaren kermankeltainen häntä nytkähti tasaisen, hiljaisen tuhinan tahdissa ja keltainen nenä tuhisi kuin jänöjussilla. Tuulipennun kilpikonnakuvioinen turkki välkähteli auringonloisteessa kuin lumen kimmeltävät kiteet, kollin selkä oli painautunut vasten vanhaan jäniksenkoloon rakennetun pesän seinämää. Pennun suu liikkui huomaamattomasti hiljaisen mutinan tahdissa, Peuratassusta oli pelottavaa miten Tuulipentu kuiski itsekseen- joskus Kirsikkatassu pysähtyi katsomaan pentua, ohimennen ja huomaamattomasti antaen nuorelle kollille hiljaisen nyökkäyksen. Tuulipentu räpäyttäisi silmiään ja nyökkäisi takaisin, molemmat katsoisivat toisiaan tavalla joka oli tulvillaan merkitystä. Peuratassu värähti, kun aukiolla juoksevat tuulenvireet puhalsivat hänen muotojaan vasten antaen hänen turkkinsa tanssahdella ilmanvirtojen mukana. Peuratassua aina mietitytti mitä Kirsikkatassu ja Tuulipentu tiesivät, heillä molemmilla oli yhteinen salaisuus jota kukaan muu ei tuntenut... Maitojuovan uninen uikahdus herätti Peuratassun haaveistaan, soturioppilas hymyili lämpimästi uinuvalle kuningattarelle. Maitojuova pysyi hereillä läpi yöt, hieroi Minttupentua hännällään ollakseen varma että hän oli kunnossa ja hänen oli lämmin. Setriväre oli sanonut ettei kuningattaren tarvinnut, Minttupennun olisi lämmin pedin sammaleissa ja kuningattaren vastaa vasten. Maitojuova ei uskonut, pudisti vain lempeästi päätään väsyneet viikset värähtäen. Hänen mielestään Minttupennun ei ollut tarpeeksi lämmin, ja niinpä hän valvoi yöt läpeensä. Jos hän sattuikin torkahtamaan, soimasi hän itseään ja pyyteli anteeksi jos Minttupennulla oli ollut viileä. Peuratassu virnisti nolostuneesti hänen suuntaansa tiirailevalle Kiurupennulle, naaraan harmaa, tummajuovainen turkkinsa kimmelsi sulometallin tavoin oppilaan takaa loistavien auringonsäteiden syleilyissä. Pikkuinen naaras hymyili lempeästi ja painautui vasten kylkeään kääntävän Maitojuovan tassuja. ''Sinulla on kiva turkki'', Kiurupentu koki tarpeelliseksi ilmoittaa, pikkuinen häntä heilahdellen. ''Ah, niinkö luulet? No voi kiitos, sinullakin on soma karva'', Peuratassu virnisti väenvängällä, hymyileminen ei yhtään maistunut hyvältä, mutta hän ei halunnut vastata töykeästi Kiurupennun kehulle.

''Minttupentu, mitäs siellä tapahtuu?'', Peuratassu jupisi, vilkaisi kaljunahkaisen pennun ohi kiireiselle aukiolle. Kissat kokoontuivat toistensa vierelle, päästäen murheellisia huokaisuja ja puhkesipa pari itkuunkin. Naaras siristi kirkkaasti säkenöiviä silmiä, oliko joku kuollut? Nenä yritti nuuhkaista ilmaa, mutta kissojen toisiinsa sekoittuva haju peitti alleen Peuratassun kuonoon karkaamattoman kuolemankäyhyn. Kissojen välistä vilahtavan Savutassun harmaa turkki sai naaraan säpsähtämään, mitä oli tapahtunut? ''Siirtykäähän pienokaiset, minun pitää nyt mennä'', naaras naukui näpäkästi ja nousi seisomaan, loikki sen enempiä puhumatta ulos pentutarhan makeasta tuoksusta ja turkkia hikoiluttavasta lämmöstä. Peuratassun täplikäs turkki välkähteli kissojen kirjon väleistä kun oppilas loikki kohtaamaan kaikkia kauhistuttaneen näyn, Setriväreen hoikkarakenteinen ruumis makasi elottomana. Naaras sävähti, kuolemankäry huokui parantajan turkista vahvemmin kuin yksikään hänen haistamansa yrtti. Se kiemurteli sieraimiin kuolettavana ja yököttävänä, kutittaen kitalakea ja saaden oksennuksen raapimaan kurkkua. Peuratassun päähän välkähti vain yksi asia, se välkähti kirkkaana kuin salama, sokaisi hänet ja sai naaraan ottamaan askeleen taaksepäin. Setriväre oli kuollut, siltä nyt vakavasti näytti. Naaras oli kuollut, eloton, eihän kuollut parantaja voinut hoitaa kissoja. Ei, nyt Setriväreen käpälät kulkivat Tähtiklaanin polkuja. Kuka hoitaisi sairaita Tuuliklaanissa? Savutassu? Peuratassu räpäytti silmiään, hänen olisi pitänyt olla surullinen Setriväreen kuolemasta mutta hänen silmissään kimmeltävät kyyneleet eivät kuuluneet edesmenneelle parantajalle. ''S-Setriväre ei ole kuollut, eihän?'', Peuratassu nyyhkäisi lohduttomana, korvat painuivat päätä vasten kuin sadepisaroiden uittamat märät lehdet. ''Peuratassu, älä huuda'', Aurinkokasvo naukui lempeästi, silitti keltaisella, pirteän ja onnellisen värisellä hännällään naaraan lapaa. Aurinko porotti ja paistoi, se lämmitti aukiota kuin homehtunutta riistaa. Tuuli tuiskutti, se heilutti jokaista heinää ja loi rauhallista kahinaa sointuvien viljankorsien kyljessä. Luonnon säveltämä orkesteri raikui aukiolla, aamuiset linnut sirkuttivat kauniisti ja nousivat lentoon leirin vieretyksellä kohoavista puista. Lintujen kunnianosoitus soi aukiolle sieviä varjoja, jotka helmeilivät näyttävästi Setriväreen turkilla. Peuratassu katsoi Aurinkokasvoa, ''M-mutta nythän Savutassusta pitää tulla parantaja? Eikö joku muu voi olla?'', naaras inahti toivottomasti, särkyneellä äänellä. Hänen häntänsä laskeutui maata kohti kuin nummia kohti leijaileva koivunlehti, Aurinkokasvon pehmeä päänpudistus riipi hänen rinnassaan kuin terävät kynnet.

''Peuratassu!'', Aurinkokasvo murahti, hoikkarakenteinen naaras sujahti kissajoukon ohi ketterästi kuin saukko. Peuratassu kulki mestarinsa Mahlahännän ohi, väläytti tälle murheellisen irvistyksen ennen kuin juoksi pois leiristä kuin henkensä hädässä. Hengitys ei meinannut kulkea, keuhkoja kivisti ja surkea nyyhkytys nousi hänen kurkkuunsa. Aamukasteinen, lumen alta sulanut nurmikko teki maan liukkaaksi ja oppilaan tassut sutivat kuin jään päällä. Korkeaa nummikukkulaa oli vaikea kiivetä, kura roiskui vasten naaraan vatsaa kun hän kapusi mäkeä ylös kynnet maata raapien. Olisihan tämä pitänyt tietää, Savutassu oli ollut parantaja alusta lähtien! Mutta parantajaoppilaana hän olisi yhä voinut muuttaa mieltään...jos hän vain olisi huomannut miten paljon Peuratassu häntä rakasti, ehkä hän ei olisikaan halunnut olla parantaja? Peuratassun käpälät heittivät ympäri mutaisessa maassa, naaras kierähti kuperkeikan kuin pelleilevä pentu ja kieri mäkeä alas auringon yhä kuin kiusallaan valaistessa hänen tohelointiaan. Kylmä muta tuntui inhottavalta nahkaa vasten, kuraan kastunut loskalumi ja jäätyneet jääkokkareet raapivat kuin kivenlohkareet. Naaras nousi huojuen ylös, mutristi huultaan alakuloisesti ja heittäytyi vasten märkää nurmea. Savutassu oli nyt parantaja, nyt mikään ei muuttaisi hänen mieltään eikä mikään voima maailmassa voisi repiä häntä pestistään! Peuratassu huitaisi nurmea kynsillään, pyyhki tassullaan vuolaasti vuotavia silmiään. Miten epäreilua! Miksei parantajilla voinut olla kumppaneita? Kuka oli päättänyt niin hiirenaivoisen säännön?! Naaraan rinta kohoili hurjasti säälittävän nyyhkytyksen tahdissa, kuin hän olisi juossut juuri läpi niittyjen kaikella voimalla minkä olisi tassuihinsa voinut kerätä. Valonsäteiden porotus kärvensi kuraan kastuneita korvia, ja kuin kiusallaan se kuivatti mutaa hänen käpälissään. Peuratassu siristi kosteita silmiään, olisihan se pitänyt arvata ettei siitä olisi koskaan tullut mitään. Se oli aina ollut hänen omaa naurettavaa toiveajatteluaan...

// roolaan Pilvellä, onko muita tarpeellisia?

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

348 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Su Toukokuu 01, 2016 9:58 am

//Voi Peuratassu parkaa ; - ;

//Heinällä ja Koiralla ja Kuusella ja niiden pennuilla jäi juttu kesken. Vai vastasitko sä siihen jo?

Näytä käyttäjän tiedot

349 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty To Toukokuu 05, 2016 8:38 pm

|| On kyllä todella eloisa tääkin..
Jos joku sattuu joskus tulee paikalle, olisin tässä seuraa vailla. Neutral

Näytä käyttäjän tiedot

350 Vs: Lehtikadon pakkaspurema 1# lähetetty Pe Toukokuu 06, 2016 1:28 pm

// Sori, mulla oli ma-ke pääsykokeet ammattiopistoon mihin hain ja teen kovasti töitä etten saa fysiikasta hylättyä!

Viikonloppuna pääsen tekemään mitä huvittaa! Smile

Näytä käyttäjän tiedot http://hurme.foorumini.com

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 14 / 16]

Siirry sivulle : Edellinen  1 ... 8 ... 13, 14, 15, 16  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa